• Äitienpäivän suosikkikirja vie häjyjen Etelä-Pohjanmaalle – mukana on kinkerit, kökät, häät ja hautajaiset

    Uuden sarjan aloittavassa Pappilan piiassa Enni Mustonen on vahvasti omalla maallaan.
    Enni Mustosen (Kirsti Manninen) Pappilan piika tarjoaa nautittavaa ajankuvaa 1870-luvun  Etelä-Pohjanmaalta.
    Enni Mustosen (Kirsti Manninen) Pappilan piika tarjoaa nautittavaa ajankuvaa 1870-luvun Etelä-Pohjanmaalta. Kuva: Sabrina Bqain, Otava, koonnut: Aatu Jaakkola
    Koti|Kirjallisuus
    5.5.202623:00
    Arvio
    Mari Ikonen

    Kirjailijanimimerkki Enni Mustosen tuotanto on ollut tapana laskea romanttiseen naistenviihteeseen. Romantiikkaa teoksissa on vuosi vuodelta vähemmän, mutta valveutunut naislukija viihtyy myös realistisen ajan- ja tapainkuvauksen parissa.

    Oletettavasti Pappilan piika on ollut loppukevään myyntihitti, ja sen se ansaitsee.

    Täytyy ihailla vaivattomuutta, jolla taitava tekijä kirjoittaa repliikit Lapuan murteella. Tulos voisi olla sietämättömän raskas, mutta se on herkullisen rikas.

    Yhden sanan jouduin tarkistamaan lopun sanastosta. ”Soutulavitta” tarkoittaa keinutuolia. Muut ymmärsin asiayhteydestä.

    Pappilan piian henkilöistä yksi on syntyisin Viipurista. Eipä löydy horjahduksia hänenkään puheestaan.

    Ahkera ja tuottelias Kirsti Manninen ehtii nykyään viimeistellä mustosensa. Hänen 1990-luvun kirjoissaan henkilön etunimi saattoi vauhdissa vaihtua, mutta Pappilan piiassa tällaisia ongelmia ei ole.

    Tarvitaan paljon lihaperunoita sekä kaffia ja nisua.

    Jo pitkään Enni Mustosen suurin ansio on ollut naisten tekemän työn kuvaaminen. Pappilan piiaksi pelastautuva Hanna Pränni on yksi näistä arkisen työn sankareista.

    Nälkävuosina orvoksi jäänyt Hanna on helmikuussa 1877 kuudentoista mutta piikana jo täysi ammattilainen. Hän on rohkea, älykäs ja tarmokas, ja parista vihjeestä ymmärrämme rippikoululaisen myös nätiksi flikaksi.

    Kirjassa on mukana kinkerit, häät, hautajaiset ja joulunvietto. Joenrannassa poltetaan pääsiäisvalkiat, pyhäinpäivää edeltää friiviikko. Vuodenkierron juhlat ja talkoot kuvataan väentuvan ja keittiön näkökulmasta. Tarvitaan paljon lihaperunoita sekä kaffia ja nisua.

    Oman lapsuuteni kinkerit olivat leppoisaa kuulumisten vaihtoa vuorotellen kylän eri taloissa. 150 vuotta sitten kinkereillä tutkitussa lukutaidossa on ollut tosi kyseessä. Kirkon asema on vahva ja yhdistyy maalliseen valtaan.

    Joka pahantekijää ei tarvitse lähettää Vaasan vankilaan, myös häpeäpenkki on kyläyhteisön silmissä ankara tuomio. Uskonnollisuus on luonteva osa myös Hannan ajatusmaailmaa.

    Pappilan piika aloittaa Enni Mustosen uuden sarjan nimeltä Kytösavun tarinoita. Hannan lupaavasti alkava tarina saa jatkoa.

    Enni Mustonen: Pappilan piika. 366 sivua. Otava 2026.
    Enni Mustonen: Pappilan piika. 366 sivua. Otava 2026. Kuva: Otava
    Lisää aiheesta
    • Kirsti Mannisen pyörittämä museokahvila Hedda Noora on omistettu entisajan naisille. Viime kesänä siellä oli näyttely Nordenskiöld-suvun äideistä, tyttäristä ja miniöistä.

      Kulttuuri | Enni Mustonen kirjoittaa historiallisia romaaneja sitkeistä suomalaisnaisista ‒ ”Meillä ihanteena on ollut se, että naisen on tartuttava toimeen”

      Tilaajalle
    • Enni Mustonen: Maitotyttö. Äänikirja 7h 12 min. Otava.

      Elokuva | Kaupunkilaisesta maitotytöksi – lähes 40 vuotta sitten kirjoitetussa tarinassa on paljon tuttua

    • Kirsti Manninen otti kirjailijanimensä käyttöön 80-luvulla julkaistessaan ensimmäisen romaaninsa. Enni Mustonen on käytössä yhä, vaikka kirjailija nimen takana ei olekaan enää salaisuus.

      Enni Mustonen oli salanimi, jonka piti turvata Kirsti Mannisen tieteellinen ura – "Se oli vähän hätävarjelun liioittelua"

    Artikkelin aiheet
    Enni Mustonen
    Pappilan piika
    Otava
    Etelä-Pohjanmaa
    kirja-arvostelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki