
Autotallin oven takaa kuuluu hiomakoneen surinaa. Hautausmaan toimistorakennuksen alakerrassa on parkissa työkoneita, seinillä roikkuu harjoja ja haravoita.
Aivan tallin perukoilta nousee juuri työstetyn puun tuoksu.
Lattiaan maalatut, jo hieman kuluneet valkoiset sydämet johdattavat kohti Marko Ruuskasen verstasta jalanjälkien lailla.
Työpöydän täyttää puinen pienoismalli koristeellisesta rakennuksesta. Jo ensimmäiset kehut saavat Ruuskasen avaamaan suunsa.
”Ei mikään mestari, vaan oppipoika”, hän sanoo vaatimattomasti.

Pöydällä kohoavaa pienoistaloa voi kyllä kutsua mestarilliseksi. Se on näköisversio Savonlinnan Kasinosaaren vanhasta kylpylärakennuksesta, joka tuhoutui tulipalossa vuonna 1964.
Vanerisen ulkokuoren sisällä majailee kuitenkin yllätys: kaksi raakalaudasta nikkaroitua linnunpönttöä. Ne ovat Ruuskaselle työn sielu, kaikki krumeluuri niiden ympärillä on vain koristusta kaupunkilaisille.
Tämän rakennuksen äärellä Ruuskanen on joutunut pähkäilemään tovin jos toisenkin. Talosta ei ole säilynyt rakennuspiirustuksia, joten linnunpönttö on rakennettu valokuvia ja museon pienoismallia tutkimalla.
Korkea torni olisi ollut näyttävä pesäpaikka, mutta ei riittävän suuri. Siksi Ruuskanen on porannut linnuille aukot talon vastakkaisiin päätyihin.
Naapurirauhan säilyttämiseksi kolot ovat erikokoiset, jotta seinänaapurukset eivät olisi samaa lintulajia. Isompi aukko sopii talitiaiselle tai kirjosiepolle, pienempi kolo sinitiaiselle.
Ruokatunnillaan Ruuskanen naulasi paikalleen viimeisen osan, koristeellisen kaidepuun. Seuraavaksi vuorossa on puupölyn puhdistaminen, metalliosien käsittely sekä koko komeuden maalaaminen.
Sitten Kasinosaaren linnuille on tarjolla kaksi erityisen upeaa asuntoa.

Reilut viisi vuotta sitten Ruuskanen sai Savonlinnan kaupunginpuutarhurilta luvan ripustaa taidepönttöjä minne tahansa kaupungin puistoihin.
Moni pönttö kuvaa rakennuksia, jotka on jo purettu. Ne kantavat mukanaan kaupungin historiaa, ja niistä on tullut suosittuja nähtävyyksiä.
Perinteisiä linnunpönttöjä Ruuskanen on tehnyt lapsuudestaan saakka. Ennen näköispönttöjä hän teki metalliosin koristeltuja taidepönttöjä hautausmaalle, jossa hän työskentelee haudankaivajana.
Aluksi Ruuskanen ripusti pönttöjä aikaisin aamulla, niin että mahdollisimman harva näkisi. Häntä jännitti, miten kaupunkilaiset suhtautuisivat niihin.
”Ripustustyö on aina ollut pelkoni. Pelkään, että ihmiset suuttuvat näistä.”
Pelko on osoittautunut turhaksi, sillä Ruuskanen on saanut teoksistaan vain hyvää palautetta.


Ruuskanen piirtää sormillaan ilmaan lainausmerkit aina puhuessaan taidepöntöistä. Hän ei suinkaan pidä itseään taiteilijana.
”En pidä siitä sanasta yhtään. Olen ennemmin taiteentuoja. Taide ei tule minusta, olen sen välittäjä. Kuin posteljooni.”
Jotkut ovat olleet kauhuissaan, kun Ruuskanen ripustaa pikkutarkkoja linnunpönttöjään ulos. Ruuskanen puolestaan ei näe mitään järkeä niiden pitämisessä sisällä. Mitä iloa on pöntöstä, johon lintu ei pääse asumaan?
Tosin yhden kerran Ruuskanen on joustanut periaatteestaan. Hän rakensi Jyväskylään Suomen käsityön museoon yhden linnunpöntön.
”Se ei ole hyvässä käytössä. Ihmiset pääsevät katsomaan, mutta sinne eivät linnut pääse pesimään. En tykkää yhtään siitä ajatuksesta.”
Jyväskylässä luvattiin sentään ripustaa tavallisia linnunpönttöjä ulos kompensoimaan näköispöntön linnuttomuutta.
”Olen sitä mieltä, että kone tappaa ihmissielun.”
Ruuskanen kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1987 ja pääsi kesätöihin hautausmaalle. Kymmenen vuotta myöhemmin hän sai vakituisen työpaikan Savonlinnan Talvisalon hautausmaalta.
Työssä kiehtoo luonnonläheisyys ja se, etteivät päivät toista toisiaan.
”Tämä on vähän kuin olisi metsässä töissä kaupungin keskellä.”
Töiden lomassa Ruuskanen bongailee ja ruokkii eläimiä. Tutuiksi käyville yksilöille hänellä on ollut tapana antaa nimet.
”Liini-kettu tuli tänä aamuna minulta hakemaan jauhelihaa.”
Hautojen kaivaminen on luonnollisesti haudankaivajan tärkein tehtävä, mutta Ruuskanen hoitaa myös suntion töitä.
”Olen täällä vähän kuin pienoispappina.”
Aiemmin hautausmaalla oli kaivinkone, joka oli liian iso moneen paikkaan. Silloin hautoja kaivettiin paljon käsin. Nykyinen pieni kone mahtuu melkein jokaisen hautapaikan luokse, mutta Ruuskanen tarttuu silti mieluiten lapioon.
”En tykkää konetöistä, annan toisten tehdä niitä. Olen sitä mieltä, että kone tappaa ihmissielun.”
Lauantaisin hautausmaalla saattaa olla peräkkäin monet hautajaiset. Niinä iltoina Ruuskanen on aivan poikki, sen verran hän myötäelää saattoväen surussa.
Joskus joku surija haluaa alkaa jutella haudankaivajan kanssa.
”Olen täällä vähän kuin pienoispappina.”

Ruuskasen elämä rakentuu vuodenkierron ympärille kuin linnuilla ikään. Talvikausi kestää syyskuulta maaliskuulle, ja silloin hän keskittyy linnunpönttöjen rakenteluun.
Talvella Ruuskanen herää öisin kello kolmelta, ja neljältä hän on jo verstaallaan puutöissä. Ennen töiden alkua hän ehtii nikkaroida kolmisen tuntia ja siihen päälle vielä ruokatunti ja kahvitauko.
Töiden jälkeen hän ottaa kotona pienet nokkaunet ennen kuin painuu yöpuulle.
Myös viikonloput ja lomat hän käyttää rakennuspuuhissaan.
”Nukun ihan liian vähän talvisin. Tarvitsisin pidemmät yöunet kuin viisi tuntia.”
Silti Ruuskanen ei ole valmis luopumaan talvisista yöherätyksistään. Työpäivät ovat niin ruumiillisia, että ei niiden jälkeen enää jaksaisi nikkaroida.
”Yöllä neljältä olen ainoa ihminen täällä elossa ja olemassa. On mukava tunne olla yksin työn kanssa.”
”Uutta elämää on tullut tähän maailmaan minun ansiostani. Huomaa ettei elä turhaan tai vain itselleen.”
Kun huhtikuu koittaa, Ruuskanen huoltomaalaa 17 kottikärryt, niin että jokainen kesällä niitä työntävä saa nimikoidut ja suosikkivärein koristellut työvälineet.
Huhtikuussa Ruuskanen myös puhdistaa linnunpöntöt uusia asukkaita varten. Onnistuneen pesinnän jäljet pöntössä ilahduttavat aina Ruuskasta.
”Uutta elämää on tullut tähän maailmaan minun ansiostani. Huomaa ettei elä turhaan tai vain itselleen.”

Kolme vuotta sitten elämällä oli Ruuskaselle vielä yksi yllätys tarjottavana. Hautausmaalle saapui kesätöihin Eveliina. Vuotta myöhemmin hänestä tuli rouva Ruuskanen.
Eveliina Ruuskanen on miehensä kanssa verstaalla usein viikonloppuisin. Puutöiden äärellä jutellaan, pohdiskellaan ääneen ja ollaan hiljaa. Aina välillä sanotaan toiselle, että rakastan sinua.
Vaimosta on ollut apua myös keväisin pönttöjen siivousurakassa.
”Vaimon kanssa on mukava tepastella kaupungin katuja tikkaat olalla.”
Marko Ruuskanen on hyvin tyytyväinen elämäänsä juuri nyt.
”Ei tarvitse olla enää yksin.”

Savonlinnalainen haudankaivaja, joka on tunnettu tekemistään linnunpöntöistä.
Rakentanut Talvisalon hautausmaalle noin 80 taidepönttöä. Ympäri Savonlinnaa on yli 30 näköispönttöä vanhoista savonlinnalaisista rakennuksista sekä noin 30 rautakoristeista taidepönttöä.
Työskennellyt haudankaivajana vuodesta 1997 lähtien.
Kunnostaa myös vapaa-ajallaan vanhoja hautoja.
Elää yhdessä vaimonsa Eveliina Ruuskasen kanssa.
Linnunpönttöihin voi tutustua Ville Vilénin, Kimmo Heikkilän ja Nikke Kaartisen vuonna 2023 julkaistussa kirjassa Lintuhuviloita Savonlinnasta haudankaivaja Marko Ruuskasen tapaan.