• Miltä tuntuisi, jos Hollywoodin elokuvatähdet puhuisivat suomea? Meidät pelasti dubbaukselta yksi asia

    Elokuvien tekstittäminen ei ole maailmalla itsestään selvää, vaan jossain maissa yksi näyttelijä dubbaa kaikki repliikit. Joskus taustalta kuuluu jopa alkuperäinen ääniraita.
    Tilaajalle
    Suomessa elokuvien tekstityksellä on pitkät perinteet, ja vain lastenelokuvia dubataan. Kuvituskuva.
    Suomessa elokuvien tekstityksellä on pitkät perinteet, ja vain lastenelokuvia dubataan. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Tervo
    Koti|Elokuva
    16.3.202519:00
    Tuovi Mäkipere

    Jos on sattunut avaamaan etelänlomalla hotellin television, ei tutustakaan elokuvasta välttämättä ymmärrä sanakaan, vaikka elokuvan alkuperäistä kieltä osaisikin.

    Elokuvallinen amerikkalaisia Hollywood-tähtiä saadaan puhumaan vaikkapa sujuvaa italiaa dubbaamalla.

    Varhaisimmissa mykkäelokuvissa ei ollut ääniraitaa. Elokuvan juonenkäänteiden seuraamisen helpottamiseksi kohtausten väliin lisättiin tekstiruutuja, ja nämä ruudut voitiin tarvittaessa vaihtaa erikielisiin.

    Kun äänielokuvat alkoivat yleistyä 1920-luvulla, ymmärtämisongelmia alettiin ratkoa eri maissa eri tavoin joko dubbaamalla tai tekstittämällä. Näistä vaihtoehdoista dubbaaminen on käytännössä aina kalliimpaa.

    Dubbaaminen yleistyi Euroopassa erityisesti Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa, joista kussakin on omasta takaa miljoonatolkulla mahdollista yleisöä. Dubbaus mahdollisti myös epämiellyttävinä pidettyjen asioiden häivyttämisen ääniraidalta.

    Itäblokin maissa dubbaus keksittiin toteuttaa kokonaisedullisesti jättämällä alkuperäinen ääniraita taustalle samalla, kun yksi ääninäyttelijä puhui päälle kaikki repliikit.

    Suomen kaltaisella pienellä kielialueella tekstitys oli taloudellisesti järkevämpää etenkin, kun riittävän moni kansalainen on kyllin lukutaitoinen seuraamaan samaan aikaan sekä kuvaa että kahta tekstiriviä. Suomessa dubattavaksi päätyykin vain lastenelokuvia.

    Lähde: Euroopan komissio 15.9.2022

    Lisää aiheesta
    • Sikaria polttava Leonid Brežnev nostaa maljan Henry Kissingerin ja Gerald Fordin kanssa 1. elokuuta 1975 Finlandia-talossa.

      Elokuva | Uutuusdokumentti Etykistä herättää valkokankaalla eloon Kekkosen, Fordin ja Brežnevin

    • Muumilaakson kolmas kausi alkaa Suomessa 3. lokakuuta. Sarjaa on esitetty Ylellä kuudella eri kielellä – suomeksi, englanniksi, suomenruotsiksi, pohjoissaameksi, inarinsaameksi ja koltansaameksi.

      Koti | Kiltteys pelastaa koko maailman Muumilaakson uudella kaudella – mukana on kaksi uutta hahmoa ja ääntä

    • Elokuvassa Frozen – huurteinen seikkailu Elsa pelkäsi, että hänen voimansa ovat liikaa maailmalle. Elokuvassa Frozen 2 hänen täytyy toivoa, että ne riittävät.

      Frozen 2 nähdään saameksi ennen Suomen ensi-iltaa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän