Yrittäjä Toivo Sukaria kadehdittiin niin paljon, että tilanne kärjistyi poliisin väliintuloon

Useimmat suomalaiset tietänevät Toivo Sukarin. Kohujulkisuus on raportoinut jättimäisistä ostoskeskushankkeista, terveyshuolista ja pinnallisen oloisesta luksuselämästä huomattavasti nuoremman Nadjan kanssa. Mutta kuka tämä mies oikeastaan on?

Toivo Sukari (s. 1954) ei syntynyt kultalusikka suussa, mutta ihan pärjäävään lestadiolaisperheeseen hän syntyi, suku ja etenkin isä tukivat. Toivo pääsi isän mukaan autoon seuraamaan, miten huonekalumyyntiä maakunnissa harjoitetaan.

Koulunkäynti ei kiusatulta, lukihäiriöiseltä pojalta sujunut.

Kaupanteosta innostuneena hän valitsi kansalaiskoulussa liiketalouden, mutta säälivä opettaja ohjasi helpommalle linjalle. Kauppakouluun todistus ei riittänyt.

Kuitenkin kymmenen vuotta myöhemmin tämä aloitteleva suurliikemies palkkasi samaisen kauppakoulun rehtorin yrityksensä tilintarkastajaksi.

Miten semmoinen kehityskulku oli mahdollinen?

Tietokirjailija Jouni K. Kemppainen on tehnyt yhteistyössä kohteen kanssa elämäkerran, joka avoimuudessaan on inhimillinen, kaunistelematon ja vetävä luettava.

Kirjan nimi on osuva: usko, toivo, rakkaus. Tiukka lestadiolaisuus muodosti kasvun perustan. Vastoinkäymisissäkin Toivon toivo on säilynyt.

Rakkauteen on sisällytettävä tekemisen ja saavuttamisen intohimo.

Suuruudenhulluus vei hämmästyttäviin tuloksiin, mutta siinä huumassa riskit ovat olleet isoja ja elämänhallinta välillä hukassa.

Sukarin motiivi tähän kirjaan on antaa esimerkki heille, joitten kykyjä vähätellään ja jotka itse ajattelevat ettei heistä tule ikinä mitään.

Siksi hän ei salaile heikkouksiaan. Koulutus tai sen puute ei naulaa lopullista tulevaisuutta.

Loppupuolella teos saa jopa trillerin piirteitä. Rikkaus herättää kateutta. Poliisin haaviin jäi mies, joka tosissaan vaani Sukarin henkeä.