• Riistakamerat räpsähtivät itärajalla yli 12 000 kertaa – Sallan rajaloikkarit pääsääntöisesti hirviä

    Suomen ja Venäjän erottaa poroesteaita, jonka tehtävänä on pitää porot Suomen puolella. Aidan ylityksiä seurataan riistakameroilla Sallassa.
    Hirvisonni tulossa nieluportin läpi.
    Hirvisonni tulossa nieluportin läpi. Kuva: Sallan riistanhoitoyhdistys
    Metsä|Erä
    28.3.202417:00
    Eija Vallinheimo

    Pohjoisessa poronhoitoalueella Suomen ja Venäjän erottaa poroesteaita, jonka tehtävänä on pitää porot Suomen puolella. Sallan riistanhoitoyhdistyksen aloitteesta kymmenelle yhdistyksen alueella sijaitsevalle nielu- ja hyppyportille asennettiin syksyllä 2021 riistakamerat. Kuvat vahvistavat paikallisilla olleen tiedon siitä, että hirvet kulkevat ahkerasti poroesteaitaan tehdyistä kulkuporteista.

    Poroesteaitaan on rakennettu portteja muiden eläinten, pääasiassa hirvien, kulkuväyliksi rajan yli. Hyppyportit on tehty niin korkeiksi, ettei poro pääse niistä yli. Nieluportit taas toimivat lähtökohtaisesti yksisuuntaisesti päästäen läpi vain Venäjältä Suomeen saapuvat eläimet.

    Kameroiden kuvaamaa aineistoa analysoitiin opinnäytetyössä kesän 2023 jälkeen. Kuvien mukaan Suomeen saapui 97 hirveä ja Venäjälle poistui 93. Venäjältä tulevilla hirvillä ei näyttänyt tällä aikavälillä olleen suurta määrällistä vaikutusta alueen hirvikantaan.

    Sallan riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Matti Tolvanen kertoo, että kamerat ovat jatkaneet kuvaamistaan.

    ”Viime syksynä tulijoita oli enemmän ja rajaliikenne oli selvästi vilkkaampaa. Tänne on täksi talveksi jäänyt talvehtimaan enemmän hirviä. Selvästi isojakin hirviä rajan takaa tulee”, Tolvanen kertoo ja toivoo, että asiaa tutkittaisiin enemmän.

    Viime syksyn hirvijahti alkoi Sallassa jättiläshirven kaadolla, kun saaliiksi saatiin peräti 377-kiloinen hirvi. Jättihirvien alkuperän arvellaan olevan Venäjän puolella.

    Lisää aiheesta
    • Hirvi on suurin metsissämme asuva eläin.

      Erä | Metsästys ja Kalastus: Jättiläishirvi kaadettiin Sallassa – ennätys harppasi uudelle kymmenluvulle

    Hirven lisäksi kameroihin tallentui 14 muuta varmaksi tunnistettua lajia. Porteista tuli Suomeen kahdeksan karhua ja yksi susi. Venäjän puolelle siirtyi yksi karhu.

    Tolvanen kertoo, että karhut ja sudet pääsevät kuitenkin halutessaan aidan läpi muualtakin, eikä niiden tarvitse käyttää portteja, portit saattavat jopa pelottaa esimerkiksi susia. Kuvan olivat otattaneet itsestään myös muun muassa laulujoutsen, kurki ja poro.

    Rajan yli tuli myös susi yön pimeydessä.
    Rajan yli tuli myös susi yön pimeydessä. Kuva: Sallan riistanhoitoyhdistys

    Kuvien perusteella poroesteaita toimii tarkoituksensa mukaisesti, sillä yhtään poroa ei kameroiden kohdalta ylittänyt aitaa.

    Tuhannet kuvat kävi läpi vastavalmistunut metsätalousinsinööri Tiia Jauhojärvi, joka teki kuvista opinnäytetyönsä Lapin ammattikorkeakoululle.

    Lisää aiheesta
    • Pilottiaita on piikkilankaesteiden kanssa yli neljän metrin korkuinen.

      Erä | Miten käy rajan yli vaeltavien luonnonvaraisten eläinten, kuten villisikojen, kun esteaita rakentuu Kaakkois-Suomeen?

      Tilaajalle
    • Aitahankkeella tulisi olemaan merkittäviä vaikutuksia suurpetojen ja hirvieläinten liikkumiseen Suomen ja Venäjän välillä.

      Erä | Itärajalle rakennettavalla aidalla merkittäviä vaikutuksia suurpetojen ja hirvien liikkumiselle

      Tilaajalle
    • Suomen ja Venäjän rajalle rakennettavaa aitaa esiteltiin tiistaina 30.5. suomalaiselle ja kansainväliselle medialle. Suomalaisia kiinnosti eritoten aidan rakenne. Kansainvälinen media tahtoi tietää, millaista on elää Venäjän naapurissa.

      Politiikka | Itärajan aita ei estä yksittäistä ihmistä tai edes villisikaa tulemasta Suomeen, mutta kymmentuhatpäisen joukon se pysäyttää

      Tilaajalle
    • Hallitus esittää Rajavartiolaitokselle 86 miljoonan euron lisärahoitusta tänä vuonna. Valtaosa summasta eli 74 miljoonaa euroa menee itärajan esteaidan nopeutettuun rakentamiseen.

      Politiikka | Rajavartiolaitoksen mukaan itärajan aidan nopeutettu rakentaminen on tarpeen

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle