Karavaanareilla on kirjoittamattomia sääntöjä

Kesälomaa oli jäljellä vielä pari viikkoa ja pohdin, mitä mukavaa ehtisimme vielä tehdä. Ehdotin, että lähtisimme muutamaksi päiväksi läntiselle Uudellemaalle tutustumaan paikkakuntiin, joilla emme ole juurikaan viettäneet aikaa.

Perheen nuorimmainen huokaisi saman tien nukkuneensa kesän aikana enemmän öitä asuntovaunussa kuin omassa sängyssään. Muistutin hänelle, että alkukesästä hän nukkui vapaaehtoisesti kotipihassa seisovassa vaunussa. Samalla lohdutin, että kohta saa taas nukkua jokaisen yön sisätiloissa kotona.

Hankimme ensimmäisen asuntovaunun hetken mielijohteesta. Olimme vuokranneet vaunun viikoksi ja ehdotin sitä palauttamaan lähtevälle puolisolleni, että hän kysyisi omistajilta, myisivätkö he vaunun meille. Vaunu olikin myytävänä ja meistä tuli karavaanareita.

Lähdimme ensimmäiselle reissulle seuraavana päivänä. Hauskinta vaunun ostossa oli, että saimme palauttaa veljelleni hänen juuri samaan asuntovaunuun edellisenä kesänä unohtaman kirveen, jota muut vuokraajat olivat todennäköisesti pitäneet vaunun vakiovarusteena.

Olen elänyt jo lapsuudessani karavaanarielämää, joten aivan oudon lajin pariin en joutunut. Karavaanarien kirjoittamattomat säännöt olivat tuttuja ja olen opettanut niitä muulle perheellemme.

Tiellä moikataan aina kättä heilauttamalla vastaantulevia karavaanareita, mutta leiriydyttäessä ei tuppauduta toisen vaunulle pyytämättä. Kenenkään pihapiirin lähelle ei pysäköidä puskaparkkiin ja liikkeelle lähdettäessä ympäristö jätetään siistimpään kuntoon kuin se oli tultaessa.

Asuntovaunuelämä on yleensä mukavaa ja karavaanarina oppii monenlaista mielenkiintoista itsestään, lähimmäisistään, elämästä ja ympäristöstä. Arvostan erityisesti sitä, että karavaanarielämä on tutustuttanut minut moneen kotimaan kolkkaan.

Auton perässä kulkeva minikoti mahdollisti reissaamisen kohtuullisella budjetilla ja pysähdykset niin isompien kaupunkien liepeille kuin asumattomille taipaleille eri puolilla Suomea. Kainuun vaarat, Keski-Suomen järvet ja metsät ja monet Suomen pienet kunnat tulivat tutuiksi ja niiden nimet tuovat mieleen mukavia muistoja vielä aikuisenakin.

Pienessä tilassa eläminen isolla porukalla kasvattaa joustavuutta ja sietokykyä ja edellyttää kanssamatkaajien toiveiden ja tarpeiden huomioon ottamista aivan eri tavalla kuin kotona. Siellä neliöitä on henkilöä kohden enemmän kuin asuntovaunussa yhteensä koko perheen käytettävissä.

Niukoissa neliöissä siisteyden merkitys korostuu. Yhden levälleen jättämät tavarat haittaavat koko porukan elämää ja seilaavat matkan jatkuessa pitkin poikin ajoneuvoa.

Reissussa eteen tulevat asiat voivat joskus kiristää niin lasten kuin vanhempienkin pinnaa, mutta pääosin yhteiset kokemukset hitsaavat perheenjäseniä yhteen. Jälkikäteen voidaan sitten muistella niin aurinkoisia kuin kommellusten täyttämiäkin päiviä.