• Kuninkaallisen komea kurki viihtyy Suomen soilla

    Kurki on Suomen ja koko Euroopan suurimpia ja näyttävimpiä lintuja. Pohjois-Pohjanmaan maakuntalintu oli aikaisemmin syrjäisten soiden asukki, mutta nykyään se yleinen näky melkein kaikkialla Suomessa.
    Kurjet tanssivat keväisellä pellolla. Suomessa on laajoja soita, jotka sopivat kurjille hyvin pesimäpaikoiksi.
    Kurjet tanssivat keväisellä pellolla. Suomessa on laajoja soita, jotka sopivat kurjille hyvin pesimäpaikoiksi. Kuva: Juho Rahkonen
    Koti|Luonto
    22.5.202422:00
    Juho Rahkonen

    Yli metrin korkuinen kurki tekee kerta toisensa jälkeen vaikutuksen suurella koollaan. Kurjen siipien kärkiväli on reilut kaksi metriä, ja metsäkauriin rinnalla se näyttää melkein pienen hirvieläimen kokoiselta.

    Kurjen kanta on ollut kasvussa 1990-luvulta lähtien, ja nykyisin niitä arvioidaan pesivän Suomessa jopa 30 000–40 000 paria. Suomi on kurjelle maailman tärkeimpiä valtioita; suurin osa maailman reilusta 200 000 kurjesta pesii Fennoskandiassa ja Venäjällä.

    Lentäessään kurki kaartelee ilmavirtojen mukana isoilla siivillään, joiden päissä siipisulat hapsottavat kuin räsymatossa.
    Lentäessään kurki kaartelee ilmavirtojen mukana isoilla siivillään, joiden päissä siipisulat hapsottavat kuin räsymatossa. Kuva: Juho Rahkonen

    Virossa löydetyssä kivikautisessa haudassa kuollut lapsi oli asetettu viimeiselle matkalleen kurjen siipien saattelemana.

    Kurki on merkittävä lintu Itämeren alueen kulttuurissa. Virossa löydetyssä kivikautisessa haudassa kuollut lapsi oli asetettu viimeiselle matkalleen kurjen siipien saattelemana. Kurkeen on liitetty pyhiä ominaisuuksia, joskin sitä on myös metsästetty.

    Suomen laajat suot tarjoavat sille runsaasti pesimäpaikkoja.

    Kurjella sukupuolet ovat samannäköiset. Niinpä ne eivät voi erottautua ulkonäöllään koreilemalla, kuten monet muut linnut. Kurjilla pariutuminen tapahtuukin näyttävän tanssin ja soidinmenojen avustuksella.

    Kurjet pomppivat soitimella maassa siivet levällään ja kurottavat nokallaan niskan yli selkään. Tämä tapa ilmeisesti aiheuttaa sen, että ajan kuluessa kurjen selkä värjäytyy ruskeansävyiseksi, kun sen höyhenille sataa vähän väliä sameaa suovettä.

    Moni tuntee kurjen muuttoaikojen näyttävistä auramuodostelmista. Kurjet tuntuvat osaavan tämän energiaa säästävän etenemistavan erityisen hyvin. Se saattaa olla jopa kuuden kilon painoisten lintujättiläisten muuttomatkan salaisuus.

    Näin isot ja raskaat linnut tuskin pystyisivät muuten joka vuosi tekemään pitkän muuttomatkan Pohjois-Euroopasta Afrikkaan ja takaisin.

    Lennossa kurki tuo mieleen jopa kotkan, koska se kaartelee ilmavirtojen mukana isoilla siivillään, joiden päissä siipisulat hapsottavat kuin räsymatossa.

    Pesäänsä tunkeilevalta sorkkaeläimeltä puolustava kurki kurki on yli metrin korkuinen ja sen siipien kärkiväli on on yli kaksi metriä. Sukupuolet näyttävät keskenään samanlaisilta.
    Pesäänsä tunkeilevalta sorkkaeläimeltä puolustava kurki kurki on yli metrin korkuinen ja sen siipien kärkiväli on on yli kaksi metriä. Sukupuolet näyttävät keskenään samanlaisilta. Kuva: Juho Rahkonen

    Kevätretkellä voi kokea hätkähdyttävän elämyksen: ensin jostain kaukaa kuuluu riipaisevaa kiljuntaa, ja sitten yhtäkkiä suuri varjo lankeaa ylle, kun kurkipari liitää äänettömästi puiden yläpuolella.

    Kurjen profiilista tulee mieleen jopa lentolisko. Itse asiassa nykyiset linnut ovatkin muinoin maata hallinneiden dinosaurusten sukulaisia.

    Kurjen tunnistettavan KRUU-äänen muodostaa pitkä henkitorvi, jossa on ylimääräinen mutka rintalastan harjanteen kohdalla. Pitkä henkitorvi saa ääniaallot resonoimaan urkupillin tavoin, ja näin synty kurjelle tyypillinen, erittäin kuuluva ääni.

    Lisää aiheesta
    • Hirvisonni tulossa nieluportin läpi.

      Erä | Riistakamerat räpsähtivät itärajalla yli 12 000 kertaa – Sallan rajaloikkarit pääsääntöisesti hirviä

    • Toimittaja Riitta Saarinen tutustui kurkikuiskaajan kirjoittamiensa lehtijuttujen kautta.

      Luonto | Kirja-arvio: Mukaansa tempaava kertomus kurjen ja miehen yhteisymmärryksestä

    • Naurulokit ovat ottaneet niille rakennetut pesimälautat hyvin vastaan. Viimeisen kolmen kesän aikana pesiviä pareja on ollut Iidesjärvellä 30–40 kappaletta. Tulevana talvena lauttoja rakennetaan lisää.

      Ympäristö | Naurulokit löysivät pesimälautat Tampereella – tärkeän lintujärven lajistossa muitakin myönteisiä merkkejä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Linnut
    Eläimet
    Selkärankaiset
    Vesilintu
    Petoeläimet (Carnivora)
    Muuttolinnut
    Nisäkkäät
    Eurooppa
    Afrikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja