

”Ei huoju eikä horju ja seinätkin kestävät nojaamista. Matkakodissa täytyy mahtua myös kääntymään”, tuumasi pyhäjokinen Mano Luoto aloittaessaan vuonna 2016 projektin, joka alkaa olla viimeistelyä vaille valmis.
”Työtunteja en ole laskenut, mutta sadoissa kuitenkin pyöritään. Lähes kaiken olen tehnyt itse, suunnittelusta ja toteutuksesta lähtien", Luoto kiteyttää.
Luodolla on hyvä näppituntuma autoihin, sillä hän on harrastanut pitkään kolarikorjauksia.
”Tiesin mihin ryhdyin, kun hankin vuoden 2016 syksyllä aktiiviajosta poistetun linja-auton. Toki projektin laajuus aukeni vasta siinä vaiheessa, kun ryhdyin purkuhommiin ja jäljelle jäi vain ulkokuoret”, Luoto kertaa.
Ennen purkuprojektia linja-auto täytyi muutoskatsastaa.
”Otin penkit pois ja laitoin tilalle yksinkertaisen sängyn, säilytystiloja, mikroaaltouunin sekä keittolevyn. Nämä olivat vaatimuksena, jotta bussi voidaan muuttaa M1-luokan ajoneuvoksi.”
Luoto rekisteröi bussin henkilöautoksi, vaikka vaihtoehtoisesti tuleva matkailuauto olisi voitu muuttaa myös kuorma-autoksi tai jättää entiselleen, linja-autoksi.
”Kyseessä oli täysin järkivalinta, sillä 1+8 henkilölle rakennettua matkailuautoa voi ajaa C-kortilla eli niin sanotulla kuorma-autokortilla. Edellytyksenä toki on, että auton suurin leveys on 250 senttiä ja pituus 13 metriä.”
Luodon mukaan osa rakentajista muuttaa linja-auton myös kuorma-autoksi.
”Tämä keventää kustannuksia, mutta vaatii vastaavasti erillisen kuormatilan sidontapisteineen. Tästä mallista puuttuu niin sanottu takatalli, joten lain puitteissa erillisen kuormaustilan rakentaminen olisi nipistänyt neliöitä itse asuintiloista. Ehkäpä seuraavassa projektissa myös tämä asia korjaantuu”, Luoto sanoo.
”Lämpöhukkaa minimoitiin laittamalla myös iso osa ikkunoista umpeen.”
Muutostöitä vauhditti kirkas visio ja autoalan harrastajana Luoto pystyi vastaamaan myös projektin vaatimiin haasteisiin.
”Tiesin mitä halusin. Lähtökohtana oli tehdä matkakodista mukava käyttökampe ympärivuotiseen käyttöön. Niinpä esimerkiksi eristys tehtiin suurella huolella, sillä seiniin ja kattoon ruiskutettiin kohteesta riippuen 60-80 millimetriä polyuretaanivaahtoa. Lämpöhukkaa minimoitiin laittamalla myös iso osa ikkunoista umpeen.”
Muutostöiden haastavimpiin osuuksiin lukeutui seinien levyttäminen ja osaltaan myös kiintokalusteiden asentaminen.
”Vatupassia ei liiemmälti tarvinnut, kun lähtökohtaisesti pinnat ovat hyvin kaltevia. Omat silmät ja kylmät hermot osoittautuivat kuitenkin tämän projektin kultajyviksi.”

Matkailuauton rakentamisessa käytetään paljon myös talotekniikkaa, mutta sen soveltaminen pyörien päälle on Luodon mukaan oma taitolajinsa.
”Keittiökalusteet on turvallisinta sijoittaa aina apukuljettajan puoleiselle seinälle. Vesisäiliön pinnoitteena suosin ruostumatonta terästä. Myös paloturvallisuus tulee huomioida kaikessa, seinien pintamateriaaleista lähtien”, Luoto ohjeistaa.
Luodon perhe päätyi matkakotinsa materiaalivalinnoissa nahkaan. Istuinten ohella myös seinäpinnoitteena on käytetty yönmustaa nahkaa.
”Värimaailma, mukaan lukien materiaalit, on hyvin selkeä ja jopa tummanpuhuva. Yleisilmeessä on ehkä ripaus äijäluolamaisuutta”, Luoto hymähtää.
”Lähtökohtana oli tehdä matkakodista mukava käyttökampe ympärivuotiseen käyttöön.”
Yhdeksän vuotta kestänyt projekti alkaa olla loppusuoralla.
”Vessasta puuttuvat vielä kaakelit ja sieltä täältä muutama peitelevy. Myös makuuhuoneen ovi on vielä asentamatta. Muuten matkakoti on täydessä iskussa. Ilmalämpöpumppu viilentää kesällä ja lämmittää talvella ja myös lattialämmitys lisää mukavuutta. Auto on hyvin pitkälle omavarainen, sillä käytössä on aggregaatin lisäksi myös aurinkopaneelit.”
Linja-auto palvelee reissuautona vielä pitkään, siitäkin huolimatta vaikka 420-hevosvoimaisella Volvolla on ajettu yli 1,2 miljoonaa kilometriä.
”Vuosimallia 1996 oleva Carus 602 ja sen 12 litran mylly kehrää vielä monet retket. Toki liikkuminen liikauttaa myös lompakkoa, sillä kulutus on ajotavasta riippuen noin 25 litraa satasella. Ja jatkossa pyörrettä lisää myös korotettu käyttövoimavero. Tällä hetkellä ajoneuvovero on koko vuodelta reilut 1 300 euroa ja vakuutukset vajaat 1 700. Aika kuitenkin näyttää, otanko auton aina hetkellisesti pois liikennekäytöstä.”
Omavalmisteinen reissuauto on kuitenkin myynnissä.
”Yhtä projektia viisaampana haluaisin käydä myös toisen rakennusprojektin kimppuun. Etsinnässä on uudempi, takatallilla varustettu linja-auto. On asioita mitä tekisin toisin, mutta merkin täytyy olla Volvo”, Luoto paljastaa.