
Jätehuolto kohtelee mökkiläisiä lavealla pensselillä, jonka kohtuullisuus on suhteellista.
Oma mökkini esimerkiksi sijaitsee 27 kilometrin päähän kuntakeskuksesta, ja jäteastian tyhjennystä tuonne ei ole mahdollista saada – eikä siinä tietenkään mitään järkeä olisikaan.
Jätehuollosta on velvollisuus huolehtia. Siitä voi vapautua vain osoittamalla, että asuntoa tai mökkiä ei oikeasti käytetä. Mökkiläisen vaihtoehdoksi jää tavallisesti alueellinen keräyspiste. Se sijaitsee parhaassa tapauksessa mökkireitin varrella, mutta ei välttämättä.
Mökkini jätelasku vuodessa näyttää seuraavanlaiselta: perusmaksu 25,19 euroa, alueellinen kierrätyspiste 47,72 euroa ja paperilaskulisä 2,20 euroa. Yhteensä siis 75,11 euroa.
Perusmaksu käsittää jätehoidon infran ylläpidon ja alueellisen kierrätyspisteen maksu jätteen käsittelystä syntyneet kulut.
Pitkän mökkimatkan vuoksi käytän mökkiä noin 30 vuorokautta vuodessa. Mökeillä syntyy vain vähän jätettä, sillä esimerkiksi kartongit palavat nuotiolla eikä kilometrien taakse lähdetä viemään puolityhjää pussia. Siksi kiikutan yhden roskapussin alueelliseen kierrätyspisteeseen pois lähtiessäni. Tänä vuonna noin 10 kertaa.
Yhdelle roskapussilleni tulee hintaa noin seitsemän euroa, mutta todellisuudessa enemmän. Minulle osoitettu, siis lähinnä mökkiäni oleva jätepiste sijaitsee noin 23 kilometrin päässä mökistä. On selvää, etten aina aja 40:tä kilometriä viemään roskapussia.
Jos satun ajamaan alueellisen pisteen ohi, toki pussin siihen tiputan – tai tiputtaisin, jos se ei olisi mennyt syyskuun lopussa kiinni.
Mökkiläinen maksaa myös kuukausista, jolloin jätettä ei synny.
Jätehuollosta perusteltiin pisteen sulkemista sillä, että talvella käyttö vähenee huomattavasti. Näin onkin.
Tänä vuonna julkaistun mökkibarometrin mukaan marras–maaliskuun välisenä aikana mökkien käytön mediaaniluku on 0 vuorokautta, mikä tarkoittaa, että vähintään puolet vapaa-ajan asunnon omistajista ei käytä vapaa-ajan asuntoaan lainkaan kyseisenä aikavälinä.
Silti jätemaksut – sekä perusmaksu että alueellinen keräysmaksu – juoksevat 12 kuukauden ajalta.
Mökkiläisiltä kerätty raha ei ole jätehuollolle pisara meressä. Mökkejä on Suomessa karkeasti 500 000. Jos jokainen maksaa vaikkapa sen 70 euroa vuodessa, summa on 35 miljoonaa vuodessa.
Samalla tavalla jokainen jo kertoa oman kuntansa mökkimäärän alueellisen keräyspisteen maksulla. Kuopiossa esimerkiksi on noin 10 000 vapaa-ajan asuntoa.
Soitin mielenkiinnosta jätehuollon asiakaspalveluun ja kysyin, missä jätepisteeni on nyt, kun tämä minulle 23 kilometrin päässä osoitettu jätepiste on suljettu. He eivät osanneet sanoa, mutta yrityksen nettisivut kuulemma ovat erinomaiset ja siltä löytyy tietoa.