
Oravan kolistelu kuuluu auringonnousun jälkeen unenkin läpi. Tupsukorva on aamulla aktiivisimmillaan, kun se juoksee pesällään ja kiipeää talon laudoitettua seinää.
”Kyselyt talossa pesivistä oravista ovat viime vuosina lisääntyneet”, kertoo tuholais- ja haittaeläintorjunnan yritys Inconsen toimitusjohtaja Stig Kvarnström.
Inconse käy vuosittain kymmenillä oravanpesillä. Kvarnströmin mukaan useimmat asukkaat ovat havainneet uuden alivuokralaisen juuri äänistä.
Orava ei tarvitse isoa rakoa lautojen välissä livahtaakseen räystään alta sisään. Pienen raon se jyrsii isommaksi. Myös tiilikaton ja tippalaudan välistä kurre kulkee.
Tiilikaton ja tippalaudan välistäkin kurre kulkee.
Suurin aiheutuva vahinko on sotku. Eristeitä riivitään pesän pehmikkeiksi, rakenteisiin nakerretaan reikiä, kaikenlaista roskaa tuodaan ja törkyä kertyy jätöksistä.
Pesän paikan voi joskus nähdä räystään alla laudanraoista roikkuvista tikuista ja villoista. Useimmin pesä löytyy katon kulmauksesta.
Sähköjohtoja oravat eivät Kvarnströmin mukaan järsi yhtä innokkaasti kuin hiiret tai rotat. Sotkevista ja metelöivistä vieraista tahdotaan silti eroon. Helpot konstit toimivat kehnosti.
”Jyrsijöitä karkottavat äänilaitteet eivät toimi kuin lyhyen hetken. Eläimet tottuvat ääneen. Joidenkin konsti on jättää mökiltä lähtiessä radio päälle, mutta musiikki on sekin huono karkote.”
Musiikki on sekin huono karkote.
Varmin ja usein ainoa keino on tukkia eläinten tie talon rakenteisiin. Seinällä kiipeilyä ei voi estää, mutta sisäänpääsyn voi.
Tuuletusraot sekä muut mahdolliset kulkuväylät on peitettävä metalliverkolla siististi ja tiiviisti. Moni koettaa työtä itse, jotkut tilaavat heti ammattilaisen paikalle.
Huolellisessa työssä kestää talosta riippuen yhdestä kolmeen päivään. Hintaa kaikkien räystäiden kiertämiselle voi kertyä tuhansia euroja, vaikka itse verkko ei paljoa maksa.
Helpointa verkkojen asennus olisi rakennusvaiheessa, mutta tämä jää usein tekemättä. Kvarnströmin mukaan käyntejä tehdään jopa vuoden ikäisiin taloihin.
Oman räystään houkuttelevuutta voi myös vähentää. Rakennuksen viereiset puut vetävät puoleensa kiipeilijöitä, samoin lintulaudat, joilla oravakin säännöllisesti ruokailee.
Pesimäaikana verkotusta ei tehdä, muuten voi löytää vintiltä haisevan yllätyksen. Jos kesällä kohtaa seinältä oravan, kannattaa seurata kulkeeko se sisään asti.
Kesä on hyvää aikaa kartoittaa pihkahännän reittiä ja laskea syksyisen karkotustyön kustannuksia.