• Kuusikoiden katoava asukki löytää sieni- ja siemenkätkönsä muistinsa varassa

    Äkkiseltään ei arvaisi, että orava on harvinaistunut Suomessa niin, että kanta saattaa siirtyä elinvoimaisesta silmällä pidettävien lajien joukkoon.
    Tilaajalle
    Orava voi liikkua jopa viisimetrisin hypyin puista toiseen. Hakkuilla olisi hyvä huomioida tämä ja jättää alueelle riistatiheiköistä puuväylä jäävään puustoon.
    Orava voi liikkua jopa viisimetrisin hypyin puista toiseen. Hakkuilla olisi hyvä huomioida tämä ja jättää alueelle riistatiheiköistä puuväylä jäävään puustoon. Kuva: Ismo Pekkarinen / Lehtikuva
    Metsä|Luonto
    24.12.202315:00
    Johanna Koskiahde

    Pitkäkarvainen rotta tai söpö pörriäinen, tuolla jokaisen tuntemalla asuttuun ympäristöön sopeutuneella metsän eläimellä on lukuisia kutsumanimiä.

    Orava on asutuksen keskellä tuttu näky, mutta metsässä sen kohtaa entistä harvemmin. Oravien määrän arvioidaan vähentyneen kymmenessä vuodessa 15–35 prosenttia.

    ”Lumijälkilaskentojen perusteella oravien lukumäärä on viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana vähentynyt merkittävästi. Havainnot ovat pudonneet kolmannekseen”, kertoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Jari-Pekka Tamminen.

    Oravalle on luontaista kannan määrän suuri vuosittainen vaihtelu.

    ”Oravakantaa säätelee kuusen siemensato. Hyvänä käpyvuonna orava tekee kaksi pesuetta, heikkoina vuosina yhden. Näin kannan koko vaihtelee sadasta tuhannesta miljooniin. Oleellista ovat kuitenkin juuri pitkän aikavälin muutokset”, Tamminen selvittää.

    ”Orava on luokiteltu elinvoimaiseksi, mutta lumijälkilaskentojen perusteella laji olisi syytä siirtää silmällä pidettävien lajien ryhmään”, hän arvioi.

    Oravakanta on vahvin Etelä-Suomessa, idässä ja pohjoisessa kannat ovat pudonneet erityisesti. Tammisen mukaan muutokset metsien käytössä ovat näkyneet oravien määrässä. ”Jo 1950-luvulta saakka petolintujen oksennuspallojen sisällön perusteella on havaittu oravakannan pieneneminen metsissä.”

    Orava viihtyy useita puustokerroksia sisältävissä vanhoissa kuusikoissa, jotka tarjoavat ravintoa ja suojaa. Suomen metsien kuusi­valtaisuus ei kuitenkaan suoraan palvele oravien tarpeita, sillä ravintoa ei löydy nuorista metsistä.

    ”Siinä vaiheessa, kun oravalle koittaa kuusikossa hyvät ajat, metsän uudistushakkuu ajankohtaistuu.”

    ”Sienet ovat sille tärkeä energiapitoinen ravinto. Orava on myös pesärosvo, sille maittavat pikkulintujen munat ja poikaset.” Jari-Pekka Tamminen

    Oravalle kahden havupuun metsä on suotuisin vaihtoehto. Kun kuusen ja männyn hyvät siemensadot osuvat eri vuosiin, ravinnonsaanti on tasaisemmin turvattu.

    ”Orava saa havupuiden siemenistä runsaasti valkuaisainetta, joka on poikastuotannon edellytys. Kuusen silmuja syömällä se selviää pahimman yli.”

    Siemen on oravan tärkein talviravinto, mutta kasvukaudella eläimen ruokavalio on varsin monipuolinen.

    ”Sienet ovat sille tärkeä energiapitoinen ravinto. Orava on myös pesärosvo, sille maittavat pikkulintujen munat ja poikaset. Se käyttää ravinnokseen myös marjoja ja hyönteisiä. Eteläisessä Suomessa tammi- ja pähkinäpensaslehdot ovat sen suosikkipaikkoja, samoin ruokinnoilta se valitsee mieluiten pähkinöitä”, Tamminen kertoo.

    Talvivarastoja eläin ryhtyy kokoamaan loppukesästä. Varastonsa se löytää myöhemmin muistinsa ja hajuaistinsa turvin.

    Ulkona voi olla 20 pakkasastetta ja pesässä oravalla lähes saman verran lämpöasteita.

    Fiksuna eläimenä orava hyödyntää pihapiirien ruokinnat, jotka tarjoavat helpon ravintolähteen. Se kuitenkin altistaa tautien leviämiselle.

    ”Ruokinta olisi hyvä toteuttaa hajautetusti, useaan pieneen ruokintapisteeseen oravien keskinäisen kontaktin välttämiseksi”, vinkkaa Tamminen.

    Orava on tuttu näky asutuksen keskellä. Metsissä sen kohtaa yhä harvemmin.
    Orava on tuttu näky asutuksen keskellä. Metsissä sen kohtaa yhä harvemmin.  Kuva: Satu Lehtonen

    Oravalle pesänrakennustaito on elämän ja kuoleman kysymys. Luonnonvalinta vie talvella erityisesti nuoria, kokemattomia oravia.

    ”Oravien elinympäristöstä pitää löytyä samma­leita ja luppoja, joiden lämmöneristävyys on heinää selvästi parempi. Oikeista materiaaleista tehty pesä pysyy kovillakin pakkasilla lämpimänä. Ulkona voi olla 20 pakkasastetta ja pesässä oravalla lähes saman verran lämpöasteita.”

    Ilmaston lämpeneminen ei kuitenkaan helpota oravan selviytymistä, vaikka näin voisi olettaa.

    ”Kanta on taantunut eniten siellä, missä ilmasto on lämmennyt. Ilmastonmuutos vaikuttaa kuusen menestymiseen. Kosteat, leudot kelit pilaannuttavat oravan talvivarastot, oksilla kuivatetut sienet ja oksanhankaan tai maahan kätketyt kävyt. Lisäksi sateiden lisääntyessä paksuuntuva lumipeite vaikeuttaa kätköjen löytymistä.”

    Lisää aiheesta
    • Liito-oravat viihtyvät vanhoissa kuusimetsissä, joissa on sekapuustoa ja pesäpaikaksi valmiita tikankoloja.

      Eläimet ja kasvit | Metsänomistajille järjestetään koulutusta liito-oravametsien käsittelystä

    • Ainoastaan harmaita talvioravia pidettiin aikoinaan arvokkaina.

      Erä | Tiesitkö? Paavi julisti suomalaisen pitäjän pannaan neljän oravannahan vuoksi ‒ näin historiallisesti tärkeästä riistasta valmistuu keitto

    • Liito-orava on maan pinnalla kömpelö, ja se liikkuu paikasta toiseen harvoin muutoin kuin liitämällä tai puiden rungoilla kiipeämällä.

      Luonto | Keskisuomalainen: Liito-oraville rakennetaan yli 100 000 euroa maksava tienylityspylväikkö Jyväskylään

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua