• Omakotitaloon asennettiin 5 kW:n aurinkovoimala, ja se tuottaa vuodessa perheelle lähes 700 euron hyödyn

    Omaan käyttöön tuotettu energia on se, joka tuo isoimman hyödyn aurinkopaneeleista.
    Tilaajalle
    Viiden kilowatin aurinkopaneelijärjestelmän asennus sujui kahdessa päivässä. Kohdekatto oli paneelien asentamisen kannalta varsin hyvä, sillä lape osoittaa lähes etelään, eikä pahoja varjostuksia pääse syntymään.
    Viiden kilowatin aurinkopaneelijärjestelmän asennus sujui kahdessa päivässä. Kohdekatto oli paneelien asentamisen kannalta varsin hyvä, sillä lape osoittaa lähes etelään, eikä pahoja varjostuksia pääse syntymään.  Kuva: Tapio Vesterinen
    Koti|Rakentaminen ja remontointi
    21.9.202505:00
    Jyrki Karkinen
    Kannonkoski

    Moni haaveilee sähkölaskun keventämisestä aurinkopaneelien avulla. Vuonna 2020 Kannonkoskella sijaitsevaan omakotitaloon asennettiin 5 kilowatin aurinkosähkövoimala.

    Asennuskohteena oli kaksikerroksinen, tiilikattoinen omakotitalo, jonka harja kulkee paneeleille otollisesti itä–länsi-suunnassa. Tämän ansiosta paneelit saatiin asennettua melko jyrkkään kulmaan etelälappeelle, jolloin aurinko osuu niihin tehokkaasti.

    Esimerkkikohteessa sähkön kulutus vuositasolla oli ennen asennusta noin 30 000 kWh, josta noin puolet kulutti maalämpöpumppu. Tarkoituksena oli tuottaa sen verran sähköä, että säästettäisiin mahdollisimman paljon siirtomaksuja ja veroja, joita tulee sähköä verkosta otettaessa.

    Kiinnikkeiden asentaminen tiilikattoon on työläämpää kuin esimerkiksi peltikattoon. Tiiliä on lovettava, jotta ne istuvat hyvin paikallaan myös kiinnikkeiden kanssa. Kaikille kattotyypeille on olemassa omat kiinnikkeensä. Kuvassa paneelit asentanut jämsäläinen Hannu Tiiri.
    Kiinnikkeiden asentaminen tiilikattoon on työläämpää kuin esimerkiksi peltikattoon. Tiiliä on lovettava, jotta ne istuvat hyvin paikallaan myös kiinnikkeiden kanssa. Kaikille kattotyypeille on olemassa omat kiinnikkeensä. Kuvassa paneelit asentanut jämsäläinen Hannu Tiiri.  Kuva: Tapio Vesterinen

    Asennuskohteessa oli tiilikatto, joten paneelien asentamiseen tarvittiin juuri tätä kattotyyppiä varten suunnitellut kiinnikkeet. Tässä tapauksessa käytettiin kotimaisen Oriman valmistamia kiinnikkeitä, jotka ruuvattiin kiinni tiilikaton ruoteisiin. Tiiliä jouduttiin hieman loveamaan, mikä lisäsi asennuskustannuksia.

    Asennuksessa käytettiin kotimaisia sinkittyjä kiinnikkeitä. Kiinnikkeet ruuvattiin kiinni kattoruoteisiin.
    Asennuksessa käytettiin kotimaisia sinkittyjä kiinnikkeitä. Kiinnikkeet ruuvattiin kiinni kattoruoteisiin. Kuva: Tapio Vesterinen

    Kattokiinnikkeiden päälle pultattiin alumiinikiskot, joiden päälle paneelit asennettiin omilla kiinnikkeillään. Kiinnikkeiden ja kiskojen asennukseen kului reilu puoli päivää, ja paneeleita päästiin nostamaan katolle jo iltapäivällä.

    Katolle tuli yhteensä 18 paneelia, joiden nimellisteho oli 280 wattia kappaleelta. Yhden paneelin pinta-ala on noin 1,6 neliömetriä, joten katolle tuli siis noin 29 neliömetriä aurinkopaneeleja.

    Aurinkopaneelit kytketään sarjaan, jännitteen muuttamisesta 230 volttiin huolehtii invertteri. Sarjaankytkennän ansiosta syöttökaapelin jännite on korkea, joten 5 kW:n teholla ei tarvita vielä kovin paksua kaapelia. Tässä kohteessa etäisyys paneeleilta invertterille oli noin 35 metriä.

    Invertterin asentamisen lisäksi tarvittiin aurinkopaneeliston erotuskytkin, vikavirtasuoja sekä sulakkeet, jotka asensi urakoitsijan sähkömies. Ennen paneelijärjestelmän kytkemistä päälle siitä piti tehdä ilmoitus sähköverkkoyhtiölle.

    Ilmoituksessa kerrotaan muun muassa paneelijärjestelmän erotuskytkimen sijainti sekä asennuksen tehneen urakoitsijan urakoitsijanumero. Yksityishenkilö ei voi tehdä tätä ilmoitusta vaan sen tekee urakoitsija.

    Syöttökaapelin läpiviennit tehtiin lähelle sähkötaulua. Samaan yhteyteen asennettiin talon ulkoseinään järjestelmän erotuskytkin, jonka sijainti ilmoitettiin sähköyhtiölle. Näin asentajat voivat käydä kääntämässä järjestelmän pois päältä ennen linjatöihin ryhtymistä.
    Syöttökaapelin läpiviennit tehtiin lähelle sähkötaulua. Samaan yhteyteen asennettiin talon ulkoseinään järjestelmän erotuskytkin, jonka sijainti ilmoitettiin sähköyhtiölle. Näin asentajat voivat käydä kääntämässä järjestelmän pois päältä ennen linjatöihin ryhtymistä.  Kuva: Tapio Vesterinen

    Itse kytkentä sähköverkkoon oli koruton ja yksinkertainen tapahtuma. Laitteiston asennuksen ja tarkastusten jälkeen urakoitsijan edustaja käänsi kytkintä, jolloin invertteri alkoi välittömästi tuottaa virtaa kulutukseen.

    Paljon sähköä vaativat työt, kuten pyykinpesu, kannattaa ajoittaa sellaiseen aikaan, kun aurinko paistaa. Erityisen hyvin aurinkopaneelijärjestelmä sopii koneellisen ilmastoinnin ja ilmalämpöpumpun kanssa, sillä jäähdytystehon tarve on suurinta kovimmilla paisteilla.

    Sähkökatkojen aikaan aurinkopaneeleista ei ole iloa, sillä invertteri kytkee sähkökatkon havaittuaan paneelit välittömästi pois pelistä, jotta tahaton jännitteen siirtyminen takaperin sähköverkkoon saadaan estettyä.

    Aurinkopaneelijärjestelmän hankinnassa kannattaa vertailla hintoja huolellisesti. Kiertävän kauppiaan tai puhelimella lähestyvän myyjän tarjoama hintataso on usein huomattavan korkea.

    Tarjouksia kannattaa kysyä useammalta yritykseltä ja huolehtia siitä, että tarjoukset ovat vertailukelpoisia.

    Invertterin osalta kannattaa valita tunnettu valmistaja ja tarkistaa huolellisesti takuun pituus. Myös asennustyön takuuehdot on syytä selvittää etukäteen. Mitä tehdään, jos esimerkiksi katto alkaa vuotaa vasta viiden vuoden kuluttua asennuksesta?

    Paneeleissa tilanne on yleensä selkeämpi: valmistajat myöntävät niille tyypillisesti 25 vuoden tehontuottotakuun. Se tarkoittaa, että vielä takuuajan jälkeenkin paneelit tuottavat esimerkiksi 80 prosenttia alkuperäisestä nimellistehostaan.

    Vuonna 2020 asennettu aurinkosähköjärjestelmä maksoi avaimet käteen -toimituksena 6 500 euroa.

    Tästä tarvikkeiden osuus oli 4 800 euroa ja kotitalousvähennyskelpoisen työn osuus 1 700 euroa. Verotuksessa työn osuudesta voitiin vähentää 580 euroa (40 prosenttia työn osuudesta vähennettynä 100 euron omavastuulla).

    Paneelijärjestelmän sähköntuottoa on mahdollista seurata invertterivalmistajan verkkopalvelussa, tässä tapauksessa Froniuksen Solar Web -palvelussa. Tämän lisäksi hankittiin vielä maksullinen lisenssi tarkempaa seurantaa ja laajempia ominaisuuksia varten.

    Järjestelmä kytkettiin käyttöön 26.7.2020. Loppuvuoden aikana se tuotti 1 378 kWh sähköä.

    Heinäkuun kahden parhaan päivän tuotto oli 35 kWh, ja elokuussa noin joka toisena päivänä ylitettiin 25 kWh:n päivätuotanto.

    Kulutusta pystyy seuraamaan myös mobiilisovelluksella, josta nähtiin sekin, että auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta hetkellinen tuotto todella kiipesi lähelle luvattua viittä kilowattia.

    Asennuksen jälkeen paneelit ovat toimineet moitteetta. Huolto- tai korjaustarvetta ei ole ollut, eikä vesivuotoja tai muita vikoja ole havaittu.

    Talvella paneelit ovat lumen peitossa. Keväällä auringonpaisteen lisääntyessä tummat paneelit lämpiävät tehokkaasti ja lumi sulaa pois varhain.
    Talvella paneelit ovat lumen peitossa. Keväällä auringonpaisteen lisääntyessä tummat paneelit lämpiävät tehokkaasti ja lumi sulaa pois varhain. Kuva: Tapio Vesterinen

    Aurinkosähköjärjestelmä on periaatteessa huoltovapaa. Sade pitää käytännössä paneelit riittävän puhtaana, eikä niitä turvallisuuden takia kannata mennä katolle mekaanisesti puhdistamaan.

    Aurinko sulattaa keväällä paistaessaan paneelien päälle sataneen lumen melko varhaisessa vaiheessa. Tämä myös näkyy selvästi paneelien tuottokäyrässä.

    Paneelien sähköntuotto vaihtelee vuodenajan mukaan, ja tehokkain tuotantokausi ajoittuu huhtikuusta syyskuuhun.

    Oheisista kuvaajista ilmenee, että paneelit ovat tuottaneet vuositasolla noin 4 000 kWh energiaa. Tuotto on vaihdellut jonkin verran vuodesta toiseen, mutta mitään selvää tehon tippumista ei tässä vaiheessa ole havaittavissa.

    Jos sähkön ja siirron yhteishinnaksi arvioidaan 17 senttiä/kWh, vuosituoton arvo on ollut noin 680 euroa. Tämä tarkoittaisi järjestelmän takaisinmaksuajaksi noin kahdeksaa ja puolta vuotta, kun kotitalousvähennys otetaan huomioon.

    Huomionarvoista on, että sähkön keskihinta on paneeliston käyttöaikana noussut, alun perin laskelmissa käytettiin hintaa 13 senttiä/kWh.

    Tässä kohteessa kaikki tuotettu sähkö on käytetty omaan kulutukseen. Suuremmalla järjestelmällä sähköä riittäisi myös myytäväksi, mutta usein juuri voimakkaan auringonpaisteen aikaan sähkön hinta on matala.

    Kaiken kaikkiaan järjestelmä on täyttänyt erinomaisesti sille asetetut tavoitteet ja ollut sekä tuotoltaan että toiminnaltaan luotettava. Todennäköisesti ensimmäiseksi uusittava osa on invertteri, jolloin samalla voi harkita myös paneelien määrän lisäämistä.

    Aurinkopaneeleiden asennuksesta Kannonkoskella uutisoi Koneviesti numerossa 3/2021.
    Lisää aiheesta
    • Akut tasaavat sähkön hintapiikkejä luovuttamalla uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä korkean kysynnän aikana. Kuvassa on Innovestorin akkuja.

      Energia | Hyvästi hintapiikit! Sähkön varastoinnista tulee vihdoin arkipäivää – akkuja sijoitetaan liiketiloihin ja pian maatiloillekin

      Tilaajalle
    • Oulun Asuntomessukohteessa Villa Pesäpuussa energian säästö ja omatuotanto ovat kunniassa.

      Rakentaminen ja remontointi | Aurinkopaneelien suuntaus etelään ei aina ole paras ratkaisu omakotitalossa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Työtila valmiina. Myös sähköistys ja valaitus piti uusia.

    Koneviesti | Vanha rehuvarasto muuttui koneistustilaksi – projektissa hyödynnettiin kierrätysmateriaaleja

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Lukijan idea: Aurinkokeräimet seinälle, niin lumi ei haittaa

  • Pressuhallilla konekalustolle saatiin lisää säilytystilaa.

    Koneviesti | Pressuhalli tarjoaa nopeasti pystytettävää säilytystilaa koneille ja laitteille – hallin käyttöikä vaikuttaa lopulliseen neliöhintaan

    Tilaajalle