
Viime juhannuksena toijalalainen Tea Isokääntä ja perheen kaksi lasta lähtivät kaveriperheen kanssa päiväksi reissuun. Kari Isokääntä jäi kotiin 15-vuotiaan löytökissan Missun kanssa.
”Mies kantoi meidän matkatavarat autoon ja palasi sitten sisään, istui sohvalle ja kutsui Missua viereensä”, Tea kertoo.
Kissa istui vessan oven vieressä eikä liikahtanut siitä, vaikka se yleensä tykkää katsella Karin kanssa urheilua telkkarista. Missu katseli vessaan päin, sitten miestä, vessaa ja jälleen miestä, kunnes Kari tuli katsomaan, mikä oli hätänä.
Kävi ilmi, että wc:n painike oli jäänyt alas, viemäri tukkeutunut ja vessan muovimatolla oli tulva.
”Vesi oli juuri leviämäisillään eteisen ja keittiön puolelle. Oli minuuteista kiinni, ettei meille tullut kymppitonnien vesivahinko. Nyt selvittiin sillä, että Kari avasi vessan lattian ja kuivatteli sen.”
Kun muu perhe palasi kotiin, Kari hoki moneen kertaan, että ”Missu on sankari”. Siitä Tea sai ajatuksen hakea Missulle Suomen Kissaliitosta Sankarikissan arvonimeä.
Se Missulle myönnettiinkin. Mutta viime joulun alla tapahtui jotain vielä ihmeellisempää.
Missun elämän alkutaival oli karu. Se löydettiin lappeenrantalaisesta autiotalosta, kun taloa ryhdyttiin purkamaan. Kissanpentu oli yksin ja kurjassa kunnossa.
Hyväsydäminen työmies toimitti tyttöpennun Toijalaan väliaikaiskotiin, jossa se hoidettiin kuntoon. Tea ja Kari näkivät Missun myynti-ilmoituksen ja ostivat sen seuraksi nyt jo edesmenneelle Niki-kissalleen. Taloon tullessaan Missu oli 10 kuukauden ikäinen.
Perheeseen odotettiin tuohon aikaan Urhoa, joka on nyt 15-vuotias. Urhon kanssa Missusta on erityisen mukavaa kuunnella tämän vinyylilevyjä. Kerran sen kuunteli Slayerin Hell Awaits -hevilevyn alusta loppuun asti.
Missu katsoi reppuun, Teaan, sitten olohuoneeseen. Reppuun, Teaan, olohuoneeseen.
Toisaalta jos jokin musiikkikappale ei miellytä, kissa häipyy vähin äänin yläkertaan.
Tean kanssa Missusta on rattoisaa tehdä yhdessä kotitöitä, esimerkiksi lajitella ja ripustaa pyykkiä.
Perheen kuopus Alisa, 12, on opettanut Missulle temppuja herkkunaksujen avulla. Missu osaa leikkiä ravintolaleikkiä ja istua käskystä. Piiloleikeissä se loistaa etsijän roolissa.
”Molempien lasten kanssa Missu on toiminut myös lukukissana, jolle on luettu läksyjä ääneen. Alisalla on tapana lukea sille edelleen ääneen koulun lukutehtäviään, ja Missu kuuntelee kärsivällisesti”, Tea kertoo.
Viime vuoden lopussa Alisalla oli flunssa, ja ruokailun jälkeen tyttö poistui keittiöstä sohvalle lepäämään.
Keittiötä siivoamaan jäänyt äiti kiinnitti kohta huomiota Missun outoon käytökseen. Kissa istui Alisan avoimen koulurepun vieressä, katsoi reppuun, sitten Teaan ja sen jälkeen olohuoneeseen. Reppuun, Teaan, olohuoneeseen.
Tea huomasi, että repussa oli päällimmäisenä Alisan astmalääke, otti sen ja lähti olohuoneeseen.
Sieltä Alisa löytyi hengitystiet niin tukossa, ettei hän pystynyt enää puhumaan. Äiti joutui antamaan tupla-annoksen astmalääkettä, ennen kuin tyttö tokeni.
”Alisan ensimmäiset sanat olivat, että Missu auttoi, Missu haki äidin apuun”, Tea kertoo liikuttuneena.
Missu oli monta kertaa nähnyt, kuinka Alisalle annetaan astmalääkettä. Jotenkin se tiukan paikan tullen tiesi, mitä sen pitää tehdä.