Onkohan joku unohtanut syntymäpäiväjuhliensa ilmapallot roikkumaan Rauman pääkirjaston naulakkoon? Ei sentään, vaan ne ovat siinä kuntoilumielessä.
”Koetetaanko nyrkkeillä pallo toisen puolelle?” kysyy siniseen kukkamekkoon pukeutunut henkilö.
Hän on Eija Sjöblom, joka vetää kirjastolla senioriparkouriksi nimettyä liikuntatuokiota.
Vedetäänpä tässä välissä henkeä ja kerrotaan, miten tämä laitilalainen 61-vuotias lähihoitaja, neljän lapsenlapsen mummi, harrastajateatteriaktiivi ja sosiaalisen median Mummiparkour-tilien päähenkilö on päätynyt kukkamekossa naapurikaupungin kirjastoon.
Eija Sjöblomin tie Mummiparkour-tileillä temppuilevaksi mummiksi kulki lyhyesti kerrottuna seuraavasti: keväällä 2025 Sjöblom mietti, että koska ikää on kertynyt ja painovoima tuntuu pitävän otteessaan aina vain tiukemmin, jotain liikuntaa pitäisi alkaa harrastaa.
Sosiaalisessa mediassa hän törmäsi senioriparkourvideoon ja ajatteli, että noitahan minä alan tehdä. Siis sekä senioriparkouria että videoita.
”Videoita päätin tehdä siksi, ettei into lopahda kahden kerran jälkeen”, Sjöblom tarkentaa.
Parkourista tulee todennäköisesti ensimmäisenä mieleen nuorisojoukko, joka kiipeilee hämähäkkimäisesti seinillä ja hyppii katoilla. Kyllä parkourharrastajat sellaiseenkin venyvät, sillä parkourin syvää ydintä on hyödyntää ympäristön esteitä ja liikkua silti yhtäjaksoisesti.
Parkour on kuitenkin siitä armollinen laji, että kukin lajin harrastaja voi itse määritellä esteensä. Senioriparkourissa este voi olla sellainen, joka ei nuoremmalle tai notkeammalle olisi este lainkaan, Sjöblom kuvailee.
Kesällä 2025 Sjöblom veti ensimmäistä kertaa päälleen Mummiparkour-rooliasun, eli sinisen kukkamekon, ihonväriset tukisukat ja aamutossut. Tässä kostyymissä Sjöblom on temppuillut jo noin 150 videolla, jotka keräävät Facebookissa, Instagramissa, Tiktokissa ja Youtubessa yhteensä noin miljoona katselua kuukaudessa.
Näistä Sjöblomin julkaisukanavista Facebook on ylivoimaisesti katsotuin, ja sieltä tulee myös eniten kommentteja ja yksityisviestejä.
Videoilla mummihahmo on muun muassa tehnyt yhden sormen ”punnerruksia”, tosin seisoma-asennossa seinää vasten. Hän on myös kääntänyt puutarhapöydän ylösalaisin ja ylittänyt sen, helpottanut puskan läpi kulkemista puutarhasaksilla ja osallistunut lankkuhaasteeseen makoilemalla metrisen laudanpätkän päällä niin pitkään, että tylsyys ehti iskeä.
Toisin sanoen videoiden pääasia on huumori, joka on uponnut myös yleisöön. Sjöblom on vähän yli puolen vuoden some-uransa aikana saanut vain kaksi kevyen kielteiseksi tulkittavaa kommenttia videoistaan.
Sjöblom korostaa, ettei hän ole minkään valtakunnan liikunnanohjaaja. Silti hänen tyttärensä, Rauman nuorten työpajan työvalmentaja Noora Pohjola, keksi pyytää äitiään vetämään senioriparkourtunnin kirjastolle.
Ensimmäinen, lokakuussa järjestetty senioriparkourtunti keräsi 17 osallistujaa liikkumaan pihalle, ja joulukuussa sisätiloissa kävi parkouraamassa yli 10 henkeä.
Joulukuun senioriparkourtunnilla osallistujat pääsivät alussa mainitun ilmapallonyrkkeilyn lisäksi muun muassa kävelemään nuoralla, eli astelemaan lattiaan teipattua kengännauhaa pitkin. Tarjolla oli myös koko joukko Sjöblomin kotoaan kaivamia eri vuosikymmenten kuntoiluvälineitä jumppapallosta twist-nauhaan, joita kaikkia sai kokeilla itselleen sopivalla tavalla. Myös ”lemmikiksi” ristittyä kivenmurikkaa sai silittää, sillä sekin vaati kumartumisen verran liikuntaa.
Turvallisuus on Sjöblomille ykkösasia, ja sitä hän korostaa myös senioriparkourtunneilleen tuleville ihmisille. Seniori-ikäisillä on tosin mennyt kaikki näyttämisenhalu ja tilalle on tullut omien rajojen tuntemusta.
”Olen kirjoittanut tunneille säännöt, että hauskaa pitää olla, itsestään täytyy pitää huolta eikä kukaan saa ottaa loukkaantumisen riskiä”, Sjöblom tiivistää.
Senioriparkourin pääasia on palauttaa liikkumiseen lapsenomainen ilo. Lapset ovat loistavia innostumaan ympäristön tarjoamista pienistäkin liikuntamahdollisuuksista, ja tätä taitoa Sjöblom toivoo voivansa palauttaa ihmisten mieliin.
Jos siis lattialla lojuu pölynimurin letku, sehän on oiva este hypätä yli. Suojatiellä voi astua joka toiselle raidalle, laattojen saumoja tai matonreunaa pitkin kävellä ja postit hakea vaihteeksi kulkemalla takaperin. Jos pitää mielen avoinna, sekä sisällä että ulkona voi milloin tahansa liikkua hauskasti niin, ettei liikunta itse asiassa ole edes pääasia.
”Päänupille tämä ensisijaisesti tekee hyvää”, Sjöblom huomauttaa.
Ihmisaivot tuppaavat nimittäin käymään laiskaksi heti, kun ne ovat keksineet mihin tahansa asiaan rutiinin. Rutiinin noudattaminen toki säästää aivoilta vaivannäköä, mutta jo pelkästään muistisairauksien ehkäisemiseksi rutiineja pitäisi rikkoa ja aivoja vaivata kaikenlaisella uudella.
”Päänupille tämä ensisijaisesti tekee hyvää.”
Sjöblom on huomannut, että liikkumiseen liittyvät rutiinit ja henkiset esteet saattavat juontaa juurensa jopa vuosikymmenten taakse.
”On minullakin ollut vaikka mitä ajatuksia, että en mukamas voi sitä tai tätä, koska mää ny oon tämmöne. Nyt olen sitä mieltä, että kyllä voin.”
Sjöblom on sitä mieltä, että maailmassa on aivan riittävästi murhetta, synkeyttä, ankeutta ja ryppyotsaisuutta. Hän on päättänyt ottaa asiakseen hyvän mielen lisäämisen, sillä siten hän saa itsekin imettyä kanssaihmisistä hyvää energiaa.
Samaan kategoriaan menee hänen yli vuoden ajan pitämänsä uudenvuodenlupaus.
”Kun ikää tulee, alkaa olla ihan liikaa aikaa murehtia muiden ihmisten asioita. Päätin, että enpäs enää murehdi”, Sjöblom kertoo.
Sjöblom aikoo jatkaa Mummiparkour-tilien sisällöntuotantoa niin kauan, kun ideoita ja katsojia riittää, eikä kummastakaan ole toistaiseksi ollut pulaa.
Hänellä on tapana kirjoittaa ideansa ylös heti, kun ne pulpahtavat mieleen, ja kuvata useita videoita kerralla, kun roolivaatteet on kerran vedetty päälle.
Vetämillään senioriparkourtunneilla Sjöblom toki puhuu ja ohjeistaa, mutta koska hän teki ensimmäiset Mummiparkour-videonsa ilman puhetta, hän on päättänyt jatkaa videopuolella puhumattomalla linjalla. Videoiden mummihahmon huumori syntyy sanojen sijaan tilannekomiikasta, ilmeistä ja eleistä.
Yhdellä videolla tosin kuuluu puhetta, mutta siinä äänessä on Sjöblomin 11-vuotias lapsenlapsi Iina, joka usein auttaa mummiaan videoiden kuvaamisessa. Iina esittää videolla Mummiparkour-tilin fania, joka huudahtaa kuvaruudun ulkopuolelta.
Kuten muukin Sjöblomin someen tuottama sisältö, kyseinen ”fanin” kohtaaminenkin oli siis tehty vitsillä. Sjöblomia itseään huvitti, kun kävi ilmi, että monet seuraajat ajattelivat hänen tosiaan olevan jo niin kuuluisa, että satunnaiset ohikulkijatkin tunnistavat.
Eipä sillä oikeasti ole mitään väliä, että seuraajat luulivat fanin kohtaamista oikeaksi tilanteeksi, Sjöblom lisää. Hän haluaa kuitenkin lisätä erään tärkeän asian.
”Ei medialukutaidosta turhaan puhuta, sillä huonosti voi käydä, jos uskoo kaiken, mitä somessa näkee.”
Parkour on urbaani liikuntamuoto, jossa edetään ympäristössä yhtäjaksoisesti ilman apuvälineitä.
Parkour sai alkunsa 1980-luvun lopulla pariisilaisessa lähiössä, kun yhdeksän teiniä jatkoi lapsuuden kiipeily- ja hyppelyleikkejään sekä muita kehonhallintaharjoituksia. Vähitellen he havaitsivat, että määrätietoinen treeni ja itsensä haastaminen veivät heidät yllättäviin suorituksiin.
Lajin perusliikkeisiin kuuluvat muun muassa juokseminen, hyppääminen, kiipeäminen, tasapainoilu ja roikkuminen. Lajin filosofiaan kuuluu esteiden kohtaaminen, liikkeessä pysyminen ja itseluottamuksen kehittäminen.
Perusliikkeitä on suhteellisen vähän ja ne ovat yksinkertaisia, mutta lajin rikkaus syntyy niiden soveltamisesta erilaisiin ympäristöihin. Parkour nähdään myös itseilmaisun muotona.
Senioriparkourin tarkoituksena on kehittää kehonhallintaa ja koordinaatiota ympäristöä hyödyntäen ja ilman hurjia temppuja tai vaaratilanteita. Senioriparkour sopii kaikentasoisille ja -kuntoisille.
Lähde: parkour.fi, parkourakatemia.fi
