Tiesitkö? Tämän virheen monet tekevät suruliputuksessa

Puolisalossa liehuvan lipun näkeminen pysäyttää. Suruliputus on vakiintunut tapa osoittaa kunnioitusta vainajan muistolle ja omaisten surulle, mutta suruliputukseen liittyy koko joukko kirjoitettuja ja kirjoittamattomia sääntöjä.

Suruliputuksessa lippua ei hinata sattumanvaraisesti suurin piirtein puolisalkoon. Oikeaoppinen suruliputus aloitetaan vetämällä lippu ensin täyteen salkoon, minkä jälkeen se lasketaan noin kolmanneksen verran alas siten, että lipun alareuna asettuu tangon puoliväliin. Lippua laskettaessa se nostetaan aina ensin ylös ennen laskemista alas.

Suruliputus voidaan aloittaa heti kuolemantapauksesta saadun tiedon jälkeen tai seuraavana päivänä, jos liputusaika jäisi hyvin lyhyeksi. Nykyisin yleisin käytäntö on suruliputtaa vainajan hautauspäivänä.

Jos vainaja haudataan kirkollisesti, lippu on tapana nostaa siunaustilaisuuden jälkeen loppupäiväksi täyteen salkoon osoittamaan viimeistä kunniaa vainajalle.

Suruliputus ei ole pakollista, jos omaiset eivät sitä halua. Taloyhtiö tai kiinteistöhuolto ei kuitenkaan voi lähtökohtaisesti kieltäytyä järjestämästä suruliputusta omaisten pyynnöstä, jos tieto kuolemantapauksesta on saatu.

Kustannusten osalta käytännöt vaihtelevat. Usein taloyhtiö maksaa suruliputuksesta aiheutuvat kulut, mutta joissain tapauksissa kustannukset voivat kuulua omaisille tai osakkaalle. Siksi taloyhtiöiden on suositeltavaa linjata etukäteen, kuka vastaa suruliputuksen kustannuksista ja tiedottaa käytännöistä avoimesti osakkaille.

Suruliputus on lähtökohtaisesti yksityisen surun ilmaisua, mutta kansallisten merkkihenkilöiden kuoleman tai suuronnettomuuksien yhteydessä sisäministeriö voi suositella yleistä suruliputusta.

Lähteet: Sisäministeriö, Kotiliesi 21.1.2024