• Milla Keller kuvaile perheen kuopusta Tildaa melko rauhalliseksi.
    Milla Keller kuvaile perheen kuopusta Tildaa melko rauhalliseksi.  Kuva: Jani Kautto

    Suurkaupungit vaihtuivat pikkukuntaan ja neljäs lapsi solahti arkeen sujuvasti – ”Muualla lasten määrä olisi voinut jäädä kahteen”

    Tammikuussa syntyneen Tilda Kellerin suomalais-saksalainen perhe asettui runsaan 4 000 asukkaan Parikkalaan lähes sattumalta.
    Tilaajalle
    Koti|Perhe
    15.4.202619:00
    Terhi Torikka
    Parikkala

    Melko rauhallinen, viihtyy sylissä ja nauttii sisarusten antamasta huomiosta.

    Kuvaus parikkalalaisen Kellerin perheen nuorimmaisesta on helppo uskoa ensitapaamisen perusteella.

    Päiväuniltaan herännyt tuuheatukkainen Tilda Keller katselee vieraita äidin sylistä uteliaana, syö tyytyväisenä maitonsa, puklaa siitä osan, hymyilee hieman ja on haastattelun jälkeen pian valmis seuraaville päiväunille.

    ”Hän nukkuu hyvin, niin että sillä välin ehtii tehdä asioita. Neljännen lapsen kohdalla ei enää tule katseltua lapsen unta vaan käytettyä se aika muuhun”, äiti Milla Keller toteaa.

    Eteisen peilissä on komea rivistö kuvia Tildan sisaruksista. Perheen isommat tytöt olivat haastattelun aikaan esikoulussa ja päiväkodissa.
    Eteisen peilissä on komea rivistö kuvia Tildan sisaruksista. Perheen isommat tytöt olivat haastattelun aikaan esikoulussa ja päiväkodissa.  Kuva: Jani Kautto

    Puuhaa riittää, sillä perheessä on kolme isompaa lasta, joista kaksi vanhinta käy harrastuksissa useamman kerran viikossa.

    ”Ensimmäisen kuukauden Tildan syntymän jälkeen tuntui, että ’ou nou’. Meillä oli isompien lasten kanssa jo aika helppoa. Nyt olemme löytäneet uudet tavat handlata tätä sirkusta, mutta katsotaan miten se sujuu, kun olemme molemmat taas täysipäiväisesti töissä”, Milla Keller kertoo.

    Ilokseen hän on huomannut, että isommista lapsista alkaa jo olla apua kotitöissä. Vauvan hoitoapuna kuusivuotias Stella on innokkain.

    Haastattelun aikaan perheen isä Paul Keller on työmatkalla Belgiassa. Apuna arjessa toimii etenkin Millan eläkkeellä oleva isä, joka asuu vain muutaman minuutin päässä perheen kodista. Lähiseudulla asuvat myös Millan äiti sekä sisko perheineen.

    Tukiverkot olivat yksi tärkeimpiä tekijöistä, jotka saivat perheen muuttamaan pääkaupunkiseudulta Parikkalaan Etelä-Karjalaan.

    9-vuotias Hugo on perheen lapsista vanhin.
    9-vuotias Hugo on perheen lapsista vanhin.  Kuva: Jani Kautto

    ”Ei meillä ollut ikinä ajatustakaan, että etsisimme taloa Parikkalasta tai edes Lappeenrannasta, missä olen itse kasvanut. Vaihtoehdot olivat lähinnä Helsingin ja Wienin ympärysalueet”, kertoo pitkään myös ulkomailla asunut Milla Keller. Hänen puolisonsa on kotoisin Saksasta.

    Runsaat viisi vuotta sitten Millan isän luona lomaillessa asunnon etsintä sai kuitenkin yllätyskäänteen. Tuolloin kaksilapsinen perhe asui Vantaalla ja etsi tilavampaa kotia.

    Paul Keller alkoi huvikseen tutkia, mitä Parikkalassa oli tarjolla samassa hintaluokassa kuin perheen katselemat asunnot.

    Tilda Keller viihtyy sylissä paremmin kuin itsekseen.
    Tilda Keller viihtyy sylissä paremmin kuin itsekseen.  Kuva: Jani Kautto

    Surumäen kartanon myynti-ilmoitus kiinnitti huomion. Talo sijaitsi vain viiden minuutin päässä, ja pariskunta mietti, että olisi mukava pyörähtää katsomassa, miltä se näyttää ulkoa.

    ”Sitten isä olikin jo sopinut kiinteistönvälittäjän kanssa vierailusta. Ajattelin, että se on noloa, kun emme ole todellakaan ostamassa”, Milla Keller muistelee.

    Mieli muuttui välittömästi, kun he astuivat yli satavuotiaaseen suureen puutaloon mäen päällä.

    ”Paikan näkeminen oli ihan wau. Tunne oli meillä molemmilla tosi vahva. En nukkunut sinä yönä varmaan yhtään. Niin iso ajatus tänne muuttamisesta oli”, Milla Keller kertoo.

    ”En nukkunut sinä yönä varmaan yhtään. Niin iso ajatus tänne muuttamisesta oli.”

    Milla Keller
    Milla Kelleriä mietityttää Parikkalaan syntyvien lasten pieni määrä. Tiettävästi Tildalle on syntymässä noin kymmenen ikätoveria.
    Milla Kelleriä mietityttää Parikkalaan syntyvien lasten pieni määrä. Tiettävästi Tildalle on syntymässä noin kymmenen ikätoveria.  Kuva: Jani Kautto

    Asiantuntijatyötä tekevät Kellerit alkoivat heti pohtia, millaista arki Parikkalassa voisi olla. Ajatus alkoi tuntua koko ajan paremmalta.

    Suuri merkitys oli tukiverkoilla.

    ”Pääkaupunkiseudulla olimme enemmän itseksemme, ja työt tehtiin päiväkotipäivien puristuksessa.”

    Suhtautuminen etätyöhön oli koronapandemian myötä muuttunut nopeasti, ja Kellerit ryhtyivät selvittämään, miten muutto Parikkalaan voisi käytännössä järjestyä.

    Asiat loksahtelivat kohdalleen, ja pian perhe jo asui 2000-luvulla remontoidussa kartanossa, jossa riittää tilaa sekä sisällä että ulkona.

    ”Pääkaupunkiseudulla olimme enemmän itseksemme, ja työt tehtiin päiväkotipäivien puristuksessa.”

    Milla Keller

    Milla Keller työskentelee juristina ja käy toimistolla Helsingissä noin kerran viikossa.

    Etelä-Karjalan pohjoispäässä sijaitsevasta Parikkalasta on Helsinkiin matkaa runsaat 300 kilometriä. Junamatka kestää kolmisen tuntia.

    ”Yleensä teen päiväreissun, sillä se toimii junalla oikein hyvin.”

    Paul Keller tekee työtään kansainvälisen firman markkinoinnissa kokonaan etänä työmatkoja lukuun ottamatta.

    ”Minulla oli aina ajatus monesta lapsesta, ja nyt se on toteutunut”, Milla Keller kertoo hymyillen. Sylissä kuopus Tilda.
    ”Minulla oli aina ajatus monesta lapsesta, ja nyt se on toteutunut”, Milla Keller kertoo hymyillen. Sylissä kuopus Tilda. Kuva: Jani Kautto

    Elämä maaseutukunnassa on sujunut alusta asti hyvin. Perhe viettää paljon aikaa sukulaisten kanssa ja arkea rytmittävät lasten harrastukset, joihin löytyy kunnasta mukavasti mahdollisuuksia.

    Perheen esikoinen Hugo, 9, soittaa kitaraa ja pelaa jalkapalloa. Jalkapallosta on muodostunut tärkeä myös isä-Paulille, joka osallistuu aktiivisesti joukkueen valmentamiseen.

    6-vuotias Stella käy tanssissa, liikuntakerhossa ja soittaa viulua. Kolmevuotiaalla Laralla ei vielä ole harrastuksia.

    ”Välimatkat täällä ovat pieniä, harrastukset ja luonto lähellä”, Milla Keller pohtii.

    Hän itse lukee ja kirjoittaa paljon. Tuloksena on syntynyt jo kaksi juridista tietokirjaa sekä äitiysvapaan aikana valmistunut romaanin käsikirjoitus.

    ”Kun on selkeät rutiinit, jää omiakin hetkiä”, hän vakuuttaa.

    Kunnosta vanhemmat pitävät huolta kotiin hankituilla välineillä. Ennen viimeisintä raskautta Milla Keller myös juoksi Parikkalan kylillä oman maratonin.

    ”Edellisessä raskaudessa olin tosi kipeä. Päätin, että ennen seuraavaa raskautta on oltava paremmassa kunnossa.”

    Surumäen kartano on yli satavuotias. Kellerin perhe on asunut siinä runsaat viisi vuotta. Tilaa riittää hyvin niin etätyöhön kuin kotona kuntoilemiseen ja vieraiden majoittamiseenkin.
    Surumäen kartano on yli satavuotias. Kellerin perhe on asunut siinä runsaat viisi vuotta. Tilaa riittää hyvin niin etätyöhön kuin kotona kuntoilemiseen ja vieraiden majoittamiseenkin.  Kuva: Jani Kautto

    Suunnitelma onnistui, ja neljäs raskaus sujui hyvin täysiin viikkoihin asti.

    Lähes sadan kilometrin matka sairaalaan Lappeenrantaan hieman jännitti. Synnytys käynnistettiin äidin toiveesta, jotta kiirelähdöltä vältyttäisiin.

    Perheen neljäs lapsi Tilda syntyi 5. tammikuuta.

    ”Minulla oli aina ajatus monesta lapsesta, ja nyt se on toteutunut”, Keller kertoo hymyillen.

    ”Jos olisimme jääneet muualle, lasten määrä olisi voinut jäädä kahteen. Täällä arjen on saanut järjestettyä niin, ettei se tunnu kuormittavalta.”

    ”Jos olisimme jääneet muualle, lasten määrä olisi voinut jäädä kahteen.”

    Milla Keller

    Perhe viettää usein aikaa sukulaisten kanssa isommalla porukalla.

    ”On mukavaa, kun lapsia ja aikuisia on useampia paikalla ja serkukset leikkivät yhdessä. Huomaan, etten kaipaa samalla tavalla irtautumista kahdestaan Paulin kanssa, kun perusarki on sujuvaa.”

    Pienellä paikkakunnalla asumisessa on paljon hyvää, toteaa Milla Keller ja toivoo, että muutkin lapsiperheet huomaisivat sen vaihtoehtona.
    Pienellä paikkakunnalla asumisessa on paljon hyvää, toteaa Milla Keller ja toivoo, että muutkin lapsiperheet huomaisivat sen vaihtoehtona.  Kuva: Jani Kautto

    Pienellä paikkakunnalla asumisessa on paljon hyvää.

    Esimerkiksi luonto, urheilukenttä, koulu ja päiväkoti saavat kehuja. Syntyvien lasten pieni määrä ja kunnan oman lukion tulevaisuus kuitenkin mietityttävät vanhempia.

    ”Itsellä on niin hyvä olla täällä, mutta yksi korona ei kaupungistumisen megatrendiä saanut muutettua”, Milla Keller pohtii.

    ”Ja näin tämä lapsiluvun lisääminenkin käy hieman hitaasti, muitakin keinoja tarvittaisiin”, hän naurahtaa Tilda sylissään.

    Tilda Keller

    Suomalais-saksalaisen perheen neljäs lapsi

    Perhe muutti Vantaalta Etelä-Karjalan Parikkalaan viitisen vuotta sitten

    Parhaita puolia maaseudulla asumisessa ovat perheen mielestä helppous, lyhyet matkat, luonto ja sopivat harrastusmahdollisuudet

    Juttu on osa MT:n 110-vuotisjuhlasarjaa, jossa esitellään tänä vuonna syntyneitä maaseudun tulevaisuuksia.
    Lisää aiheesta
    • Vauva Suttisella on kuvassa ikää 2 viikkoa ja 6 päivää.

      Perhe | Esikoisvauva ja uusi navetta – Pelto-Mattilan tilalla vuosi on täynnä uskoa tulevaisuuteen

    • Karoliina Keskikallio osti Pyhäkurun seikkailupuiston huutokaupassa 14 000 eurolla, kun hän oli muuttanut puolisonsa ja pienen lapsensa kanssa Rovaniemeltä Pelkosenniemelle.

      Perhe | Uusi seikkailu alkakoon

      Tilaajalle
    • Pienen vauvan vanhemmille on luultavasti kerrottu vauva-ajan vaiheista, mutta miksei kukaan valmista siihen, mitä vanhemmuus paljon myöhemmin, kysyy Veera Rinne.

      Perhe | Tämä asia pitäisi kertoa jo neuvolassa

    Artikkelin aiheet
    Kellerin perhe
    perhe-elämä
    Parikkala
    maaseutuun muutto
    lapsiperheet
    Maaseudun tulevaisuudet
    Toimitus suosittelee
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän