• Yhä useampi hakee tuottoja sijoittamisella

    Sijoittaminen osakkeisiin tai rahastoihin on lisääntynyt huomattavasti kymmenen vuoden aikana.
    Yhä useampi suomalainen sijoittaa rahojaan rahastoihin ja pörssiosakkeisiin.
    Yhä useampi suomalainen sijoittaa rahojaan rahastoihin ja pörssiosakkeisiin. 
    Koti|Kodin talous
    7.10.202522:00
    Mikko Soini

    Pörssiosakkeita tai sijoitusrahastoja omisti viime vuoden lopussa jo runsaat kaksi miljoonaa suomalaista, kertoo Tilastokeskus.

    Luku oli vajaat 37 prosenttia henkilöistä. Sijoittaminen osakkeisiin tai rahastoihin on lisääntynyt huomattavasti kymmenen vuoden aikana, sillä vielä vuonna 2013 omistajia oli vain noin neljännes.

    Sijoitusrahastot olivat edelleen selvästi suositumpia sijoituskohteita kuin pörssiosakkeet: sijoitusrahastoja omisti noin 30 prosenttia, mutta pörssiosakkeita ainoastaan vajaat 17 prosenttia henkilöistä.

    ”Sijoitusrahastoja omistavien osuus kasvoi edelleen, kuten se on tehnyt joka vuosi viimeisen kymmenen vuoden aikana”, huomauttaa Tilastokeskuksen erikoistutkija Veli-Matti Törmälehto.

    ”Innokkaimpia sijoittajia olivat 35–44-vuotiaat, jotka omistivat muita useammin myös sijoitusrahastoja. Pörssiosakkeita suoraan omistavien osuus puolestaan kasvoi iän myötä ja oli suurimmillaan 75-vuotiailla ja sitä vanhemmilla.”

    Osakesäästötilin suosio oli sen sijaan suurinta nuoremmissa ikäryhmissä. Liki kymmenellä prosentilla 25–34-vuotiaista oli arvoa osakesäästötilillä vuoden 2024 lopussa.

    Lisää aiheesta
    • Testamentatusta omaisuudesta perustetaan Martti Miettisen rahasto.

      Koulutus | Maanviljelijä ja sotaveteraani jätti 3 miljoonan euron testamenttilahjoituksen Itä-Suomen yliopistolle

    • Anniina Kostilainen aloittaa uudessa tehtävässä 6. lokakuuta.

      Metsänhoito | Anniina Kostilainen vaihtaa sahat metsärahastoihin – aloittaa salkunhoitajana United Bankersissa

    • Puun hinta on noussut paljon vuoden 2022 jälkeen, mutta metsämaan markkinahinta on pysynyt käytännöllisesti paikallaan.

      Metsänhoito | Kahdella metsärahastolla hurjat tuottoerot alkuvuonna

      Tilaajalle
    • Finanssivalvonta teki kiinteistörahastojen arvostuksia koskevat tarkastukset alkuvuonna. LEHTIKUVA / Mikko Stig.

      Talous | Tuhansien kiinteistörahastoihin sijoittaneiden piina jatkuu

    Artikkelin aiheet
    sijoittaminen
    osakkeet
    sijoitusrahastot
    Tilastokeskus
    suomalaiset sijoittajat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja