• Entinen kaupunginjohtaja kertoo, mikä Ähtärin eläinpuistossa meni pieleen – ”Pelkästään pandoja siitä ei voi syyttää”

    Jarmo Pienimäki erosi tehtävästään yllättäen helmikuussa. Viimeisinä vuosinaan kaupunginjohtajana hän tunsi, että kädet olivat sidotut.
    Tilaajalle
    Jarmo Pienimäelle luonto on hengähdyspaikka, jossa hän saa tyttärensä kanssa yhteistä aikaa.
    Jarmo Pienimäelle luonto on hengähdyspaikka, jossa hän saa tyttärensä kanssa yhteistä aikaa. Kuva: Taina Renkola
    Lukemisto|Ihmissuhteet
    3.11.202405:00
    Jarmo Hankivaara

    On lokakuun loppu. Valtatie 18:n varrella mainokset yrittävät vielä saada ohikulkijan pandojen luo eläinpuistoon, mutta turhaa se olisi. Pandat saattoi nähdä edellisenä päivänä viimeistä kertaa.

    Yrittäjä Jarmo Pienimäki huokaa syvään keittiössään, kun häneltä kysyy tunnetta pandojen lähdöstä.

    ”Herättää monenlaisia tunteita. Jälkiviisautta on paljon, missä on onnistuttu ja missä ei.”

    Pienimäki työskenteli Ähtärin kaupunginjohtajana 11,5 vuotta ja oli merkittävässä roolissa, kun pandat päätettiin ottaa eläinpuiston vetonauloiksi – tosin kaupunginjohtaja ei johda eläinpuistoa.

    Tämän vuoden helmikuussa Pienimäki erosi virasta monille yllätyksenä. Lähdön syyt olivat paljon pandoja syvemmällä, mutta palataan niihin myöhemmin.

    Joka tapauksessa pandat ovat viime vuodet aiheuttaneet päänsärkyä kaupungin päättäjille ja viranhaltijoille. Viimeisten viiden vuoden aikana kaupungin käytännössä kokonaan omistama eläinpuisto on tuottanut tappiota 4,6 miljoonaa euroa.

    Pienimäki toteaa, että rahaliikenne ja sopimukset ovat eläinpuiston ja Kiinan välisiä asioita ja niiden sisältöjä on vain arvailtu julkisuudessa. Pienimäkeä sitoo yhä vaitiolovelvollisuus, joten hän raottaa verhoa sen verran kuin voi.

    ”Uutisissa on siteeksi totta, mutta sanotaan, että paljon on myös pielessä.

    Hänen mielestään pelkästään pandojen piikkiin tappioita ei voi laittaa.

    Jarmo Pienimäki uskoo, että ulkomaalaisille suunnattu, menestyksellinen matkailukonsepti voi perustua puhtaaseen luontoon, rauhaan ja suomalaisten perinteisiin ulkoiluaktiviteetteihin.
    Jarmo Pienimäki uskoo, että ulkomaalaisille suunnattu, menestyksellinen matkailukonsepti voi perustua puhtaaseen luontoon, rauhaan ja suomalaisten perinteisiin ulkoiluaktiviteetteihin. Kuva: Taina Renkola

    Pienimäen mielestä epäonnistumiseen on useita syitä, kuten että Pandatalo tuli tuplasti kalliimmaksi kuin asiantuntijat arvioivat tai että lupaukset ja päätökset eduskunnan ja ministeriön tukimiljoonista eivät koskaan realisoituneet.

    Syitä löytyy kuitenkin myös lähempää.

    ”Pandojen kulut tulivat vain eläinpuistolle mutta hyöty monelle.”

    Pienimäki selventää, että turistit toivat varmasti esimerkiksi kaupoille, ravintoloille, ja huoltoasemille enemmän rahaa kuin pandoihin meni. Siksi reilua olisi ollut, että maksajia olisi ollut enemmän.

    Lisäksi Pandatalon ensimmäisen vuoden menestys ja 1,8 miljoonan euron positiivinen tulos tuudittivat valheelliseen hyvänolontunteeseen.

    ”Vuodessa hype oli kuitenkin ohi. Eläinpuiston operatiivisen johdon ja yhtiön hallituksen olisi pitänyt alkuvaiheessa jatkaa kehittämistä, jotta menestyksen kaari olisi ollut pidempi.”

    Ero tuli monille yllätyksenä.

    Ero kaupunginjohtajan toimesta oli kytenyt parin viimeisen vuoden aikana. Siihen mennessä hän oli jo antanut elämästään Ähtärille noin 60 tuntia viikossa 10 vuoden ajan ilman ainuttakaan sairauslomapäivää.

    ”Työpäivä kesti aamukasista iltakasiin, ehkä perjantaisin lopetin jo kuudelta. Myös viikonloppuna saattoi olla jotain velvollisuuksia. Pahimmillaan lapset nukkuivat, kun lähdin ja palasin”, sanoo nelilapsisen perheen isä.

    Jarmo Pienimäki

    Syntyi vuonna 1973 Alavudella, jossa vietti lapsuuden ja nuoruuden.

    Koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri, ja suorittanut kouluhallinnon ja -johtajan opinnot, alemman yliopistotutkinnon verran opintoja hallintotieteestä sekä eräoppaan pätevyyden.

    Asunut Ähtärissä vuodesta 2012, jolloin valittiin kaupunginjohtajaksi. Siirtyi kesäkuussa 2024 yrittäjäksi.

    Toiminut aiemmin muun muassa opettajana, koulutoimen- ja sivistystoimen johtajana.

    Perheeseen kuuluu puoliso ja neljä lasta.

    Vapaa-ajallaan toimii jääkiekkoerotuomarina ja retkeilee luonnossa.

    Hänen työmoraalinsa on peruja lapsuus- ja nuoruusvuosilta Alavuden asemalla. Isä ja äiti olivat nuohousalan yrittäjiä, ja työteliäisyys siirtyi lapsiin.

    Pienimäki muistelee, kuinka vanhemmat kertoivat kuulleensa ”kylillä”, kuinka reippaita ja ahkeria heidän lapsensa olivat. Se tuntui hyvältä.

    Ja olivathan he ahkeria. Kesällä nuorilla saattoi olla 3–4 tienestiä ja merkittävä panos nuohoustoiminnan apuna.

    Silti koulu tuli hoidettua loistavin arvosanoin, ja Pienimäen matka jatkui RUK:n jälkeen yliopistoon kasvatustieteen maisterin opintoihin, sitten opettajan töihin ja siinä ohessa kouluhallinnon ja -johtajan opintoihin.

    Hän avioitui nuoruudenrakkauden kanssa, ja perhe muutti Ylitorniolle. Siellä hän lopulta hoiti sivistystoimen johtajan pestiä sekä omassa että Pellon kunnassa, kunnes innostui hakemaan Ähtärin kaupunginjohtajaksi 2012.

    ”Soveltuvuustestit tehnyt firma piti riskinä energisyyttäni tarttua työhön, mikä saattaa altistaa loppuun palamiseen.”

    Perhe ja hyvä työyhteisö varjelivat työuupumukselta.

    Pienimäki ei silti koe uupuneensa missään vaiheessa. Perhe sekä työkaverit tukivat. Työ oli vaihtelevaa ja koukutti kuin huume.

    ”Näköalapaikalla on yhtenä päivänä avaamassa päiväkotia ja seuraavana neuvottelemassa valtiovarainministeriön virkamiesten kanssa rahoituksista.”

    Vasta pari vuotta sitten viikkoon alkoi tulla yhä enemmän huonoja hetkiä. Eniten mieltä painoivat näkemyserot poliittisten päättäjien kanssa.

    Pienimäki kysyy, onko viranhaltijoilla tarpeeksi valtaa hoitaa tehtäviään ja onko toisaalta poliittisilla päättäjillä sitä liikaa. Hän pitää hyvänä esimerkkinä, kuinka mikään hallitus ei saa Suomen velkaantumista kuriin.

    ”En halua korostaa pelkästään itseni, sillä tiiminä asiat hoidetaan. Tosiasia kuitenkin on, että kaudellani kaupungin taloutta tervehdytettiin 11 miljoonalla eurolla.”

    Lopulta hän koki, että kädet olivat sidotut päätöksiin, joiden takana hän ei voinut olla.

    Syitä oli silti muitakin.

    ”Täytin vuosi sitten 50 vuotta. Ikäkriisiä on vaikea välttää, kun sängystä nouseminen on hankalampaa kuin ennen ja juoksulenkillä teini-ikäinen poika juoksee karkuun. Samoihin aikoihin 71-vuotias isäni kuoli ja aloin miettiä elämän rajallisuutta.”

    Jarmo Pienimäki pitää kuntoaan yllä erotuomarina jääkiekkopeleissä. Hänet on nähty puhaltamassa jopa Mestis-tasolla.
    Jarmo Pienimäki pitää kuntoaan yllä erotuomarina jääkiekkopeleissä. Hänet on nähty puhaltamassa jopa Mestis-tasolla. Kuva: Taina Renkola

    Päätöksen hän lopulta teki vuosi sitten ja jätti hyvästit kaupunginjohtajuudelle. Sen jälkeen hänet on nähty muun muassa taksin ratissa, mikä on jo poikinut muutaman ”kunnanjohtajasta taksikuskiksi” -jutun lehtiin.

    Hän kertoo, että JarGo Oy:n kuljetuspalvelut ovat kuitenkin vain osa uutta yrittäjyyttä, ja ydinbisnes on koulutus- ja konsulttipalvelut kuntasektorille ja julkishallinnolle.

    Suuremmat suunnitelmat ovat kuitenkin parin vuoden päässä. Tarkoitus on olla mukana osana isompaa toimijaryhmää kehittämässä luontoon keskittyvää matkailukonseptia lähinnä kansainvälisille matkailijoille.

    ”Paikkaa hankkeelle etsitään parhaillaan, ja se voi olla yhtä hyvin Lapissa kuin Pohjois-Pohjanmaalla.”

    Olennaista on, että vieressä on puhdas järvi ja ikkunoista näkyy maastollista vaihtelevuutta. Ympärivuotisessa toimintakeitaassa on tarkoitus tarjota ohjelmapalveluja, kuten esimerkiksi hiihtoa.

    Asioita, jotka suomalaiselle ovat tavallisia mutta ulkomaalaiselle eksotiikkaa.

    Alkuinvestointi vaatisi tuhatkunta kerrosneliötä ja rahaa noin neljä miljoonaa euroa. Tiimiin hän tarjoaisi sen, jonka parhaiten osaa: sitkeyttä ja yhteiskuntasuhteita.

    Taksiyrittäjyys alkoi kesällä ja on osa laajempaa kokonaisuutta.
    Taksiyrittäjyys alkoi kesällä ja on osa laajempaa kokonaisuutta. Kuva: Taina Renkola

    Mitä sitten tulevaisuus mukaan tuokin, menneiden vuosien työnarkomaniaan hän ei aio ajautua.

    ”Väkisin tulee mieleen, olenko käyttänyt aikani oikeisiin asioihin ja olisiko vähempi riittänyt. Jos ruuvattaisiin aikaa 20 vuotta takaisin päin, tekisin tunnollisesti työni mutta en antaisi sille niin suuresti merkitystä elämässä.”

    Kun perhe muutti Ähtäriin, nuorimmat eli kaksospojat olivat syntyneet. Pienimäki tunnustaa, ettei muista ajasta juuri mitään.

    Ja kun sen yhden kerran vaimo pyysi Pienimäkeä hakemaan urheilua harrastavat kaksospojat hallilta, tämä soitti liikuntahallilta, ettei tällä ole ketään.

    ”En ollut sen vertaa kartalla, että olisin tiennyt kyseessä olevan jääkiekkotreenit.”

    Pienimäki on hetken hiljaa, ja toteaa, että Marika-vaimon ja tämän vanhempien panos mahdollisti työhulluuden.

    ”Hyvä kysymys on, pitääkö sellaista mahdollistaa.”

    Lisää aiheesta
    • Lumi- ja Pyry-isopandoistaan tunnettu Ähtäri aloittaa uuden kaupunginjohtajan haun virastaan luopuvan Jarmo Pienimäen tilalle.

      Talous | Ähtärin kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki ilmoitti yllättäen eroavansa: ”Koen liian suurta ristiriitaa”

    • Pandakaksikko Lumin ja Pyryn (kuvassa) tulevaisuus Ähtärissä on ollut viime vuosina vaakalaudalla eläinpuiston taloustilanteen vuoksi. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Talous | Ähtärin eläinpuisto teki jälleen isot tappiot – pandoille ei ole yritetty pentua tänä vuonna

    • Jättiläispanda Pyry syömässa bambua Ähtärin eläinpuistossa.

      Eläimet ja kasvit | Ähtärin pandat palaavat Kiinaan – eläinpuisto hakeutuu velkasaneeraukseen

    • Pandat Lumi ja Pyry ovat olleet Ähtärin eläinpuistossa vuodesta 2018 alkaen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.

      Eläimet ja kasvit | Ähtärin eläinpuiston pandojen sijoituspaikka Kiinassa on vielä epävarma – todennäköisenä määränpäänä jokin Kiinan suojelukeskuksista

    • Jättiläispanda Pyry Ähtärin eläinpuiston Pandatalossa lauantaina. Maanantai on yleisölle viimeinen päivä jättää jäähyväiset pandoille. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Eläimet ja kasvit | Ähtärin pandojen kuljetuslaatikot Kiinan-matkalle rakenteilla – ensi viikon alussa Lumilla ja Pyryllä alkaa noin kuukauden karanteeni

    • Isopandauros Pyry rouskuttaa bambua vahvoilla hampaillaan Ähtäriin pandatalossa.

      Eläimet ja kasvit | Pandat pysyvät toistaiseksi Ähtärissä ja herkuttelevat tuoreella eteläpohjalaisella bambulla – katso video

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja