• Hellan kulmalla: Järkytyin löydöstä, jonka tein puuropussista

    Yhdysvalloissa kritisoitu makeutusaine tekee tuloaan myös pikakaurapuuroon.
    Kaurapuurolla on hyvä maine terveysruokana muun muassa hitaasti elimistöön imeytyvien hiilihydraattiensa ansiosta.
    Kaurapuurolla on hyvä maine terveysruokana muun muassa hitaasti elimistöön imeytyvien hiilihydraattiensa ansiosta. Kuva: Markku Vuorikari
    Koti|Ruoka
    16.2.202508:29
    Kolumni
    Harri Kallio-Kurssi

    Suomalaisten aamupalasuosikki kaurapuuro valmistuu parhaiten kattilassa. Kiire saa arkisin kuitenkin voiton, ja puuro syntyy usein pikaversiona annospussista.

    Puuron nauttimista pidetään terveystekona, koska sen hiilihydraatit imeytyvät hitaasti verenkiertoon. Näin voi välttyä äkillisiltä sokeritason heilahduksilta, jotka altistavat jopa diabetekselle.

    Jokin aika sitten järkytyin katsoessani uuden pikapuuron tuoteselostetta. Listalla on usein mukana sokeri, mutta nyt siellä oli myös glukoosisiirappi.

    Glukoosisiirappi on teollisuudelle ilmeisen edullinen raaka-aine, jota on suosittu muun muassa Yhdysvalloissa valmistetuissa virvoitusjuomissa.

    Glukoosisiirapin imeytyminen vereen tapahtuu nopeasti, sen glykeeminen indeksi on 100. Tavallisessa sokerissa luku on 65.

    Liian paljon sokeria on liian paljon sokeria ‒ myös puurossa.

    Eräässä tutkimuksessa korkean glykeemisen indeksin jälkiruokaa nauttineilla ryhmäläisillä havaittiin selkeitä piikkejä verensokerin tasoissa. Neljän tunnin jälkeen verensokeri romahti äkisti.

    Romahdus aiheutti nopeasti kovan näläntunteen ja aivokuvassa näkyi selkeää toimintaa riippuvuuteen liitetyllä alueella.

    Tutkimus pystyi ensimmäistä kertaa osoittamaan, mikä on ruuan glykeemisen indeksin vaikutus verensokeriin, nälän tunteeseen ja riippuvuusoireisiin.

    Liian paljon sokeria on liian paljon sokeria ‒ myös puurossa.

    Kirjoittaja on MT:n aluetoimittaja.
    Lisää aiheesta
    • Ruoka | Sokerinsyönti lapsena voi kostautua myöhemmällä iällä – ratkaisevia ovat tuhat ensimmäistä päivää

    • Kaupan irtokarkkivalikoimaa. Kuvituskuva.

      Ruoka | Lukijalta: Ruokakolmiossa vieläkin tarvetta vyön kiristykseen

    • Nuorempien ikäluokkien heikompaa kuidunsaantia voi selittää monipuolistunut ruokaympäristö ja -tarjonta: kun valinnanvaraa on enemmän, on helpompaa tarttua vähäkuituisempiin vaihtoehtoihin.

      Ruoka | Suomalaiset syövät liian vähän ravintokuituja – etenkin viljatuotteita käytetään aiempaa vähemmän

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle