Jos 1800-luvun tavallinen suomalainen tuotaisiin nykypäivän ruokapöytään, hän todennäköisesti ihmettelisi tarjoiluja oikein huolella. Suomalaisten ruokailutottumukset ovat nimittäin menneet lähes uuteen uskoon 150 vuodessa.
Aivan erityisen inflaation ovat kokeneet kaikkein yksinkertaisimmat ruuat, kertoo ruokaperinteen tutkija Maarit Knuuttila.
”Pitkään yksinkertainen ruoka tarkoitti todella äärimmäistä yksinkertaisuutta, kuten keitettyjä perunoita ja niiden kastamista suolaveteen.”
Knuuttila kertoo, että suomalaisten ruokailutottumuksia leimasi pitkään niukkuus. Tämä koski paitsi ruuan määrää, myös tarjolla olevien raaka-aineiden määrää.
”Vähille raaka-aineille keksittiin hyvin monenlaisia valmistustapoja, jotta makuhermo sai vaihtelua. Tämä taito on mielestäni kadonnut, sillä raaka-aineita on nykyään valtavasti enemmän tarjolla.”
Ruokapöydistä on kadonnut erityisesti palkokasviruokia, Knuuttila kertoo. Papuja, aivan erityisesti härkäpapuja, käytettiin hänen mukaansa Suomessa pitkään monipuolisesti.
”Hernekeitto porskuttaa melkein ainoana perinteisenä suomalaisena palkokasviruokana.”
Knuuttila lisää, että nykyiset palkokasveista proteiinia ammentavat ruuat ovat aivan eri asia kuin perinteiset suomalaiset pavunsyöntitavat.
”Monet perinteiset valmistustavat, kuten hapattaminen tai imeltäminen, eivät oikein iske nykyihmisen makuun.”
”Monet perinteiset valmistustavat, kuten hapattaminen tai imeltäminen, eivät oikein iske nykyihmisen makuun.”
Suomalaisten makumaailmasta on kadonnut paljon muitakin hapatettuja ruokia, Knuuttila lisää. Happamat maut kyllä sinänsä maistuvat suomalaisille erityisesti hapanmaitotuotteiden ja juureen leivotun ruisleivän muodossa, mutta hapattaminen ei ole ruuanlaittomenetelmänä enää läheskään yhtä suosittua kuin jääkaappeja edeltäneenä aikana.
”Kuinkahan moni nykyään laittaa hapankalaa ja hapankiisseliä?” Knuuttila pohtii.
Myös veri ja sisäelimet ovat lähestulkoon kadonneet keskivertosuomalaisten lautasilta. Ainoina poikkeuksina voinee pitää valmismaksalaatikkoa ja mustaamakkaraa.
Historiaan hämäriin on vaipunut myös koko joukko perinteisiin maataloustöihin liittyneitä ruokia. Knuuttila kertoo, että esimerkiksi sonnanlevitystalkoiden yhteydessä oli tapana tarjota viinaryypyn kanssa tunkiomakkaraksi kutsuttua valtavaa makkaraa, jota oli säilytetty jyvälaarissa.
Kylvöjen yhteydessä oli puolestaan tapana tarjota toukoleiväksi tai kylvinkakuksi nimettyä leipomusta, joka oli leivottu jo jouluna ja haudattu jyvähinkaloon.
Suomalaisesta ruokakulttuurista katoaa jatkuvasti ruokia, jotka vaativat pitkän valmistusajan, Knuuttila kertoo. Se, millainen valmistusaika mielletään pitkäksi, vaikuttaa lyhenevän vuosikymmenestä toiseen.
Esimerkiksi 1960-luvulla makkaroita alettiin ostaa ruokakaupasta, ja nykyään harva valmistaa itse makkaroita muuten kuin korkeintaan joulun spesiaaliksi. Nykyään kotitalouksien ruokalistoilta on alkanut putoilla myös pataruokia, kuten karjalanpaistia, Knuuttila kertoo.
”Pataruuathan eivät edes vaadi hirveästi hellan ääressä huhkimista, sillä ne hautuvat itsekseen. Ajankäytön suunnittelua tällainen tietenkin vaatii, ja ehkä siksi pataruokia ei ehditä haudutella”, Knuuttila pohtii.
Jos haluaa palauttaa ruokapöytäänsä kaksi perinneruokaa, jotka lisäksi iskevät nykypäivän ruokatrendeihin, Knuuttila antaa kaksi vinkkiä: leipäressun ja pullamössön. Kumpikin on nopea valmistaa ja lisäksi auttaa hävikin vähentämisessä.
Leipäressu on yksinkertaisuudessaan maidossa pehmennettyjä ja voissa paistettuja leivänpaloja puolukkahillon kanssa tarjottuna. Pullamössöä voi puolestaan valmistaa vaikka juomalasiin laittamalla sinne pullanpaloja, kahvia, maitoa ja sokeria.
