

Sielunpiirtäjän ilta on kirjailija ja psykiatri Joel Haahtelan 16. kaunokirjallinen teos.
Romaanissa minäkertojana on ikääntynyt, miespuolinen taidemaalari 1600-luvun Hollannissa. Ystävänsä suostuttelemana mies ottaa vielä viimeisen maalariopiskelijan oppiinsa ja siipiensä suojaan.
Minäkertojaa varjostaa hänen menneisyyteensä: menetetty vaimo ja perhe. Perheenjäsenten kohtaloiden ratkaisua pitkitetään loppuun asti.
Juonen käännekohtana on tulipalo, joka tuhoaa suuren osan kaupungista. Päähenkilön menneisyyden traumat perheen menettämisestä aktivoituvat, kun maalaripoika katoaa kaupungin leimahtaessa liekkeihin.
Romaani kysyy, onko kipeiden muistojen kanssa mahdollista selviytyä ja voiko taide pelastaa ihmiselämiä.
Haahtela on vahvimmillaan kuvatessaan ihmiselämän särkyneisyyttä ja toisaalta myös mielen voimaantumista pienissä ohikiitävissä hetkissä.
Kerronta on verkkaista mutta miellyttävää; kevyttä kuin lumihiutaleen kosketus iholla. Esimerkiksi lyhyet luvut tekevät kirjasta ilmavan.
Teoksen luvut ovat tyypillisesti 1–3 sivua. Osittain tyhjiksi jäävät sivut mahdollistavat sen, että lukijalle jää aikaa pohdiskella juonta.
Puutteeksi jää sisällöllinen toisteisuus. Haahtela toistaa kirjoissaan samoja teemoja ja henkilöhahmoja. Ulkopuolisuutta kokeva päähenkilö, rakastetun naisen menettäminen ja kuvataide saattavat olla kirjailijalle tuttuja ja henkilökohtaisesti tärkeitä.
Joskus kannattaisi kuitenkin kokeilla rakentaa romaani toisenlaisten henkilöhahmojen ja teemojen varaan.
Haahtela on vahvimmillaan kuvatessaan ihmiselämän särkyneisyyttä ja toisaalta myös mielen voimaantumista pienissä ohikiitävissä hetkissä.
Kristilliset vivahteet ovat hehkuneet Haahtelan teoksissa vahvoina siitä lähtien, kun hän liittyi Suomen ortodoksiseen kirkkoon. Tässä teoksessa hengellisyys näkyy maalauksissa ja oivaltavissa viisauksissa.
Seuraava sisällöllisesti rikas katkelma kuvaa syntiinlankeemuksen ja kärsimyksen syy-seuraussuhdetta:
”Jumala tietää, että kaikkien kanssa ei voi onnistua. Jos ihmiselle annetaan vapaus, se tuo myös kärsimyksen. Ihmiset ottavat vapautensa, syövät ja juovat sen, iskevät sen kepillä lähimmäisen selkään.”
Tuttuun tyylinsä Haahtela jättää loppuun kaksi erilaista tulkintavaihtoehtoa: valoisan tai tumman.