• Karoliina Keskikallio osti Pyhäkurun seikkailupuiston huutokaupassa 14 000 eurolla, kun hän oli muuttanut puolisonsa ja pienen lapsensa kanssa Rovaniemeltä Pelkosenniemelle.
    Karoliina Keskikallio osti Pyhäkurun seikkailupuiston huutokaupassa 14 000 eurolla, kun hän oli muuttanut puolisonsa ja pienen lapsensa kanssa Rovaniemeltä Pelkosenniemelle. Kuva: Jouni Porsanger

    Uusi seikkailu alkakoon

    Seikkailupuistoyrittäjä Karoliina Keskikallion perheeseen on syntymässä pian toinen lapsi. Vauvauutinen pani vauhtia investointisuunnitelmiin.
    Tilaajalle
    Koti|Perhe
    18.3.202620:00
    Suvi Jylhänlehto
    Pelkosenniemi

    Pyhätunturin rinteiden takana Tajukankaalla on pieni sympaattinen maisemakahvila, kuin piilokoju. Sijainti on sen verran syrjässä, että paikalle ei eksy vahingossa. Paikka pitää tietää.

    Karoliina Keskikalliosta, 27, tuli Pyhäkurun seikkailupuistoyrittäjä puolivahingossa vajaa kaksi vuotta sitten.

    Keskikallio oli vasta muuttanut perheineen Pelkosenniemen Pyhätunturille, kun puisto tuli myyntiin huutokaupassa.

    ”Se oli kuin kultatarjottimella: ota tai jätä”, hän kuvailee. Kannattavuus mietitytti, sillä edellisten omistajien aikana yritys oli mennyt konkurssiin.

    Cafe Kurun kantavat rakenteet on tehty CLT-levystä. Rakennus pystytettiin viime syksynä yhdessä päivässä.
    Cafe Kurun kantavat rakenteet on tehty CLT-levystä. Rakennus pystytettiin viime syksynä yhdessä päivässä. Kuva: Jouni Porsanger

    Keskikallio jätti tarjouksen, joka hyväksyttiin. 14 000 euron kauppahintaan kuuluivat valjaat, kypärät sekä kallioon kiinnitetyt vaijerit ja muut kiipeilyrakenteet. Varastorakennus piti ostaa erikseen.

    Aivan kylmiltään Keskikallio ei yrittäjäksi ryhtynyt, sillä hän perusti ensimmäisen yrityksensä jo 13-vuotiaana 4H-järjestön kautta. Yhteensä neljä kesää hän työllisti itsensä kahvilanpidolla.

    Liikunnanohjaajan opinnot olivat vielä kesken, kun hän osti seikkailupuiston. Alkuaikoina hän opiskeli ja teki töitä ilman vapaapäiviä.

    13-vuotiaana ensimmäisen kerran kahvilayrittäjäksi ryhtynyt Karoliina ei aio enää leipoa itse, vaan tilaa herkut paikalliselta konditorialta.
    13-vuotiaana ensimmäisen kerran kahvilayrittäjäksi ryhtynyt Karoliina ei aio enää leipoa itse, vaan tilaa herkut paikalliselta konditorialta. Kuva: Jouni Porsanger

    Tervolasta kotoisin oleva Karoliina on pitänyt yhtä puolisonsa Sebastian Keskikallion, 29, kanssa teini-ikäisestä lähtien.

    Pariskunta on etsinyt paikkaansa monelta eri paikkakunnalta: Rovaniemeltä, Ylläkseltä, Jyväskylästä.

    Rovaniemellä asuessaan he suuntasivat usein Pyhätunturille, sillä vapaalasku on molempien yhteinen intohimo. Lopulta harrastuksen perässä ramppaaminen alkoi tuntua järjettömältä.

    Kun Pyhätunturille haettiin sähköasentajaa, Sebastian laittoi hakemuksen menemään ja sai paikan.

    Asunnon etsintä ei ollut helppoa, mutta tunturista löytyi kuin löytyikin sopiva omakotitalo.

    Perheen toinen lapsi syntyy pian.
    Perheen toinen lapsi syntyy pian. Kuva: Jouni Porsanger

    Keskikallioilla on 3,5-vuotias esikoispoika, joka on varhaiskasvatuksessa Pyhätunturin uudessa päiväkodissa. Pelkosenniemen koulu on kirkonkylällä noin 25 kilometrin päässä. Sinne lapsi kulkee aikanaan koulukyydillä.

    Nyt perheeseen odotetaan toista lasta, jonka laskettu aika on huhtikuussa.

    Kun vauva ilmoitti tulostaan, Karoliina ajatteli, että ”minulla on puoli vuotta aikaa saada yritys pyörimään ilman minua”.

    ”En halua näpytellä tietokonetta ja soittaa myyntipuheluita vauva kainalossa.”

    Kahvilarakennuksen oli tarkoitus valmistua vasta tulevana kesänä, mutta vauvauutinen pakotti aikaistamaan suunnitelmia.

    ”Yhtäkään ikkunaa en ala synnäriltä tilaamaan”, yrittäjä päätti.

    ”En halua näpytellä tietokonetta ja soittaa myyntipuheluita vauva kainalossa.”

    Karoliina Keskikallio

    Kahvilassa ravaa asiakkaita, mutta omista asioistaan puhuminen hälinän keskellä ei tunnu häiritsevän Karoliinaa.

    Haastattelun lomassa hän tervehtii asiakkaita ja opastaa uutta työntekijää valmistamaan kinuskicroissant-herkkua.

    Rakennusprojektin vuoksi isot laskut erääntyivät viime vuoden lopussa, mutta asiakkaita oli vähän ja työntekijöiden palkat oli maksettava.

    Yrittäjä on alusta lähtien puhunut sosiaalisen median kanavillaan avoimesti onnistumisista ja vaikeuksista.

    Yksi someseuraaja pohti, auttaisiko mitään, jos hän laittaisi ePassi-tililleen yli jääneet 1,35 euroa Pyhäkurulle.

    Karoliina oli eleestä kiitollinen, ja kolme vuorokautta ennen vuodenvaihdetta hän päivitti someen mahdollisuudesta kohdentaa vanhentuvia liikuntaetuja pienyrityksille, jotta eurot eivät jäisi käyttämättä.

    Pian sähköpostiin alkoi tipahdella ilmoituksia uusista liikuntaetumaksuista. Kahden vuorokauden aikana maksuja oli tullut 30 000 euron edestä.

    ”Siinä vaiheessa tajusin, että ei vitsi, tämähän tarkoittaa sitä, että mie voin jäädä äitiyslomalle”, Karoliina kertoo liikuttuneena.

    Vuoden viimeisten vuorokausien aikana liikuntaetumaksuja tuli yhteensä 110 000 euron edestä.

    ”Se oli aivan absurdia.”

    Karoliina korostaa, että yrityksen tilille ilmaantuneet maksut eivät ole lahjoituksia, vaan etujen käyttäjät saavat maksun arvoisen lahjakortin, jonka voi käyttää seikkailupuiston pääsymaksuun.

    Odotettavissa on, että moni, joka ei olisi muuten löytänyt seikkailupuistoon, tulee sinne nyt ensimmäistä kertaa ja tuo mukanaan kaverinkin.

    Pyhäkurun asiakkaat kiipeilevät Tajukankaan kallioille rakennetuilla reiteillä.
    Pyhäkurun asiakkaat kiipeilevät Tajukankaan kallioille rakennetuilla reiteillä. Kuva: Jouni Porsanger

    Karoliinan avoimuus somessa on tuonut paitsi näkyvyyttä ja uusia asiakkaita myös lokaa niskaan.

    Keskustelupalstojen kommentaattorit ovat kutsuneet häntä ”eukoksi, joka vuolee miljoonia Kurun naruilla”.

    Yrittäjä ei nimittelystä lannistunut, vaan otti Kurun eukon käyttönimekseen kahvilan markkinoinnissa.

    ”Pelkosenniemellä on tosi iso vastakkainasettelu kirkonkylän ja tunturin välillä”, Karoliina harmittelee.

    Hän kokee, että moni ärsyyntyy siitä, että nuori nainen tekee asioita eri tavalla.

    Yrittäjien keskinäinen henki Pyhätunturilla on kuitenkin hyvä.

    Karoliina odottaa jo sitä, että pääsee synnytyksen jälkeen rakastamiensa extreme-lajien pariin.
    Karoliina odottaa jo sitä, että pääsee synnytyksen jälkeen rakastamiensa extreme-lajien pariin. Kuva: Jouni Porsanger

    Edellinen vauvavuosi oli Karoliinalle raskas. Pieni perhe asui silloin Jyväskylässä kaukana tukiverkoista, ja Sebastian teki reissutöitä.

    Tukiverkot ovat edelleen kaukana, mutta Karoliina aikoo tällä kertaa pyytää enemmän apua.

    Vauva alkaa välittömästi potkia, kun hänestä puhutaan.

    Karoliina uskoo, että toisen lapsen kanssa on siinä mielessä helpompaa, että tietää jo suurin piirtein, mitä tuleman pitää. Lisäksi suuri voimavara, luonto, avautuu nyt aivan kotiovelta.

    Äitinä Karoliina kuvailee itseään touhukkaaksi. Hän ei loputtomiin jaksa päristellä pikkuautoilla vaan ottaa lapset mukaan luontoretkilleen. Esikoisen kanssa hän on esimerkiksi viettänyt öitä autiotuvilla.

    Sebastian ja Karoliina odottavat uuden lapsen syntymää hyvillä mielin. Vastasyntyneen hoitoa pitää palautella mieliin, sillä esikoisen vauva-aika on jo päässyt unohtumaan.
    Sebastian ja Karoliina odottavat uuden lapsen syntymää hyvillä mielin. Vastasyntyneen hoitoa pitää palautella mieliin, sillä esikoisen vauva-aika on jo päässyt unohtumaan. Kuva: Jouni Porsanger

    Kahvilan ovesta astuu sisään Sebastian, joka riisuu päästään moottorikelkkakypärää. Aiempaa keskustelua kuulematta myös hän kutsuu vaimoaan ”touhuäidiksi”.

    Karoliina odottaa innolla äitiyslomaa, joka koittaa tämän jutun ilmestymisen aikoihin. Vaikka hän tuskin malttaa täysin jättää työntekoa, hän toivoo, että saisi nauttia vauvakuplassa köllöttelystä.

    ”Ainoastaan pitkä ajomatka Rovaniemelle jännittää.”

    Karoliina Keskikallio

    Synnytys ei Karoliinaa juuri jännitä, sillä edellisestä hänellä on hyvä kokemus.

    ”Ainoastaan pitkä ajomatka Rovaniemelle jännittää.”

    Lapin keskussairaala sijaitsee noin kahden tunnin ajomatkan päässä Pelkosenniemeltä.

    Tulevaisuuden haaveissa Karoliinalla on, että saisi viettää mahdollisimman paljon aikaa lastensa kanssa.

    ”Toivon, ettei lapseni kirjoita äitienpäiväkorttiin, että äiti on aina töissä.”

    Maaseudun Tulevaisuuden juhlavuoden sarjassa esittelemme vauvaperheitä eri puolilta Suomea. Jos perheesi voisi olla halukas antamaan haastattelun, lähetä viestiä osoitteeseen ihku@mt.fi (aihekenttään tunnus Vauvaperhe).

    Karoliina Keskikallio

    Syntynyt Tervolassa vuonna 1998. Asuu Pyhän kylässä Pelkosenniemellä.

    Seikkailupuisto Pyhäkurun yrittäjä vuodesta 2024.

    Valittiin Pelkosenniemen vuoden nuoreksi yrittäjäksi vuonna 2025.

    Perheeseen kuuluvat puoliso Sebastian Keskikallio ja 3,5-vuotias esikoinen. Toinen lapsi syntyy pian. Lemmikkinä valkoinenpaimenkoira Jade.

    Koulutukseltaan liikunnanohjaaja (AMK).

    Harrastaa jääkiekkoa, lumilautailua, alamäkipyöräilyä, kiipeilyä ja vaeltamista.

    Lisää aiheesta
    • Vauva Suttisella on kuvassa ikää 2 viikkoa ja 6 päivää.

      Perhe | Esikoisvauva ja uusi navetta – Pelto-Mattilan tilalla vuosi on täynnä uskoa tulevaisuuteen

    • Janne Pasman ja Sophie Rostainin kaksoset Sakari (sylissä) ja Liisa ovat Suomen pienimmät sairaalamatkalle syntyneet vauvat.

      Perhe | Pienet ihmeet

    • Kolme sukupolvea, Patrik ja Eeva Harhala, sylissään ”Pikkukarhu” ja Tiina Linnainmaa. Kuvassa myös bordercollie Gino.

      Maatalousyrittäjät | 29-vuotias Patrik sai sydänkohtauksen rekan ratissa – Kaupin tilan vuosi on ollut uskomaton vuoristorata

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Karoliina Keskikallio
    Pyhäkuru
    yrittäjyys
    Lapin elämä
    vauvaperhe
    Maaseudun tulevaisuudet
    Toimitus suosittelee
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja