

Kiinnostavan ihmisen lähestymiseen romanttisessa mielessä pätevät samanlaiset lainalaisuudet kuin mainonnassa. Samat asiat toimivat niin naisen kuin miehen huomion herättämiseen, sanoo viestinnän ammattilainen Lotta Backlund.
Kuulostaa ehkä pinnalliselta, mutta tutkimusten valossa se pitää paikkaansa. Backlundin mukaan mainoksissa ei koskaan näe ihmisiä, jotka eivät hymyilisi. Hymy synnyttää lähestyttävän vaikutelman. Myös vastapuolen kasvoille syttyy todennäköisesti hymy.
”Jos näkee deittisovelluksessa ihmisen, joka ei hymyile, niin tulee olo, ettei hän halua olla täällä tai hän aikoo torjua minut. Sellainen ihminen ei herätä kiinnostusta”, Backlund sanoo.
Backlundilta ilmestyy heinäkuun alussa viestintäopas nimeltään Sano se oikein: Kuinka kirjoittaa täydellinen eroviesti ja muita viestintäkikkoja elämäsi helpottamiseksi.
Kirjassa hän antaa selkeitä neuvoja erilaisiin yksityiselämän viestinnällisiin tilanteisiin. Eräs teema tarkastelee sitä, miten sinkku voi tehdä vaikutuksen itseään kiinnostavaan ihmiseen.
Backlundin mukaan henkilökohtaisessa elämässä on paljon tilanteita, joissa pitäisi viestiä oikein. Jos viestii väärin, tulee ongelmia.
”Kun itse päätin erota, en tiennyt mitä kirjoittaa eroviestiin tapailukumppanilleni. Kyllähän se lopulta onnistui”, Backlund perustelee kirjansa aihetta.

Moni deittisovelluksen käyttäjä aloittaa keskustelun matchinsa kanssa Backlundin mukaan lähettämällä viestin: ”Moi!”
”Noin tylsä ja persoonaton avaus ei houkuttele vastaamaan, sillä se ei ole kohdennettua viestintää”, Backlund huomauttaa.
Omaa kiinnostavuuttaan voi hänen mukaansa lisätä puhuttelemalla ihmistä hänen etunimellään ja esittämällä aluksi helpon kysymyksen.
Backlundin mukaan omaan deittiprofiiliin kannattaa kirjoittaa jokin kehotus. Tämä perustuu siihen, että myös markkinoinnissa asiakas ostaa tuotteen itselleen, kun mainokseen lisätään tiivis kehotus tehdä jokin asia. Lehtijutussa se voi olla esimerkiksi ”Klikkaa tästä juttuun” tai ”Tilaa uutiskirje”.
”Kirjoita profiilitekstiisi esimerkiksi swaippaa oikealle saadaksesi parhaat ensitreffit. Vaihtoehtoisesti voit kirjoittaa siihen paina sydäntä kuullaksesi sinulle kirjoitetun runon”, Backlund ehdottaa.
”Jokainen ihminen rakastaa puhua itsestään.”

Entä miten kannattaisi käyttäytyä treffeillä, jos haluaa tehdä vaikutuksen?
Lotta Backlund sanoo, että karismaattiset ihmiset jäävät tutkimusten mukaan mieleen. Karismaattisuus ei ole sitä, että kurvaisi treffeille hienolla autolla ja veisi upeaan ravintolaan syömään. Karismaattinen ihminen kuuntelee kiinnostuneena toisen puhetta, katsoo silmiin ja esittää kysymyksiä.
Backlundin mukaan on turhaa kuitenkaan lähteä treffeille valmis kysymyspatteristo mielessä. Tärkeää on aktiivinen kuuntelu. Jos toinen kertoo harrastavansa vuorikiipeilyä, kysy missä vuorella olet käynyt.
”Jokainen ihminen rakastaa puhua itsestään. Se että tuntee olonsa hyväksi toisen seurassa, vetoaa meihin”, Backlund sanoo.
Lotta Backlundin kirja Sano se oikein: Kuinka kirjoittaa maailman paras eroviesti ja muita viestintäkikkoja elämäsi helpottamiseksi (Tammi) ilmestyy 4.7.
Juttua korjattu 24.6: Jutussa mainittiin aiemmin virhellisesti, että Lotta Backlundin kirjan kustantaja olisi Otava. Teoksen kustantaja on Tammi.