
Leikkisästi nimettyjen kissoille tarkoitettujen juomien, kuten Catbernetin ja Pinot Meowin, näkyvyys kasvoi kissaviinien luojan osallistuttua Leijonan luola -ohjelman amerikkalaisversioon vuonna 2017. Vähitellen markkinoille tuli myös koiraoluita.
Suomessakin on ollut myynnissä kissaviinejä ja koiraoluita, mutta tällä hetkellä niitä on suorastaan vaikea löytää markkinoilta. Poikkeuksena on Vuppe-koiraolut, joka on myös Suomen ensimmäinen koiraolut.
”Vuppe tuli valikoimiin 2020, kun pandemian alettua halusimme kehittää uusia tuotteita. Piti keksiä alkoholiton ja kiinnostava tuote, jossa omasta osaamisesta ja laitteistosta on hyötyä”, kertoo Alahovin viinitilan nuori isäntä Sigge Hallman.
Koiraoluen konsepti oli tuttu entuudestaan, mutta vasta tuotekehityspäällikkönä tilalla toimiva villakoira Oona sai tilalliset tarttumaan toimeen.
”Olimme tehneet olutta jo vuosien ajan. Oona tuli monesti maistelemaan olutvierrettä ja piti siitä kovasti. Siitä syntyi lopulta idea Vuppeen, sillä mallasta, kokemusta ja laitteistoa oli jo valmiiksi.”
Helsingin yliopiston Eläinlääketieteellisen tiedekunnan vanhempi kliininen opettaja Suvi Taponen naurahtaa kuullessaan koiraoluesta.
”Eihän koira tietenkään olutta tarvitse, alkoholitontakaan. Tuoteselosteessa ei kuitenkaan ole mitään vaarallista, ja yli 90 prosenttia pullon sisällöstä on vettä.”
”Tuoteselosteessa ei kuitenkaan ole mitään vaarallista, ja yli 90 prosenttia pullon sisällöstä on vettä.”
Taponen muistuttaa, että aivan kuten ihmisten olutkin, koiraolutta ei ole tarkoitettu koirien ruokkimiseen tai varsinaiseksi arkiseksi janojuomaksi. Ravintoaineiden suhde on siihen väärä, hiilihydraatteja ihan liikaa ja proteiinia liian vähän.
”Jos koira koiraoluen mausta pitää, niin se ei pieninä määrinä ole haitallista. Koiran koosta riippuen pullollisen voi silloin tällöin antaa. Varmasti olut on tarkoitettukin annettavaksi silloin, kun isäntäväkikin nauttii juhlajuomaa”, Taponen arvio.
Samaa mieltä on Sigge Hallman. Hän kertoo, että olutta myydäänkin yleensä juuri hemmottelujuomaksi koirakavereille.
”Koiraolut on ollut suosittua etenkin kesäisin, jolloin sitä on mennyt ympäri Suomea tapahtumiin, kauppoihin sekä koiraystävällisiin kahviloihin ja baareihin”, Hallman kertoo.
Maistatimme oluita kolmella eri koiralla. 5-vuotias saksanseisoja Loki sai maistettavakseen kananmakuista Vuppe-olutta. 5-vuotias amerikanbulldoggi Pertti sai myös maistettavakseen Vupen lihaversiota. Myös 13-vuotias tiibetinspanieli Fira pääsi maistelemaan kananmakuista olutta.
Lokin elämää koiraolut ei juurikaan jaksanut kiinnostaa. Muutamat nuuhkaisut ja koira jatkoi omia puuhiaan.
Amerikanbulldoggi Pertti katseli juomaansa epäluuloisena eikä suostunut haistamaan eikä maistamaan koiraolutta.
Joukon vanhin, 13-vuotias Fira maistoi juomaa hiukan, mutta muutoin koiran lempimakuna toimiva kanakaan ei innostanut Firaa ottamaan pidempää ryyppyä.
Oluet jätettiin varsinaisen maisteluhetken jälkeen tarjolle. Ainoastaan Loki kävi pitkän lenkin jälkeen juomassa olutta, mutta päätti lopulta sammuttaa janonsa raikkaalla vedellä.
Katso videolta, kuka Lokin ohella kävi yllättäen maistamassa olutta.