Sata sääskilajia janoaa ihmisverta – yksi hyönteisharvinaisuus on nimetty Nightwishin keulahahmon mukaan

Lapin perinteisiä inhokkeja ovat iholle tunkevat, vihaisesti inisevät ja verta imevät hyttyset, joita huidotaan kauemmaksi kaksin käsin.

Suomessa on ainakin yksi ihminen, joka suhtautuu hyttysiin päinvastaisesti; intohimolla ja rakkaudella.

“Noin sata sääskilajia janoaa ihmisverta, mikäli tämä tieto yhtään lohduttaa kesäisessä metsässä tarpovia kansalaisia”, Lapin maakuntamuseon luonnontieteiden amanuenssina työskentelevä dosentti Jukka Salmela kertoo.

Hyönteisnäytteitä Ounasvaaralta keräävän Salmelan työkaluina on haavi, hyönteisimuri ja karttalaukku, ne ovat kevyitä kantaa. Tästä on etua, kun työmaana on hyttysten täyttämä metsikkö, jossa lymyää jopa satoja sääskilajeja.

Ininä täyttää ilman, mutta puiden oksistoista hyönteisiä tähyilevä Salmela ei huido. Hän selventää, että Lapissa verta janoavat hyttyset tunnetaan “sääskinä”.

“Kyseessä on hyttysten arkikielinen nimitys Lapin maakunnassa.”

“Katajasta löytyy usein muun muassa hämähäkkejä”, Salmela tietää. Kuva: Kari Lindholm

Suomessa elää arviolta 3 100 sääskilajia, joista Salmela kertoo löytäneensä ja tunnistaneensa yli tuhat. Sääsket (Nematocera) on kaksisiipisten alalahko. Siihen kuuluvat muun muassa harsosääsket, hyttyset, mäkärät, polttiaiset, surviaissääsket ja vaaksiaiset.

“Olen löytänyt myös parisataa sääskilajia, jotka olivat uusia Suomelle.”

Poroja ja lappilaisia piinaava “räkkä” on hyttysten, mäkärien, paarmojen ja polttiaisten muodostama sankka ja suriseva pilvi, jonka olemassaolon mahdollistavat Pohjois-Suomen lukuisat suot ja virtavedet.

“Jos kolme näistä heimoista esiintyy samanaikaisesti, silloin voidaan puhua räkästä.”

Retkeilijätkin tietävät, että sitä sakeampi on räkkä, mitä pohjoisempana liikutaan. Etelässä näitä verenimijöitä on huomattavasti vähemmän.

“Mäkärät ovat jokivarsien asukkeja, mutta paarmat tykkäävät keskikesän paahtavasta helteestä. Millimetrin mittaiset polttiaiset ilmaantuvat elokuun puolivälissä ja katoavat yöpakkasten mukana”, Salmela selvittää.

Takavuosina järjestettiin jopa sääskentapon maailmanmestaruuskisoja, mutta tämä lajierikoisuus siirtyi ruotsalaisten huviksi.

“Itse en ole innostunut kilpailuista, joissa tapetaan hyttysiä. Olkoonkin, että niiden merkitys ekosysteemille ei ole läheskään niin tärkeä kuin yleensä ajatellaan.”

Salmelan erikoisimpia hyönteislöytöjä on immenköyrykäs (Rhabdomastix parva), joka kuuluu pikkuvaaksiaisiin. Laji lisääntyy neitseellisesti, eikä koiraita tunneta.

“Immenköyrykäs löytyi Tulppion takamailta, Savukosken Törmäojalta. Keskityin tuolloin sienisääskien tutkimiseen ja pyydystin niitä pientä telttaa muistuttavilla malaise-pyydyksillä, johon immenköyrykäskin eksyi.”

Toinen todella harvinainen löytö on Sciophila holopaineni, joka tunnetaan Suomessa ainoastaan yhden yksilön perusteella. Laji sai nimensä Nightwish-yhtyeen Tuomas Holopaisen mukaan, joka on innokas luontoihminen.

Sääskitohtori kertoo onnekkaimman löytönsä olevan rollonsirvikäs (Chilostigmodes forcipatus), joka niin ikään on lajin ensimmäinen havainto Suomessa, mutta myös Euroopassa. Kyseessä on vesiperhonen.

“Nappasin sen lennosta kouraani Rovaniemen Sierijärvellä. Aluksi luulin sitä hankisirvikkääksi, mutta tarkastelu mikroskoopilla osoitti luuloni vääräksi.”

Metsikössä saattaa asustaa jopa satoja sääskilajeja. Kuva: Kari Lindholm

Salmela tutki kolmisen vuotta sulkahyttysiä, jotka ovat hyttysten lähisukulaisia, eivätkä ime verta. Maailmassa tunnetaan reilu 50 sulkahyttystä, joista 11 tiedetään olevan Euroopassa.

“En olisi ikinä uskonut, että löydän niistäkin tieteelle uuden lajin. Annoin sille nimeksi löytöpaikan mukaan Chaoborus posio.

Hyönteislajin tieteellinen kuvaaminen on työläs ja pitkä prosessi, joka saattaa kestää useita vuosia.

Hyönteistutkimuksen lisäksi Jukka Salmela hoitaa vuonna 1952 perustettua Lapin maakuntamuseon 30 000 näytteen luonnontieteellistä kokoelmaa, joka sijaitsee Arktikumissa Rovaniemellä.

“Kokoelmassa on täytettyjä lintuja ja nisäkkäitä, kalloja, prässättyjä kasveja, jäkäliä, sieniä, sammalia ja hyönteisiä. Näistä vain pieni osa on nähtävillä perusnäyttelyssä, mutta digitoitu aineisto on vapaasti saatavilla.”

Luonnontieteiden amanuenssin työhön kuuluu muun muassa kokoelman kartuttaminen ja digitointi, näyttelyiden valmistelu sekä yleisön kysymyksiin vastaaminen.