• Hätkähdyttävä tutkimustulos – runsas television katselu voi pienentää aivoja

    Uusi tutkimus vihjaa, että erityisen haitallista voi olla passiivinen ruutuaika.
    Tilaajalle
    Television katselun lomassa on hyvä välillä nousta tekemään jotakin muuta.
    Television katselun lomassa on hyvä välillä nousta tekemään jotakin muuta.  Kuva: Pasi Leino
    Koti|Hyvinvointi
    16.8.202622:00
    Heikki Arvilommi

    Istumisen on todettu olevan terveydelle kovin vaarallista. Ainakin se pitäisi keskeyttää säännöllisesti nousemalla jaloittelemaan. Vaara ei uuden tutkimuksen mukaan ole kuitenkaan aivan yksiselitteinen.

    Vaikutusta näyttää olevan sillä, miksi istutaan, jos uskotaan tämän tutkimuksen tuloksiin. Ne nimittäin viittaavat siihen, että runsas television katselu liittyy myöhemmin todettuihin aivomuutoksiin, joilla voi olla vaikutusta muistiin.

    Tutkimuksen takana on useita yhdysvaltalaisia yliopistoja. Siihen osallistui 1 700 tervettä ja keski-ikäistä aikuista. 1980-luvun lopulla heiltä kysyttiin päivittäisestä istumisesta edellisen vuoden aikana sekä työssä että vapaa-aikana television ääressä.

    Tutkimuksessa löytyi yhteys television edessä istumisen ja haitallisten aivomuutosten välillä.
    Tutkimuksessa löytyi yhteys television edessä istumisen ja haitallisten aivomuutosten välillä. Kuva: Timo Filpus

    Luokittelu tehtiin asteikolla ei koskaan, harvoin, joskus, usein, hyvin usein. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin osallistujien aivot kuvattiin magneettikuvauksella.

    Kun analysoitiin istumishistorian ja aivomuutosten yhteyksiä, hyvin runsaan television katselun havaittiin liittyvän monen aivoalueen pienempään kokoon.

    Muutoksia näkyi erityisesti muistille tärkeillä alueilla sekä alueilla, joiden tiedetään liittyvän Alzheimerin tautiin. Myös otsa- ja takaraivolohkoissa havaittiin muutoksia. Nämä aivoalueet ovat tärkeitä muun muassa suunnittelulle, keskittymiselle ja muille kognitiivisille toiminnoille.

    Aivojen valkean aineen alueella näkyi voimistuneita signaaleja, jotka voivat viitata pienten verisuonien vaurioihin. Ne liittyvät ikääntymiseen ja aivohalvausten riskiin.

    Yhteys näkyi myös sen jälkeen, kun analyysissä huomioitiin esimerkiksi liikunta, diabetes, lihavuus, tupakointi ja alkoholin käyttö.

    Kiinnostavaa oli, että selvästi vähemmän muutoksia todettiin työssä istuvilla. Tämän arvioitiin mahdollisesti liittyvän siihen, että työssä istuminen sisältää usein keskittymistä, ongelmanratkaisua ja vuorovaikutusta.

    Yllättävästi tuloksissa oli eroa sukupuolten välillä. Miehillä muutokset olivat selvempiä. Syy ei ole tiedossa, mutta mahdollisesti naisilla television katselu keskeytyy useammin muiden askareiden vuoksi, kun taas miehet voivat töllötellä pidempiä jaksoja yhtäjaksoisesti.

    Lähde: Alzheimer`s & Dementia DOI
    Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.
    Lisää aiheesta
    • Tutkimuksessa eniten tanssista hyötyivät 70–75-vuotiaat kotona itsenäisesti asuvat verrattuna hoivakodeissa asuviin.

      Hyvinvointi | Jo 20 minuutin tanssituokio tuottaa merkittäviä terveyshyötyjä

    • Puutiaiset ja niiden aiheuttamat sairastumiset ovat yleistyneet.

      Hyvinvointi | Punkkisyyni ei auta toiseen puutiaisen levittämään tautiin

    • Elämä hymyilee, kun päivään sisällyttää arkiliikuntaa.

      Terveydenhuolto | Jo viisi minuuttia arkiliikuntaa tuottaa hyviä vaikutuksia

    Artikkelin aiheet
    television katselu
    aivot
    muisti
    ruutuaika
    Alzheimerin tauti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa