
Sunnuntaiaamuna Vesilahdella Vakkalan Seudun Metsästysyhdistyksen majan pihassa käy vielä rauhallinen liikehdintä. Autoja kaartaa pihaan harvakseltaan.
Ensimmäisinä paikalle saapuvat johtopaikan vastuuhenkilöt. Tunnelma on odottava, mutta keskittynyt. Kukaan ei vielä tiedä tarkalleen, mitä päivä tuo tullessaan.
Hiljalleen saapuvat pelastuskoirat ohjaajineen, drone-ryhmä ja muut etsijät.

Käynnistymässä on Vapaaehtoiset Pirkanmaa: Etsintä- ja koiratoiminta ry:n järjestämä yhteisharjoitus, johon osallistuu vapaaehtoisia yhdeksästä eri yhdistyksestä Pirkanmaalta ja Satakunnasta.
”Harjoitus on rakennettu mahdollisimman aidon etsintätilanteen kaltaiseksi”
”Harjoitus on rakennettu mahdollisimman aidon etsintätilanteen kaltaiseksi”, kuvailee Vapeko ry:n puheenjohtaja Katja Ruostila.
Vapeko on suunnitellut tämänpäiväisen kokonaisuuden, mutta mukana on myös paljon muita toimijoita. Yksi merkittävä taho ovat lisäksi maanomistajat ja metsästysseurat, joilta pyydetään luvat harjoituksiin.
”Olemme kiitollisia siitä, että Vesilahdella ja ympäristökunnissa on jo vuosien ajan suhtauduttu toimintaan myönteisesti. Vastapainoksi vapepalaiset tarvittaessa ilmoittavat maastossa tekemistään havainnoista, joista saattaa olla hyötyä metsästäjille.”

Johtopaikalla harjoituksen Vapepa-johtajana toimiva Eeva Kaataja ottaa vastaan tehtäväilmoituksen. Osallistujat saapuvat paikalle vähitellen, ja heidän ympärilleen muodostetaan erilaisia partioita.
”Tämä vastaa todellisuutta, jossa kaikki eivät koskaan ole samaan aikaan paikalla, vaan toiminta käynnistyy vaiheittain”, Ruostila kertoo.
”Osa osallistujista toimii rooleissa, joista he eivät tiedä etukäteen, aivan kuten oikeassakin tilanteessa.”
Toiminnan organisointi johtopaikalla on keskeisessä roolissa. Siellä otetaan vastaan lähtötiedot, hankitaan lisätietoja esimerkiksi poliisilta ja ohjataan etsijöiden toimintaa.
Osallistujille kaikki tapahtuu sokkona: tehtävät, havainnot ja tilanteiden eteneminen paljastuvat vähitellen.
Harjoituksessa korostuu tilannejohtaminen ja reagointi muuttuviin tilanteisiin.
”Vaikka pyrimme realistisuuteen, harjoitus ei koskaan täysin vastaa oikeaa tilannetta”, Ruostila muistuttaa.
”Siksi on tärkeää seurata kokonaisuutta ja puuttua tilanteisiin, jos toiminta alkaa hajota tai joku toimii yksin ilman koordinaatiota.”
Hetkeä myöhemmin Vapepa-johtaja kerää paikalle saapuneen ryhmän kokoon ja ensimmäiset tehtävät jaetaan.
”Etsintätoiminnassa korostuu eri resurssien oikea käyttö. Johtajan tehtävänä on ymmärtää eri menetelmien vahvuudet ja ohjata ne oikeisiin paikkoihin”, Kaataja muistuttaa.
Koirapartio lähtee lähietsintään kadonneen kodin läheisyyteen, autopartiot kiertävät lähialueen teitä ja drone-ryhmä suuntaa tarkastamaan mökkialuetta, jossa kadonneen tiedetään viettäneen aikaa.
Päivän harjoituksessa on yksi kohdehenkilö, jota etsitään, mutta mukana on myös erilaisia esineitä, joita partioiden tulee havaita.
”Esimerkiksi autopartioiden tehtävänä on huomioida ympäristö tarkasti”, Ruostila kertoo.
”Tämä edellyttää hidasta ajonopeutta ja selkeää työnjakoa: kuljettaja keskittyy ajamiseen, kun taas muut partion jäsenet tarkkailevat maastoa ja seuraavat reittiä.”
Esineet voivat olla pieniä ja vaikeasti havaittavia, kuten ojaan pudonnut ämpäri. Jos partio liikkuu liian nopeasti, havainnot jäävät helposti tekemättä. Tämä korostaa huolellisuuden ja systemaattisuuden merkitystä etsinnässä.
”Harjoituksen yksi keskeinen tavoite on eri toimijoiden yhteistyön kehittäminen”, Vapekon varapuheenjohtaja Niko Saastamoinen kertoo.
”Usein harjoitellaan omassa ryhmässä, kuten koirakoiden tai mönkijäpartioiden kesken, mutta tällaisissa yhteisharjoituksissa opitaan toimimaan yhdessä muiden kanssa.”
Yhteisharjoitukset ovat erityisen tärkeitä, koska niiden kautta opitaan tuntemaan muita toimijoita sekä kentällä että johtopaikalla. Kun ihmiset ovat tuttuja, yhteistyö sujuu huomattavasti paremmin myös oikeissa tilanteissa.
”Lisäksi harjoitukset auttavat madaltamaan kynnystä toimia viranomaisten kanssa”, Saastamoinen jatkaa.
”Vapaaehtoisille on arvokasta oppia tuntemaan myös viranomaisia. Kun yhteistyötä on harjoiteltu etukäteen, toiminta on sujuvampaa ja luontevampaa tositilanteessa.”
Päivän mittaan johtopaikalle alkaa virrata havaintoja: ojanpohjalta löytyy esineitä, drone paikantaa maastosta polkupyörän, ja koirat reagoivat hajuihin vaikeakulkuisilla alueilla.
Sekä etsijöillä että koirilla on paikantimet. Tämän ansiosta johtopaikalla pystytään seuraamaan partioita reaaliaikaisesti ja kartalle piirtyy kokonaisuus etsinnän etenemisestä.
Johtopaikan karttanäytölle piirtyvät etsijöiden liikkeet ja maastossa tehdyt havainnot.
”Vaikka nykyään käytetään paljon teknisiä apuvälineitä, perusasiat eivät saa unohtua. Kompassi ja suunnistustaidot ovat edelleen erittäin tärkeitä”, Katja Ruostila muistuttaa.

”Jos laitteet pettävät tai akku loppuu, pitää jokaisen etsijän pystyä ottamaan suunta ja löytämään itse pois maastosta. Tärkeä periaate on se, että etsijä ei saa koskaan muuttua etsittäväksi.”
Päivän harjoituksesta muodostuu pitkä ja haastava. Johtopaikka perustettiin 9.30 ja viimeinen partio palasi takaisin johtopaikalle 16.00.
Harjoitustehtävää helpotti pitkä valoisa aika ja lämmin sää. Pilkkopimeässä kaatosateessa tai paukkupakkasella etsintä vaikeutuu merkittävästi.
Pitkiin harjoituksiin osallistuminen vaatii osallistujilta paljon, mutta ne myös kuvastavat parhaiten oikeaa etsintätilannetta ja antavat parasta oppia.
”Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toiminta ei mediassa juurikaan näy”, toteaa harjoituksessa kadonneen roolissa toiminut Vapeko ry:n sihteeri Merja Kääriäinen.
”Taustalla on toiminnan nöyrä periaate. Yhdistysten ei ole tarkoitus nostaa itseään esiin sankaritarinoiden muodossa. Toiminta kuitenkin tarvitsee näkyvyyttä, jotta nuoret polvet saisivat siitä tietoa ja kiinnostuisivat osallistumaan. Nykyisin vapepalaisten keski-ikä on suhteellisen korkea.”
Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toiminnan keskiössä on ihmisten halu auttaa. Tätä työtä tekevät Vapepan hiljaiset sankarit, vapaaehtoiset, jotka jättävät kesken arjen, juhlat ja yöunet auttaakseen tuntematonta.
Vuonna 1964 perustetun vapaaehtoisen pelastuspalvelun muodostaa yli 50 järjestön verkosto.
Tukee viranomaisia onnettomuuksissa ja kriisitilanteissa.
Yleisimmät tehtävät ovat kadonneiden henkilöiden etsinnät.
Vapaaehtoisia tarvitaan myös liikenteenohjaukseen, evakuointeihin ja henkiseen tukeen.
Hälytysryhmiä on yli 1000 ja ne toimivat maalla, vesillä ja ilmassa.
Vapepassa toimii yli 13 000 vapaaehtoista ja toiminta on kaikille avointa.
Jäsenjärjestöt kouluttavat vapaaehtoiset.
www.vapepa.fi
Vapaaehtoiset Pirkanmaa: Etsintä- ja koiratoiminta.
Neljän kokeneen Vapepa- sekä pelastuskoiratoimijan perustama vuonna 2025.
Kouluttaa etsijöitä ja pelastuskoirakoita sekä muita mahdollisia toimijoita viranomaisten tueksi.
Toimii osana henkilöetsintä- ja muita mahdollisia viranomaistehtäviä.
Edistää aktiivista pelastuskoira- ja vapaaehtoistoimintaa.
Tekee yhteistyötä mm. viranomaisten, pelastusalan toimijoiden ja Vapepan kanssa.
www.vapeko.fi