• Rakensitko lupavapaan piharakennuksen? Ilman tätä ilmoitusta napsahtaa sanktio

    Rakennusluvista vapautetut rakennukset pitää ilmoittaa verottajalle kiinteistöverotuspäätöksen yhteydessä.
    Toistaiseksi kellään ei ole laajasti tietoa rakennusluvasta vapautettujen rakennusten määrästä. Yhtä viranomaista ne kuitenkin kiinnostavat.
    Toistaiseksi kellään ei ole laajasti tietoa rakennusluvasta vapautettujen rakennusten määrästä. Yhtä viranomaista ne kuitenkin kiinnostavat. Kuva: Carolina Husu
    Koti|Rakentaminen
    22.3.202605:00
    Hermanni Härkönen

    Vuoden 2025 alusta voimaan tullut uusi rakentamislaki salli alle 30 neliön rakennusten rakentamisen ilman rakennuslupaa, kunhan tietyt reunaehdot täyttyvät.

    Tontilla pitää esimerkiksi olla jäljellä riittävästi rakennusoikeutta. Lisäksi rakennuksessa tulee noudattaa asemakaavan tai yleiskaavan sekä rakennusjärjestyksen määräyksiä.

    Tällä hetkellä kukaan ei tiedä, kuinka paljon tällaisia rakennuksia Suomeen on rakennettu. Esimerkiksi Tilastokeskus saa rakennuksista kertoviin tilastoihinsa tiedot rakennusluvista, joten uudet pienrakennukset jäävät niistä pois.

    Pian tietoa saadaan kuitenkin enemmän, sillä yhtä viranomaista lupavapaatkin rakennukset kuitenkin kiinnostavat.

    ”Lupavapaudesta huolimatta alle 30 neliön rakennukset ovat edelleen kiinteistöveron alaisia”, kertoo prosessivastaava Juho Pöllänen verohallinnosta.

    Verokarhukaan ei vielä tiedä, paljonko uusia piharakennuksia Suomeen on lakimuutoksen jälkeen tehty, mutta pian se odottaa suomalaisilta asiasta ilmoituksia.

    ”Tässä kohtaa tosiaan sellaista tilastoa ei voi vielä ollakaan olemassa”, Pöllänen selittää.

    ”Viime vuonna aloitettuja rakennuksia verotetaan tänä vuonna ensi kertaa. Odotamme niistä nyt ilmoituksia huhtikuussa”

    Verovelvolliset saavat tämän vuoden kiinteistöverotuksen päätökset maaliskuussa, jonka jälkeen ne ilmestyvät Omaveroon tai postilaatikkoon. Verovelvollisen kuuluu tarkastaa päätökset, ja ilmoittaa siinä olevista puutteista ja virheistä verottajalle määräaikaan mennessä.

    Määräpäivä on henkilöasiakkailla 14. ja yhteisöasiakkailla 30. huhtikuuta. Määräpäivä lukee myös verotuspäätöksessä.

    ”Lupavapaudesta huolimatta alle 30 neliön rakennukset ovat edelleen kiinteistöveron alaisia.”

    Juho Pöllänen

    Samassa yhteydessä verottajalle tulee ilmoittaa myös niistä alle 30 neliön rakennuksista, jotka on rakennettu ilman rakennuslupaa.

    Ilmoittamista ei kannata laiminlyödä, sillä ilmoittamatta jättämistä kiinteistöstä voi napsahtaa takautuvan veron lisäksi sanktiona veronkorotus.

    Yleensä korotus on kaavamaisesti 10 prosenttia lisääntyneestä verosta, mutta laiminlyönnistä riippuen se voi olla jotain 2 ja 50 prosentin välillä.

    Jotain pienten piharakennusten suosiosta kertoo se, että Tilastokeskuksen laskelmien mukaan vuosina 2020–2024 jopa noin 30 prosenttia kaikista rakentamistoimenpiteistä oli sellaisia, joihin lupaa ei uuden lain mukaan enää tarvita.

    Tarkkaa arviota tämänkään pohjalta on kuitenkaan mahdotonta tehdä, sillä rakennusten määrät vaihtelevat vuosittain muutenkin paljon.

    Lupakäytäntöjen helpottuminen on voinut myös lisätä erilaisten rakennustenrakentamisten suosiota. Etukäteen uudistuksen ennustettiin johtavan suorastaan saunojen ja muiden piharakennusten buumiin.

    Esimerkiksi pihasaunan hankkiminen on nyt tehty helpoksi. Sen lisäksi, että rakentamiseen ei tarvitse lupaa, ovat monet toimijat alkaneet tarjoamaan valmiita paketteja säännökset täyttävistä rakennuksista.

    Lisää aiheesta
    • Rakennuslain muutos vauhditti erityisesti pihasaunojen myyntiä  ja rakentamista. Kuvan saunan rakennustarpeita ei kuitenkaan ole ostettu rautakaupasta.

      Rakentaminen | Rakennusbyrokratian lievennys kiihdytti erityisesti yhden rakennustyypin myyntiä

      Tilaajalle
    • Rakentamisessa on patoutunutta kysyntää, ja useimmat uskovat keväällä monen tarttuvan toimeen osaksi uuden rakentamisluvan ansiosta.

      Rakentaminen | Moni rakentaja saa selvää säästöä, kun malttaa odottaa vielä hetken – uusi laki aiheuttaa kunnille yllättävän ongelman

      Tilaajalle
    • Pienet rakennukset kiinnostivat myös Oulun Asuntomessuilla. Kuvassa Salvoksen Nuuksio-sarjaa.

      Rakentaminen ja remontointi | Erityisesti yksi piharakennus kiinnostaa nyt, kun alle 30 neliön rakennukset vapautettiin luvista

      Tilaajalle
    • Vanhasta tilakeskuksesta voi tulla paljon kiinteistöveroa maksettavaksi, vaikka rakennukset olisivat purkukuntoisia.

      Koti | Asunnon kiinteistöveron voi välttää kokonaan yhdellä tavalla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    rakentamislaki
    piharakennus
    verotus
    Verohallinto
    kiinteistövero
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 6

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein