• Matkustajat voivat päätyä tällä viikolla yllättäen taiteilijoiden malleiksi raiteilla − tästä on kyse

    Kesällä kanssamatkustajia ilahduttavat harmonikansoittajat. Ruuhka-aikoina tempauksia ei kuitenkaan aiota tehdä.
    Jos on haaveillut mallina olemisesta, kannattaa suunnata Tampereelle tiistaina tai keskiviikkona.
    Jos on haaveillut mallina olemisesta, kannattaa suunnata Tampereelle tiistaina tai keskiviikkona. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Kulttuuri
    22.4.202511:55
    Laura Kuivalahti

    Julkisessa liikenteessä viereen voi istahtaa kuka tahansa. Tampereella raitiovaunulla matkustavat saattavat tänä keväänä saada matkakumppaneikseen taiteilijoita, jotka minä hetkenä hyvänsä tarttuvat luonnoslehtiöihin tai soittimiin.

    Tampereen taideratikassa pääsee nauttimaan pop-up-esityksistä nimensä mukaisesti ratikkamatkan aikana. Ensimmäinen esitys on tällä viikolla ja viimeinen kesäkuun puolivälissä. Tapahtumia on järjestetty vuodesta 2022 lähtien ja lisää on luvassa taas syksyllä.

    ”On ollut ilo nähdä, kuinka taide-elämykset ilahduttavat ja viihdyttävät matkustajia”, sanoo Pirkanmaan festivaalit ry:n toiminnanjohtaja Tiina Kuusisto tiedotteessa.

    Tiistaina ja keskiviikkona kuvataiteilijat Sini Kallio ja Taneli Kemppi piirtävät kanssamatkustajistaan nopeita muotokuvia, jotka mallit saavat pitää muistona.

    Seuraavan kerran taideratikassa tapahtuu 15. ja 16. toukokuuta, kun tamperelainen Ashplant-yhtye rytmittää matkaa irlantilaisella musiikilla.

    Toukokuussa on luvassa myös napolilaisia lauluja, ja kesäkuussa vuorossa ovat harmonikansoittajat, joiden esittämien tuttujen sävelmien mukana on lupa laulaa.

    Esitykset järjestetään aamupäivällä tai ilta-aikaan ruuhka-aikojen ulkopuolella, ja niitä pääsee seuraamaan matkalipun hinnalla. Tarkat aikataulut julkaistaan Tampereen Ratikan kanavissa viimeistään päivää ennen esityksiä.

    Lisää aiheesta
    • Mannerheim-patsaan veistäneen Aimo Tukiaisen ateljeen näyttely on Suomen vanhin kesänäyttely. Tämän kesän Havainto -näyttelysssä nähtävillä on Tukiaisen teosten lisäksi muun muassa Eveliina Hämäläisen maalauksia ja Jaea Changin keramiikkaa.

      Kulttuuri | Maakunnan kesätaidenäyttely on taidekeidas ja kylän työllistäjä

    • Vuoden 2023 Multamäkifestit olivat myös loppuunmyydyt.

      Musiikki | Vanhassa viljahallissa pidetään uniikit festarit, joka kokoaa nyt aiempaa enempää artisteja – Multamäkifest on loppuunmyyty joka vuosi

    Artikkelin aiheet
    taideratikka
    Tampere
    Pirkanmaan festivaalit
    pop-up-taide
    ratikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta