• Pekka-kurjella on ongelma: Se kuvittelee olevansa ihminen

    Hyvää tarkoittanut nainen otti kurjen poikasen hoiviinsa viime kesänä, koska ajatteli sen kadottaneen emonsa. Nyt sitä vieroitetaan ihmisistä eläinhoitolassa.
    Tilaajalle
    Kurki ei ole pekkaa pahempi, vaikka siitä häkkilintu talven ajaksi tulikin.
    Kurki ei ole pekkaa pahempi, vaikka siitä häkkilintu talven ajaksi tulikin. Kuva: Heinolan lintuhoitola
    Koti|Luonto
    14.12.202516:00
    Jarmo Hankivaara

    Marraskuussa Pekka-kurki sai häkkituomion – täysin ilman omaa syytään mutta sentään omaksi parhaakseen.

    Kesällä poikanen sai hoitoa ihmisiltä ja leimautui heihin. Sinänsä hyvää tarkoittaneet ihmiset arvelivat sen menettäneen emonsa ja alkoivat hoitaa sekä lopulta helliä sitä. Samalla se menetti mahdollisuutensa selvitä luonnossa, mutta ei välttämättä lopullisesti.

    Pekaksi ristitty kurki tuotiin viime kuussa Heinolan lintutarhaan talveksi. Siellä se saa suojaa, ravinnon ja ehkä löytää todellisen luontonsa.

    Heinolan lintuhoitolan päällikkö Nina Bruun kertoo, että Pekan tulo vesilintutaloon sujui ilman rähinöitä. Vaara on aina olemassa, kun tulokas saapuu uuteen joukkoon.

    Hoitajilla pitää olla pelisilmää, sillä esimerkiksi oman lajin koiraat saattavat varsinkin lisääntymisaikoina olla ärhäköitä ja keskenkasvuiselle voisi silloin ilman valvontaa käydä köpelösti.

    Pekan annettiin aluksi verkkoseinän läpi katsella muita asukkaita, kuten kanadanhanhia, telkkiä, kuoveja, lokkeja ja joutsenia. Sitten se pääsi näiden joukkoon ulkoilemaan.

    Kovimmat pakkaset kurki viettää sisätiloissa, mutta lauhoilla säillä se pääsee ulos muiden vesilintujen kanssa.
    Kovimmat pakkaset kurki viettää sisätiloissa, mutta lauhoilla säillä se pääsee ulos muiden vesilintujen kanssa.  Kuva: Heinolan lintuhoitola

    Lauhoilla säillä linnut viettävät aikaa suuressa aitauksessa ja voivat liikkua sisätiloihin avonaisen luukun kautta.

    Myös pakkasten kiristyessä linnut voivat halutessaan ulkoilla, mutta valvotusti ja vain päiväsaikaan. Yöksi ne suljetaan aina sisälle.

    Pekan ruokavalio on monipuolinen, kuten kunnon kurjella kuuluukin.

    ”Lihaa, muurahaisen munia, salaattia, marjoja, perunaa ja viljaa”, luettelee Bruun.

    Kurkihan vetelee luonnossa myös sammakoita ja jyrsijöitä, joten Pekkaa totutellaan myös pakastehiirien ja -tipujen makuun tulevaisuuden varalta.

    Kurki ei ole ronkeli ruuan suhteen, joten hiiret ja sammakotkin maistuvat.

    Leimautuminen ihmiseen näkyy yhä, sillä Pekka on yrittänyt jo ottaa hoitajiin kontaktia. Kontaktit yritetään pitää minimissä, jotta se jossain kohtaa ymmärtäisi olevansa enemmän lintu kuin ihminen.

    ”Tätä vieraannuttamisen metodia jatketaan talven ajan. Ainostaan ruokinnan ja siivouksen ajan hoitajat liikkuvat samassa tilassa.”

    Pekka on aloittanut vankeudessa kovan treenin, jotta siivet kantavat keväällä ja se pääsee lajikumppaneiden matkaan.
    Pekka on aloittanut vankeudessa kovan treenin, jotta siivet kantavat keväällä ja se pääsee lajikumppaneiden matkaan. Kuva: Heinolan lintuhoitola

    Vapauttaminen tänä syksynä olisi ollut toivotonta. Ensinnäkin muut kurjet olivat jo lähteneet muuttomatkalle, joten Pekka ei olisi osannut seurata perässä.

    Vapauttaminen aikaisemmin syksyllä ei sekään olisi tullut kyseeseen. Pekka oli liian heikko kestääkseen muuttomatkan rasituksia ja olisi orpona ollut altis muiden kurkien höykkyytykselle.

    Uusi, parempi mahdollisuus koittaa keväällä, kun kurjet palaavat Suomeen pesimään. Silloin se toivottavasti leimautuu lajitovereihinsa jollain pellolla tai suolla ja ehkäpä löytää jopa lisääntymiskumppanin.

    Onko Pekan mahdollinen tuleva kumppani koiras vai naaras? Sitä emme tiedä, sillä Pekan sukupuolen määritystä ei ole tehty. Pekka nyt vain on Pekka.

    Vaan eiköhän sukupuoli-identiteettikin selviä aikanaan, kun luonto tikanpojan puuhun ajaa.

    Lisää aiheesta
    • Kurki ei pystynyt lentämään, kun se tuli viime elokuussa Pyhtään Lintuhoitolaan. Eläintenhoitaja Marjaana Hokkanen ruokki sitä lihalla, johon oli lisätty eläinlääkärin määräämää tulehduskipulääkettä.

      Eläimet ja kasvit | Video: Suolla ontuneen kurjen selviytyminen oli hyvin epävarmaa – näin se hoivattiin taas kuntoon

    • Kurjet tanssivat keväisellä pellolla. Suomessa on laajoja soita, jotka sopivat kurjille hyvin pesimäpaikoiksi.

      Luonto | Kuninkaallisen komea kurki viihtyy Suomen soilla

    Artikkelin aiheet
    linnut
    kurki
    leimautuminen
    kurkiparvet
    Kurkikuiskaaja
    Heinolan lintutarha
    Heinolan lintuhoitola
    Vesilintu
    Vesilinnut
    Heinola
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle