Vöyrin kirkon krusifiksissa ei ole piiloteltu ristiinnaulitsemisen verisyyttä. Naulat eivät sen sijaan ole historiallisesti oikeissa kohdissa. Kuva: Johannes Tervo
Tämä oikeasti tiedetään ristiinnaulitsemisesta ‒ julmaan kidutustapaan liittyy paljon vääriä uskomuksia
Ristiinnaulitseminen saatettiin toteuttaa ilman nauloja ja ristiä.Tilaajalle
Kristinuskon tärkein symboli on entisaikojen julma teloitusväline. Ristiriita kiinnostaa tutkijoita. Kuva: Sanne KatainenRistiinnaulitseminen tuo välittömästi mieleen kämmenet ja jalkapöydät puhkovat naulat, kaksi ristin muodostavaa palkkia sekä suunnattoman kivun.
Mutta kuinka oikea tuo mielikuva lopulta on?
”Nykytutkimuksen mukaan tiedämme ristiinnaulitsemisesta vähemmän kuin voisi kuvitella”, toteaa yliopistonlehtori Raimo Hakola Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.
Antiikin ajoilta on säilynyt hyvin vähän lähteitä ristiinnaulitsemisesta, ja niissä harvoissakin ollaan yksityiskohtien suhteen varsin niukkasanaisia.
Itse asiassa Hakola välttelee koko sanaa ristiinnaulitseminen, sillä se tuo mieleen niin vahvasti juuri kirkkojen katolta tutun poikkipuisen ristin. Se ei kuitenkaan ole koko totuus julmasta teloituskeinosta.
”Emme tiedä tarkkaan, minkä muotoinen rangaistusväline milloinkin oli. Se saattoi olla pelkkä paalu, pylväs tai lankku. Se saattoi olla myös t-kirjaimen muotoinen.”
Åbo akademin dosentti Tom Holmén kuvailee, että roomalaisilla oli monenlaisia variaatioita puisista teloitusvälineistä, joihin ihmisiä kiinnitettiin monenlaisiin asentoihin.
Naulojen sijaan ihminen saatettiin kiinnittää ristiin köysillä sitomalla. Joskus tuomitun maha lävistettiin paalulla, joka kiinnittyi isompaan paaluun.
Tutkijat ovat myös löytäneet todisteita siitä, että teloituksen lisäksi ristiinnaulitsemista käytettiin tehokkaana pelottelukeinona.
”Joskus naulattu, paalutettu tai sidottu ei kuollutkaan vaan jäi eloon. Paaluun saatettiin myös kiinnittää jo aiemmin kuolleita ruumiita.”
Arkeologisia jäänteitä ristiinnaulituista on hyvin niukasti. Israelista on löytynyt kantaluu, jonka läpi on isketty paksu naula. Ei siis jalkapöydän läpi kuten krusifikseissa vaan sivuttain.
Kristillisestä taiteesta tutut kämmenet ja jalkapöydät lävistävät naulat eivät ole kovin realistiset. Hennot kämmen- ja jalkaluut eivät kykenisi kannattelemaan roikkuvan ihmisen painoa.
Kiistatonta on se, että ristiinnaulitseminen oli kammottava teloitustapa, sillä kuolemaa joutui odottamaan pitkään kärsien.
”Jos ristillä yritti etsiä parempaa asentoa, haavat olivat tuskaiset. Oli mahdotonta levätä hetkeäkään”, Hakola sanoo.
Vaikka suuret naulat olisivat lävistäneet tuomitun raajat, ei verenhukka ollut luultava kuolinsyy. Nykyään uskotaan, että ristillä kuoli tukehtumalla. Asento oli niin huono, että lopulta keuhkot alkoivat täyttyä nesteillä.
”Kaikki nämä päätelmät on tehty modernista ajasta ja lääketieteestä käsin”, Hakola huomauttaa.
”Joskus naulattu, paalutettu tai sidottu ei kuollutkaan vaan jäi eloon.”
Ristiinnaulitsemisen kaltaisia rangaistusmenetelmiä käyttivät jo persialaiset ja heidän jälkeensä kreikkalaiset sekä roomalaiset.
Roomassa ristiinnaulitsemista pidettiin barbaarisena.
”Rooman kansalaisille varattiin hienostuneemmat teloitusmuodot, kuten kaulan katkaisu miekalla”, Hakola sanoo.
Vaikka krusifikseissa Jeesuksen ympärille on kiedottu perinteisesti jonkinlainen kangaskaistale, Roomassa ristiinnaulitut olivat useimmiten alastomia.
”Tarkoitus oli aiheuttaa paitsi kärsimystä, myös häväistystä”, Åbo akademin Tom Holmén sanoo.
Teloituksia ei suoritettu piilossa vankilan muurien sisäpuolella, vaan julkisella paikalla kansan ihmetellessä.
”Se on vähän kuin tänä päivänä kannettaisiin sähkötuoliriipusta kaulassa.”
Kristinuskon sanomaan kuuluu olennaisesti armo ja rakkaus. Siksi tuntuukin ristiriitaiselta, että kirkkojen katolle on nostettu menneiden aikojen teloitusvälineiden kuvia.
”Se on vähän kuin tänä päivänä kannettaisiin sähkötuoliriipusta kaulassa. Se voisi tuntua oudolle”, sanoo kuvataiteilija ja pappi Ilkka Sariola.
Risti ei suinkaan muodostunut kristinuskon symboliksi heti Jeesuksen kuoleman jälkeen. Vasta ajan myötä se syrjäytti varhaiskirkon käyttämän kalan uskon tärkeimpänä symbolina.
Luultavasti yksi vanhimmista ristiinnaulituista kuvista on roomalainen graffiti, jossa Aleksamenos palvoo ristillä roikkuvaa, aasipäistä jumalaansa.
Maalauksissa ja krusifikseissa Jeesus kuvataan yleensä varsin rauhallisena. Vaikka teloitusmuodon koko kamaluus ei näy, ei tapahtuman rujoutta ole tarkoitus hävittää.
”Risti on symbolina kokonaisuudessaan paradoksi. Kristikunnan usko on, että häviö muuttuu tappioksi, kaikista hirvein asia suurimmaksi ja kauneimmaksi voitoksi. Pääsiäisen ihmeeksi.”
Sariola on maalannut kaksi yli metrin korkuista krusifiksia, joista toinen on Helsingissä Kallion kirkossa ja toinen Paavalinkirkossa. Ristiinnaulitun Jeesuksen lisäksi risteihin on maalattu muutakin symboliikkaa – kuten kristinuskossa tapana on.
”Risti kiteyttää Jeesuksen toiminnan ja perimätiedon. Risti oli alkuun pilkan kuva, mutta nykyään se luo erittäin positiivisia mielleyhtymiä”, Sariola sanoo.
1100-luvulla tehty San Damianon krusifiksi oli inspiraationa Ilkka Sariolan maalaamille krusifikseille. Teokseen on tallennettu muutakin symboliikkaa kuin ristiinnaulittu Jeesus. Kuva: Web Gallery of Art- Osaston luetuimmat
