
Kauppaneuvos Paavo Moilanen on ollut kesän varhaisperkaamassa taimikkoa Kainuussa. Yhtenä päivänä selkoseen iski lämpöaalto, ja sen mukana tuli ennennäkemätön hyönteisinvaasio.
”En muista, että tällaista määrää paarmoja olisi aikaisemmin ollut. Lämpötila nousi 25 asteeseen ja oli erityisen hiostava keli.”
Paarma puree ongelmitta ohuen t-paidan läpi. Raivaussaha käsissä ei pysty lätkimään itikoita tai raapimaan selkään. Moilanen joutui tekemään kiperän valinnan hikoilun ja kivuliaiden pistojen välillä.
”Siinä oli pakko tehdä päätös. Antaako paarman purra ja viedä lihapalan mennessään vai paneeko metsuritakin päälle? Kyllä siinä piti vaan laittaa takki päälle, ei auttanut mikään muu.”
Risusavottaa hyönteisten keskellä tehdään varta vasten ajankohdan vuoksi.
”Aloitamme taimikonperkaukset yleensä juhannuksen aikaan, ja työt jatkuvat elokuulle asti. Ajatuksena on, että, kun koivu on silloin täydessä lehdessä ja kasvussa, se versoo hitaammin kuin, jos raivauksen tekisi esimerkiksi toukokuussa tai syyskuussa.”
”Mutta paarma ei välitä mistään näistä. Sellainen ihanuus.”
Kainuussa on sääskiä aina kesällä, samoin mäkäräisiä varsinkin juhannuksen alla. Moilasen mukaan näiden pienempien kiusantekijöiden kanssa pärjää paremmin metsätöissä.
”Kun raivaa raivaussahalla, edessä on visiiri, päässä kypärä ja niskasuoja. Sääsket ja mäkäräiset eivät juuri häiritse. Voi olla, että kaksitahtikoneen käry ja jatkuva liike vaikuttaa asiaan. Mutta paarma ei välitä mistään näistä. Sellainen ihanuus.”
Moilanen harvemmin käyttää edes hyttysmyrkkyä. 75-vuotias mies on koko ikänsä liikkunut luonnossa, eivätkä häntä hyönteiset ole yleensä häirinneet.
”Hyttysten kanssa ollaan ihan ystäviä. Ne kuuluvat luontoon ja linnunpoikaset niitä tarvitsevat.”
Paarmojen tapauksessa määrä teki vain tällä kertaa myrkyn.
Moilasen mielestä yksi paarmaakin pahempi otus löytyy metsien ilmatilasta, ja tämä on vasta tuloillaan.
”Hirvikärpänen on kaikista pahin. Ne alkavat tulemaan täällä meillä heinäkuun loppupuolella.”
"Niihin ei auta yhtään mikään. Ne ryömivät vaatteiden alle, kauluksiin ja kypärän alle. Vaikka työpäivän jälkeen vaatteita kuinka ravistelee ja kopistelee, aamulla kun pistää kamppeet päälle, sieltä kömpii vielä puolenkymmentä uudelleen esille.”