

Kotona tai matkalla sairaalaan syntyy jo lähes yhtä paljon vauvoja kuin Suomen pienimmässä synnytyssairaalassa.
Ahvenanmaan keskussairaalassa oli vuonna 2024 yhteensä 209 synnytystä. Koko Suomessa matkasynnytyksiä ja muita sairaalan ulkopuolisia suunnittelemattomia synnytyksiä oli 181. Vauva siis syntyi sairaalan ulkopuolella joka toinen päivä.
”Vaikka syntyvyys on historiallisen matala, sairaalan ulkopuolisten synnytysten määrä nousee”, huomauttaa tutkija, kätilö ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun lehtori Jussi Hänninen.
Hän tekee väitöskirjaa suunnittelemattomista sairaalan ulkopuolisista synnytyksistä.
”Palvelujärjestelmä ei ole yhdenvertainen. Sairaalaan pääseville taataan maailman paras synnytysturvallisuus, mutta kuka tahansa voi joutua järjestelmän ulkopuolelle, synnyttämään pakkasessa tienpientareella”, sanoo Hänninen.
Päivystysasetuksessa määritellään, että sairaaloiden, joissa on vähemmän kuin vähintään noin tuhat synnytystä vuodessa, pitää hakea hakea lupaa hoitaa synnytyksiä sosiaali- ja terveysministeriöltä. Vuonna 2024 tällaisia sairaaloita oli kymmenen.
”Tietyt sairaalat ovat koko ajan odotus- ja käymistilassa”, kertoo Suomen Kätilöliiton puheenjohtaja Päivi Oinonen.
Tammikuussa 2024 valmistuneessa sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän raportissa ehdotettiin, että keskussairaaloiden määrää olisi vähennetty vuoden 2028 tai 2030 alusta alkaen, jolloin synnytystoimintakin olisi keskittynyt. Hallitus päätti, ettei edistä tätä ehdotusta.
”En usko, että tätä on millään tavalla haudattu. Se varmasti nostetaan esiin taas jossain vaiheessa. Vedotaan synnytysten määrien vähentymiseen, rahaan tai mitä ikinä”, sanoo Oinonen.
Ministeriössä on Oinosen mukaan ollut jo vuosia ajatus, että synnytyssairaaloita ei tarvitsisi olla Suomessa näin tiuhasti. Esimerkiksi Itä-Suomessa synnytyssairaaloita on useampia, sillä isojen järvien kiertäminen ei käy käden käänteessä.
Itä-Suomessa synnytyssairaaloita on useampia, sillä isojen järvien kiertäminen ei käy käden käänteessä.
Loppuvuonna 2024 eduskunta päätti lopettaa Länsi-Pohjan sairaalasta päivystyksen, jota vaaditaan, kun sairaalassa on synnytystoimintaa. Tämä olisi johtanut synnytysten lakkaamiseen, mutta Lapin hyvinvointialue oli itse jo aiemmin päättänyt lakkauttaa synnytykset Länsi-Pohjassa.
”Päiväkirurgiset toimenpiteet eivät riitä pitämään sairaalaa pystyssä.”
Muukin sairaalan toiminta Oinosen mukaan näivettyy, jos synnytyssali häviää.
Synnytyksiä varten sairaalassa pitää olla päivystyksellistä leikkaustoimintaa, synnytyslääkäreitä, anestesialääkäreitä ja lastenlääkäreitä.
”Päiväkirurgiset toimenpiteet eivät riitä pitämään sairaalaa pystyssä.”
Länsi-Pohjassa sairaalasta tuli synnytysten lakatessa käytännössä terveyskeskus. ”Ja nyt sekin on uhan alla, että sekin häviää pois.”
Jopa kolmasosa sairaalan ulkopuolisista synnytyksistä tapahtuu Suomessa ilman terveydenhuollon ammattilaisia.
Sairaaloiden ja palveluiden lakkauttaminen ei kannusta ihmisiä tekemään lapsia, Oinonen huomauttaa. Hänestä synnytysten lakkauttaminen Länsi-Pohjassa ja Lohjalla vuonna 2024 oli virhe.
Suomen sairaaloissa maksetaan synnytysten turvallisuudesta: leikkausvalmiuden ja kivunlievitysvalmiuden ylläpidosta 24/7.
”Jos karsimme näistä, olemmeko valmiit siihen, että äitiys- ja lapsikuolleisuuden numerot ovat jotain muuta?”
Hännisen mukaan esimerkiksi kätilöjohtoiset synnytystuvat voisivat paikata karsittua synnytyssairaalaverkostoa.
50 vuotta sitten Suomessa oli 62 synnytystä hoitavaa sairaalaa, nyt niitä on 21.
Synnytysosastojen lakkautuksia on perusteltu sillä, että isoissa sairaaloissa synnyttäminen on turvallisempaa.
Tämä on Hännisen mukaan outoa, koska palkittu lastentautien erikoislääkäri Ilari Kuitunen on todennut, että turvallisuus ei ole peruste pienten synnytyssairaaloiden lakkauttamiselle, jolloin synnytysten keskittämiselle isoihin yksiköihin ei vaikuta olevan perusteita.
”Onko turvallisempaa synnyttää matkalla isoon sairaalaan, tienpenkalla”, kysyy Hänninen.
Suomessa kuka tahansa saattaa joutua synnyttämään tienposkessa, kertoo Hänninen.
Hyvinvointialueilla on erilaisia malleja matkasynnytyksiin. Kätilö saattaa esimerkiksi lähteä synnyttäjää vastaan.
Jopa kolmasosa sairaalan ulkopuolisista synnytyksistä tapahtuu Hännisen mukaan Suomessa ilman terveydenhuollon ammattilaisia.
”Tyypillisimmin paikalla on ambulanssissa työskentelevä ensihoitaja. On myös yksinäisiä synnytyksiä, joissa ainoa apu on hätäkeskus langan päässä.”
Synnytys ei ole hoitotoimenpide vaan merkittävä elämänkokemus, Hänninen muistuttaa.
”Myös ambulanssissa synnyttämisestä on mahdollista saada myönteinen synnytyskokemus, mutta siitä voi seurata myös synnytyspelkoa tai traumaperäinen stressireaktio.”

Yhä harvempi lapsi syntyy Suomessa synnytyksellä, joka käynnistyy itsestään.
Käynnistysten määrää lisäävät esimerkiksi riskiraskauksien lisääntyminen ja odottajien synnytyspelko, kertoo kätilötyön tutkinto-ohjelmavastaavan sijainen, lehtori Oona Kähkönen Savonia-ammattikorkeakoulusta Kuopiosta.
”Jos aiemmassa raskaudessa on ollut pitkä matka sairaalaan ja synnytys on ollut hyvin nopea, voidaan pohtia käynnistämistä, jotta perheelle saadaan turvallinen, hallittu ja hyvä synnytyskokemus.”
”Synnytyksen käynnistäminen ei kuitenkaan aina ole yhteydessä parempaan synnytyskokemukseen”, Kähkönen muistuttaa.
”Käynnistäminen ei aina ole yhteydessä parempaan synnytyskokemukseen.”
Aiempi synnytyskokemus voi ratkaista sen, toivotaanko perheeseen lisää lapsia. Väestöliiton Perhebarometrin mukaan huono synnytyskokemus voi viedä lisääntymishalut kokonaan.
Suomessa syntyvien vauvojen määrää on seurattu vuodesta 1776. Välissä on ollut katovuosia ja sotaa. Vuonna 2025 syntyvyys painui seurantahistorian matalimmalle tasolle.
”Kyllä se minua hätkäyttää”, Jussi Hänninen sanoo.
”On myös yksinäisiä synnytyksiä, joissa ainoa apu on hätäkeskus langan päässä.”
Kokonaishedelmällisyysluku Suomessa on nyt 1,25. Keskimäärin tämän verran jälkeläisiä naisen odotetaan saavan elinaikanaan.
Idän ja lännen kuilu on iso. Pienin kokonaishedelmällisyysluku oli Kymenlaaksossa (1,1), Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Karjalassa, suurin Keski-Pohjanmaalla (1,7), Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla.
”Suomeen ei synny vauvoja, vaikka meillä on lukujen valossa maailman paras synnytysturvallisuus.”
Hännisen mukaan esimerkiksi kätilöjohtoiset synnytystuvat voisivat paikata karsittua synnytyssairaalaverkostoa.
”Jos sellaista kokeiltaisiin, meillä ei ole mitään hävittävää, koska tällä menolla kuolemme sukupuuttoon.”