• Suolistosairaudet ovat yleistyneet merkittävästi – saatko tarpeeksi kuitua?

    Leivän kulutus on laskenut Suomessa. Riittävä kuidun saanti huolestuttaa.
    Leipä ja viljavalmisteet ovat suomalaisten kuidun merkittävimmät lähteet.
    Leipä ja viljavalmisteet ovat suomalaisten kuidun merkittävimmät lähteet.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koti|Ruoka
    8.4.202614:53
    Janiko Kemppi

    Leivän kulutus on Leipätiedotuksen toimitustilastojen mukaan laskenut. Vuonna 2025 suomalaiset söivät leipää vajaa 38 kiloa henkilöä kohden. Kotimaista leipää tästä oli noin 31 kiloa.

    Leipomotuotteiden toimituksia on seurattu 1990-luvulta alkaen ja leivän vuotuinen kulutus henkilöä kohden on pitkään ollut 40–41 kilon tienoilla. Vuonna se 2024 laski ensimmäistä kertaa 2000-luvun aikana alle 40 kilon.

    ”Tämä on hyvin huolestuttavaa kuidun ja täysjyväviljan saannin kannalta”, Leipätiedotuksen projektikoordinaattori Terhi Virtanen toteaa.

    Uusissa kansallisissa ravitsemussuosituksissa täysjyvää suositellaan syötäväksi 90 grammaa päivässä. 5–6 täysjyväleipäviipaletta päivässä riittää saantisuosituksen täyttämiseen.

    Virtanen nostaa esille suolistosairauksien merkittävän yleistymisen. Riittävä kuidun saanti on suoliston terveyden kannalta todella merkityksellistä ja täysjyvän vähäisen saannin on todettu olevan yksi keskeisimmistä ravitsemustekijöistä sairauksien takia menetettyjen elinvuosien taustalla.

    ”Leivän syönnin väheneminen ei siis voi olla vaikuttamatta terveyteemme.”

    Terhi Virtanen

    Leipä ja viljavalmisteet ovat suomalaisten kuidun merkittävimmät lähteet. Täysjyvästään suomalaiset saavat jo pelkästä ruisleivästä yli puolet ja leivästä yhteensä jopa lähes 70 prosenttia.

    ”Leivän syönnin väheneminen ei siis voi olla vaikuttamatta näiden tärkeiden ainesosien saantiin ja sitä kautta terveyteemme”, Virtanen sanoo.

    Virtasen mukaan ruokailun välipalaistuminen näkyy myös Leipätiedotuksen tilastoissa. Kotimaisten ruokaisien leipomotuotteiden toimituksissa nähtiin viime vuonna kasvua.

    Virtanen kehottaa välipalojen valinnassa panostamaan laatuun ja kuitupitoisiin vaihtoehtoihin.

    ”Riisi- ja karjalanpiirakat leivotaan usein täysjyväruisjauhoon ja täytettyjen leipien valikoimassa on myös täysjyväisiä ja kuitupitoisia vaihtoehtoja. Kotimaiset tuotteet ovat usein tuontituotteita kuitupitoisempia”, Virtanen sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Monipuolinen ruokavalio on avainasemassa kuidun saannissa.

      Terveydenhuolto | Suomalaiset pelkäävät hiilihydraatteja ja terveys kärsii ‒ näin ravitsemusterapeutti korjaisi tilanteen

    • Ruisleipä maistuu suomalaisille, mutta silti suurin osa ei pääse täysjyvätavoitteeseen.

      Hyvinvointi | Tiedätkö, montako viipaletta ruisleipää tulisi syödä päivässä? Vain harva pääsee täysjyvätavoitteeseen

    • Täysjyväleipä kannattaa ottaa osaksi myös lounasta sekä päivällistä.

      Ruoka | Leipää syödään aamu- ja iltapalalla: Tämän vuoksi sitä kannattaisi suosia myös muilla aterioilla

    Artikkelin aiheet
    suolistosairaudet
    kuitu
    täysjyväleipä
    leivänkulutus
    ravitsemussuositukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle