Alastoman aseen uusi viritys: Naurattaako vanha elokuva uudelleen kuvattuna?

Mies ja alaston ase -elokuvien päätähti Leslie Nielsen ei parhaimmillaan ollut temppuilija, vaan vakava hahmo, joka sanoi vakavia asioita naurettavissa tilanteissa.

Hänen esittämänsä henkilö ei nähnyt absurdia tilannetta, ja juuri se teki vitsistä hauskan. Komedia syntyi siitä, että elokuvan maailma oli täysin realistinen – vaikka se oli täysin mieletön.

Ehkä siksi elokuun 1. päivänä ensi-iltansa saaneen uuden Mies ja alaston ase -elokuvan päärooliin kiinnitettiin vakava näyttelijä. Pääosan esittäjä Liam Neeson on tunnettu uhkaavasta äänestään ja murhaavista aikeistaan valkokankaalla.

Hän on niin tunnettu koston siivittämistä tappajarooleistaan, että esiintyy itsekin niistä tehdyissä parodioissa. Näyttelijävalinta on täydellinen elokuvaan, joka jatkaa Leslie Nielsenin hengessä vakavaa komediaa.

Uuden elokuvan on kerrottu elvyttävän komediatyylin, jota ei ole nähty valkokankaalla pitkään aikaan. Elvyttäminen tapahtuu röyhkeän suoraan – enimmän osan hahmoista kerrotaan olevan aiempien pääroolien jälkeläisiä.

Neesonin esittämä Frank Drebin Jr. on perinyt isänsä ammatin ja kyvyttömyyden ymmärtää, mitä ympärillä tapahtuu. Ohjaaja Akiva Schaffer on koonnut elokuvan, joka yrittää aidosti jäljitellä alkuperäisten rakennetta: vitsejä pursuava käsikirjoitus, nopea rytmi, tyhjäpäinen poliisijuoni ja täysin vakavat näyttelijäsuoritukset.

Elokuva yrittää niin kovasti, että sen hengästyminen kuuluu jo läpi jo. Kelvoton tämä filmi ei silti ole. Se on paikoitellen viihdyttävä, ja palvelee edeltäjiensä faneja. Aivan kuin niin monet muut toisinnot.

Mutta joko komedia on muuttunut – tai sitten yleisö on. Filmi on täynnä vanhojen edeltäjiensä kaltaisia vitsejä, mutta niissä ei useinkaan ole samanlaista raikkautta. Useampi kohtaus tuntuu siltä kuin katsoisi lavastettua uudelleennäytöstä klassikkokohtauksesta, jonka energia ja ajoitus ovat jääneet historiaan.

Jotkut vitseistä toimivat, mutta moni jää irralliseksi tai jäädyttää kohtauksen.

Silmiinpistävintä on, kuinka varovaiseksi uusi elokuva on kirjoitettu. Alkuperäiset Mies ja alaston ase -elokuvat eivät olleet ilkeitä, mutta ne olivat melko häpeämättömiä. Ne vitsailivat sukupuolista, viranomaisista, urheilusta, politiikasta ja jopa siitä, mitä elokuvissa saa näyttää.

Nyt repliikit tuntuvat käsikirjoitetuilta, eivät ajattelemattomilta. Ja juuri ajattelemattomuus oli pääsankarin koomisen voiman lähde.

Uusi klassikkokomedia on silti virkistävä poikkeus aikakaudessa, jossa yksinomaan viihdyttämään tarkoitetut elokuvat ehtivät käydä harvinaiseksi lajiksi. Mihin muualle tällaisen huumorin fani voisi nyt elokuviin mennäkään?

Uusien elokuvien jatkuva supersankarien ja surkeiden ihmiskohtaloiden ylitarjonta tekee myös toisintoja toisintojen päälle, mutta ne ovat vakavia kasvutarinoita. Tai ainakin yrittävät olla. Alastoman aseen uusi tuleminen ei yritä olla mitään muuta kuin kevyttä hupia.

Elokuva ei vaadi maailmaa pelastettavaksi, eikä katsojalta moraalista kasvua. Se yrittää vain naurattaa. Ja vaikka se ei kaikilla vitseillään siinä onnistu, en käynyt vaatimassa rahojani takaisin.

Silti jään kaipaamaan sitä yksinkertaista taikaa, jonka Leslie Nielsen aikanaan löysi. Tämän taidon uutuusversio ymmärtää, mutta ei aina osaa toistaa.