• Suviseuroissa odotettua enemmän kävijöitä – järjestäjä kiittelee maanomistajia yhteistyöstä

    Runsaan kävijämäärän vuoksi Suviseuroissa on ilmennyt ongelmia vedentulossa ja tietoliikenneyhteyksissä.
    Väkeä kuuntelemassa seurapuheita seurateltassa Suviseuroissa lauantaina 28.6.2025.
    Väkeä kuuntelemassa seurapuheita seurateltassa Suviseuroissa lauantaina 28.6.2025. Kuva: Oskar von Essen
    Koti|Kulttuuri
    28.6.202516:20
    Janica Pörhönen
    Loppi

    Räyskälän lentokentällä järjestettäviin Suviseuroihin on saapunut enemmän ihmisiä kuin aikaisempiin Lopen Suviseuroihin, kertoo Suviseurojen järjestelyosaston puheenjohtaja Mika Leppänen.

    Perjantaina kävijöitä oli 82 000. Alustava arvio lauantain kävijämäärästä on 85 000.

    ”Väki tuli odotettua aikaisemmin, ja kävijöitä on tullut enemmän kuin olimme varautuneet. Seuraaviin Suviseuroihin Lopella pitää varata lisää seura-aluetta”, Leppänen sanoo.

    Tapahtumaan on jouduttu lisäämään parkkialueita lähinnä päiväkävijöitä varten.

    ”Onneksi maanomistajat ovat suhtautuneet myönteisesti siihen, että olemme saaneet lisäalueita käyttöön. Kahdelta maanviljelijältä saatiin yhteensä 2,5 hehtaaria parkkialueita varten”, hän kertoo kiitollisena.

    Osa Lopen Suviseurojen alueesta sijaitsee yksityisten maanomistajien viljelemillä pelloilla.

    Suviseurojen 2025 tunnuslause ”Taivaassa minulla on sinut” muistuttaa turvaamisesta Jumalaan erilaisissa elämäntilanteissa.
    Suviseurojen 2025 tunnuslause ”Taivaassa minulla on sinut” muistuttaa turvaamisesta Jumalaan erilaisissa elämäntilanteissa. Kuva: Oskar von Essen

    Yleistä tunnelmaa Leppänen kuvailee paikan päällä rauhalliseksi. Jonoja on syntynyt, mutta hän pitää sitä positiivisena, koska ihmiset ovat tulleet kuulemaan Jumalan sanaa seuratelttaan tai kentälle.

    Leppänen kertoo, että pieniä määriä ollut ongelmia vedentulossa, mutta ne on saatu korjattua.

    ”Suihkuvesi tulee järvestä, mutta kaikki muu vesi tulee kunnan vesijohtoverkostosta tai vettä syötetään lisää 30 000 kuution vesiperävaunuun veden riittävyyden ja paineen turvaamiseksi.”

    Tietoliikenneyhteyksissä on Leppäsen mukaan välillä ongelmia.

    ”On selvä, että tällä väkimäärällä ne eivät toimi kunnolla. Kaikki keskeiset operaattorit ovat tuoneet tänne kolme lisätukiasemaa per operaattori.”

    Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) Suviseurat on vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen vuotuinen kesäjuhla. Se on Pohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma.

    Lisää aiheesta
    • Suviseurat ovat yksi tämän kesän suurimmista yleisötapahtumista. Paikan päälle Lopen lentokentälle odotetaan melkein 80 000 samanaikaista kävijää.

      Kulttuuri | Suviseurat 2025 parantaneet turvallisuuttaan – taustalla viime kesän kuolonuhrin vaatinut onnettomuus

      Tilaajalle
    • Kirjallisuus | Yrittäjä Toivo Sukaria kadehdittiin niin paljon, että tilanne kärjistyi poliisin väliintuloon

    • Jessica Grabowsky näyttelee elokuvan toista pääroolia, Korpela-liikkeen myöhemmän johtajan Teodorin vaimoa.

      Elokuva | Ryyppääminen, kiroilu ja vapaa seksi sallittiin hurmosliikkeessä – pelastuksen toisi kristalliarkki, joka noutaisi valitut Palestiinaan

    Artikkelin aiheet
    Suviseurat
    Loppi
    Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys
    hengellinen tapahtuma
    vesiongelmat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta