• Itärajalle rakennettavalla aidalla merkittäviä vaikutuksia suurpetojen ja hirvien liikkumiselle

    Aitaan suunnitellaan eläinportteja kolmen kilometrin välein helpottamaan eläinten liikkumista.
    Tilaajalle
    Aitahankkeella tulisi olemaan merkittäviä vaikutuksia suurpetojen ja hirvieläinten liikkumiseen Suomen ja Venäjän välillä.
    Aitahankkeella tulisi olemaan merkittäviä vaikutuksia suurpetojen ja hirvieläinten liikkumiseen Suomen ja Venäjän välillä. Kuva: mikko nikkinen
    Metsä|Erä
    16.3.202320:00
    Eija Vallinheimo

    Itärajalle on suunniteltu noin 200 kilometrin mittaisen esteaidan rakennetamista. Rakennettavan aidan on tarkoitus estää luvattomia rajanylittäjiä saapumasta Venäjältä Suomeen.

    Samalla kun aita estää ihmisten tulemisen maahan, se tulee estämään myös luonnonvaraisten eläinten liikkumista. Tähän saakka eläimet ovat päässeet kulkemaan rajan yli varsin vapaasti.

    Helmikuun lopussa Imatralla aloitettiin kolmen kilometrin mittaisen pilottiaidan rakentaminen. Rajavartiolaitoksen hankepäällikkö Ismo Kurki kertoo, että Itärajan esteaita -hankkeesta on tehty kattava ympäristöselvitys. Kaakkois-Suomen Ely-keskus päättää, että tehdäänkö hankkeesta vielä yva-lain mukainen arviointi.

    "Ympäristöselvityksessä tunnistettiin, että aitahankkeella tulisi olemaan merkittäviä vaikutuksia suurpetojen ja hirvieläinten liikkumiseen Suomen ja Venäjän välillä erityisesti Kaakkois-Suomessa, jonne pääosa aidasta sijoittuu. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan tämä voitaisiin estää sillä, että esteaitaan tehdään eläinportti noin kolmen kilometrin välein", Ismo Kurki kertoo.

    Rajavartiolaitos selvittää ennen esteaidan rakentamista sekä omien yksiköidensä että paikallisten metsästysseurojen ja riistanhoitoyhdistysten tiedot muun muassa hirvien, susien ja villisikojen käyttämistä liikkumisreiteistä valtakunnan rajan yli. Esteaitaan sijoitettavien eläinporttien paikat päätetään näiden tietojen perusteella.

    Aita vaikuttaa nisäkkäiden lisäksi lintuihin, sillä esimerkiksi poroaitoihin törmää matalalla liitäviä kanalintuja, josta aiheutuu linnuille sekä siiven katkeamisia että välittömiä kuolemia.

    Lintukuolemien estämiseksi uusi esteaita tullaan merkitsemään huomiovärillä lintujen suojelualueiden kohdilla. Muilla alueilla seurataan tilannetta ja tarpeen mukaan lisätään huomioväreillä merkittyjä alueita.

    "Aita tulee olemaan melko tiheää maalattua teräsverkkoa, joten oletuksena on, että esimerkiksi metsäkanalinnut havaitsevat sen paljon paremmin kuin poroaidat", Kurki toteaa.

    Muutama vuosi sitten maa- ja metsätalousministeriö selvitti villisika-aidan rakentamista afrikkalaisen sikaruton (asf) leviämisen estämiseksi. Tuolloin tehdyn selvityksen mukaan aita ei estäisi asf:n leväiämistä, mutta haittaisi monien Suomen biodiversiteettitavoitteiden toteutumista.

    Aidan vaikutus selvityksen mukaan ei olisi haitallinen pelkästään Suomen eläimistölle, vaan myös koko Fennoskandian ja Läntisen Euraasian suurnisäkkäille, etenkin lajeille, joiden levinneisyys kattaa raja-alueiden molemmin puolisia alueita kuten suurpedot ja hirvieläimet.

    Lisää aiheesta
    • Itä-Suomen kehittämisen visiotyössä on tunnistettu, että elinvoiman kulmakivi on saavutettavuus. Siksi junayhteyksiä on parannettava laittamalla Savon ja Karjalan radat kuntoon, sisäministeri Krista Mikkonen kirjoittaa.

      Politiikka | Sisäministeri Mikkonen: Sodan seuraukset osuvat kipeimmin Itä-Suomeen – sen elinvoiman vahvistaminen on kirjattava seuraavaan hallitusohjelmaan

    • Päättäessään hyökätä Ukrainaan Venäjän presidentti Vladimir Putin aloitti suurimman Euroopan maahan kohdistuvan hyökkäyksen sitten toisen maailmansodan. LEHTIKUVA / AFP.

      Ulkomaat | Venäjä väitti viimeiseen asti, ettei se aio hyökätä – nyt sota Ukrainassa on kestänyt vuoden

    Artikkelin aiheet
    Itärajan esteaita
    Rajavartiolaitos
    suurpedot
    hirvieläimet
    ympäristövaikutukset
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle