• Maatalousyrittäjä Tero on ollut kuusi vuotta ilman romanttista suhdetta – ”Lehmiä en jätä, enkä etsi ilmaista työvoimaa”

    Viljelijä Tero haluaisi vanhanaikaisen parisuhteen. Helppoa ei kuitenkaan ole erottua, kun netissä naisten suosiosta kilpailee iso liuta muita miehiä.
    Tilaajalle
    Tero on eronnut ja kahden kouluikäisen lapsen yksinhuoltaja. Kuvituskuva.
    Tero on eronnut ja kahden kouluikäisen lapsen yksinhuoltaja. Kuvituskuva. Kuva: Jyrki Luukkonen
    Koti|Ihmissuhteet
    23.3.202518:00
    Janica Pörhönen

    Hirsitalon sisällä tuikkii vain hivenen valoa. Kirkkain valo tulee maatalousyrittäjän Teron puhelimen näytöltä. Hän selaa iltapäivälehtiä, Youtubea ja syö samalla iltapalaa.

    Sama rutiini on toistunut vuodesta toiseen – elleivät eläimet satu poikimaan yöllä tai niille tule jokin hätä. Näin iltaisin hänen mieleensä nousee usein ajatus: elämässä voisi olla muutakin.

    ”Olisi kiva kuulla toisen päivästä. Ja, että saisin jakaa yhdessä arkea”, Tero sanoo.

    Hänestä käytetään peitenimeä tässä jutussa yksityisyyden suojaamisen ja aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.

    Tero kertoo, että noin kymmenen vuotta sitten lasten äiti otti eron hänestä. Nykyisin Tero on kahden kouluikäisen lapsen yksinhuoltaja.

    Teron läheiset auttavat paljon lasten ja tilan kanssa. Siitä mies on erityisen kiitollinen.

    Eron jälkeen viljelijällä on ollut joitain pieniä tapailujuttuja. Ne ovat kaatuneet hänen mukaansa kipinän puuttumiseen.

    Viimeiset kuusi vuotta hän on ollut ilman naisen kosketusta ja läheisyyttä.

    Tero ei kaipaa yhden illan juttuja vaan arjen jakamista toisen kanssa ja läheisyyttä.
    Tero ei kaipaa yhden illan juttuja vaan arjen jakamista toisen kanssa ja läheisyyttä. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Teron mukaan deittimaailma on muuttunut jyrkästi viiden vuoden sisällä. Naisista on kova kilpailu sosiaalisessa mediassa. Ennen tapailu oli rennompaa ja tavattiin ihmisiä kasvotusten.

    ”Jos joku nainen laittaa itsestään kuvan ja esittelytekstin Facebookin sinkkuryhmään, liuta miehiä vastaa saman tien kommenttikenttään. Monen näköistä sankaria on kirjoittamassa naiselle yv, av ja jono. Yritäpä siinä itse tehdä vaikutus”, Tero sanoo turhautuneena.

    Tero harmittelee, että yksittäiset miehet pilaavat somessa miesten maineen. Sellaiset miehet, jotka kirjoittavat seksuaalisesti ala-arvoisia kommentteja naisten deitti-ilmoituksiin tai vain typistetysti ”moi”.

    Mies ei enää seuraa aktiivisesti sinkkuryhmiä. Tinderinkin hän poisti. Feikkiprofiilit ja ghostaaminen eli yhtäkkinen viesteihin vastaamisen lopettaminen turhauttivat häntä.

    ”Monen näköistä sankaria on kirjoittamassa naiselle yv, av ja jono. Yritäpä siinä itse tehdä vaikutus.”

    Ainoa Tero ei ole. Noin 20–30 prosenttia 30–69-vuotiaista ei ole parisuhteessa. Reilusti yli puolet tämän ikäryhmän miehistä olisi avoin parisuhteelle, vaikka ei etsi aktiivisesti kumppania, selviää Perhebarometrista 2024.

    Tero kaipaa vanhanaikaista parisuhdetta. Sellaista, jossa puhutaan asioista, eikä laiteta heti lusikoita jakoon.

    ”Kunnioitetaan, arvostetaan ja tsempataan toista”, hän luettelee.

    Tero toivoisi, että naisella on oma työ ja elämä. Parisuhde olisi yhteinen turvasatama.

    ”Jos tilallinen etsii kumppania, ensimmäinen mielikuva on, että hän hakee renkiä eli ilmaista työvoimaa. Minä en sellaista halua, vaan elämänkumppania. Lehmiä en aio poistaa toisen ihmisen takia, koska se on työni.”

    Miessakkien hanketyöntekijä Juho Hietarinta kertoo, että parisuhteen puuttumiseen liittyy monesti muitakin hyvinvoinnin vajeita.

    ”Ystäväpiiri voi olla pieni tai olematon. Taloudellisia haasteita saattaa olla”, Hietarinta sanoo.

    Tero kuvaa, että on aina ollut yksinäinen ja kaveripiiri ollut pieni.

    Teron sosiaalinen elämä tilallisena on vähäistä. Kerran viikossa tulee käytyä keilaamassa parin viljelijäystävän kanssa.

    ”Yli 90 prosenttia ajasta menee tilan pyörittämiseen ja lapsiin. En käy oikein missään. Ei sitä vain jaksa enää lähteä.”

    ”Yli 90 prosenttia ajasta olen sidoksissa tilaan ja lapsiin. En käy oikein missään.”

    Pitkittyessään yksinäisyys voi johtaa ongelmien syventymiseen, kuten arjen hallinnan vaikeuksiin ja mielenterveyden häiriöiden puhkeamiseen.

    ”Toisaalta miehet voivat kokea viihtyvänsä ihan hyvin yksinkin, eivätkä koe tarvitsevansa kenenkään seuraa. Yksin oleminen voi olla tietoinen ja joskus toivottukin tila”, Hietarinta sanoo.

    Tero pyörittää maatilaa yksin lukuun ottamatta parin läheisen apua. Kuvituskuva.
    Tero pyörittää maatilaa yksin lukuun ottamatta parin läheisen apua. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Tervo

    Omien sanojensa mukaan Tero ei ole heittänyt kuitenkaan kirvestä kaivoon kumppanin löytämisessä.

    ”Eikö sitä niin sanota, että kun jotain vähiten odottaa, niin silloin se tapahtuu?”, hän pohtii.

    Vaikka elämä on ajanut Teron ilman kumppania elämiseen, kateellinen tai katkera hän ei osaa olla.

    ”Toki kyllästynyt olen tähän tilanteeseen. Mutta vatvominen eikä itsesääli silti auta.”

    Tero saa voimaa siitä, kun näkee lastensa ja maatilansa kehittyvän.

    ”Omille lapsille haluaisin näyttää sellaisen parisuhteen mallin, että ollaan valmiita taistelemaan suhteen vuoksi. Ja annetaan toisen olla oma itsensä.”

    Parisuhteen puuttumiseen voi liittyä usein muitakin hyvinvoinnin haasteita, esimerkiksi kapeat sosiaaliset verkostot.
    Parisuhteen puuttumiseen voi liittyä usein muitakin hyvinvoinnin haasteita, esimerkiksi kapeat sosiaaliset verkostot. Kuva: Kimmo Haimi
    Lisää aiheesta
    • Atso Akkanen kaipaa elämäänsä syvällistä ja avarakatseista naista.

      Ihmissuhteet | Maajussi Atso, 44, ei ole koskaan seurustellut, mutta nyt parisuhteelle voisi olla tilaa

      Tilaajalle
    • On tärkeää saada ihminen pitämään itsestään, sillä siitä seuraa hyviä asioita, sanoo viestinnän ammattilainen Lotta Backlund.

      Ihmissuhteet | Näin hymiöitä deittailijan kannattaa välttää viesteissä – asiantuntija neuvoo, miten erotut muista

    • Yksinäisyys lisää riskiä huonoon terveyteen ja ennenaikaiseen kuolemaan.

      Hyvinvointi | Yksinäisyys näkyy verikokeissa, ja se voi tehdä sairaaksi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maatalousyrittäjä
    yksinäisyys
    parisuhde
    deittailu
    miesten hyvinvointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja