• Suuri muutos matkailuautojen käyttöön – tallipäiviä tulee jatkossa enemmän

    Matkailuautojen käyttövoimaveron korotus lyö kiilaa kotimaan matkailuun. Nousu osuus voimakkaimmin linja-autosta rakennettuihin matkailuautoihin.
    Suomalaisen leirintämatkailun toivotaan houkuttelevan jatkossa yhä enemmän myös ulkomaisia matkailijoita.
    Suomalaisen leirintämatkailun toivotaan houkuttelevan jatkossa yhä enemmän myös ulkomaisia matkailijoita.  Kuva: Niko Hälvä
    Koneet ja autot|Liikenne
    6.7.202507:00
    Anne Anttila

    Dieselkäyttöisten matkailuautojen käyttövoimaveroa korotetaan 1.1.2026 alkaen.

    Vero nousee 0,9 sentistä 5,5 senttiin päivässä jokaista ajoneuvon kokonaismassan alkavaa sataa kiloa kohden. Käyttövoimaveroa määrätessä huomioon otettava ajoneuvon kokonaismassa rajataan kuitenkin 7 500 kilogrammaan.

    Esimerkiksi 3 500 kiloa painavalle dieselmatkailuautolle, joka on liikennekäytössä läpi vuoden, veronnousu merkitsee vuositasolla noin 590 euron lisäkustannusta.

    ”Samalla kun matkailuautojen käynnistyskerrat harvenevat, myös palveluiden tarve vähenee. Vaikutuspinta on hyvin laaja, leirintäalueista liikenneasemiin.”

    Olli Rusi

    SF Caravan ry:n puheenjohtaja Olli Rusi on harmissaan voimaan astuneesta käyttövoimaveron korotuksesta.

    ”Valitettavasti kattojärjestön huolta ei verotuspäätöstä tehtäessä kuultu. Onneksi saimme kuitenkin pientä helpotusta, sillä muussa tapauksessa veroraippa olisi uhannut koko harrastuksen muotoa.”

    SF Caravan ry:n puheenjohtaja Olli Rusi uskoo käyttövoimaveron moninkertaistumisen näkyvän hyvin laajasti kotimaan matkailussa.
    SF Caravan ry:n puheenjohtaja Olli Rusi uskoo käyttövoimaveron moninkertaistumisen näkyvän hyvin laajasti kotimaan matkailussa. Kuva: Olli Rusin kotialbumi

    Rusi uskoo, että verokertymä voi olla odotettua pienempi, sillä odotetavissa on matkailuajoneuvojen liikenteestä poiston lisääntymistä.

    Moninkertainen veronkorotus tulee näkymään todennäköisesti ensisijaisesti kotimaan matkailussa.

    ”Samalla kun matkailuautojen käynnistyskerrat harvenevat, myös palveluiden tarve vähenee. Vaikutuspinta on hyvin laaja, leirintäalueista liikenneasemiin”, Rusi muistuttaa.

    Suomessa leirimatkailuyöpymisiä on 2,5 miljoonaa ja Ruotsissa vastaavasti yli 16 miljoonaa.

    Haasteista huolimatta karavaanarit jatkavat kulkuaan.

    Vaikka myyntitilastot eivät tue väitettä, että karavaanarit olisivat siirtymässä autoista vaunuihin, ilmiölle on olemassa pieni totuuden siemen.

    ”Suurempaa muutosta näyttelevät kuitenkin suosiotaan nostavat pienemmän luokan retkeily- ja matkailuautot. Erityisesti harrastusta aloittelevat nuoret lähtevät liikkeelle retkeilyautosta tai tuunatusta pakettiautosta”, Rusi tietää kertoa.

    Kansainvälisen leirintämatkailujärjestö FICC:n hallituksessa istuva Olli Rusi toivoo, että alaa ravistelevat tuulet laantuisivat ja kotimaan matkailu saisi lisäpotkua esimerkiksi ulkomaalaisista vierailijoista.

    ”Maailma matkailee hieman eri tahtiin. Esimerkiksi Suomessa leirimatkailuyöpymisiä on 2,5 miljoonaa ja Ruotsissa vastaavasti yli 16 miljoonaa. Kirittävää riittää, mutta kaikki on kuitenkin mahdollista. Suomi tarjoaa maana hyvät puitteet ja lisäksi teemme vahvaa yhteistyötä muun muassa Suoma ry:n (Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys) kanssa. Tästä on hyvä edetä”, Rusi muotoilee.

    ”Käytännössä tämä merkitsee sitä, että auto laitetaan jokaisen viikonlopun tai käyttökerran jälkeen seisontaan. Jatkossa vain reissupäivistä maksetaan.”

    Jani Launonen

    Kylähullut Kulkurit ovat käyttövoimaveron korotuksen suurimpia kärsijoitä.

    Vajaan 400 autokunnan yhdistys on toiminut vuodesta 1997 lähtien ja tunnetaan erityisesti omavalmisteisista ajokeistaan.

    ”Valtaosa rakentaa ajokkinsa linja-autosta, mutta löytyypä joukosta myös kuorma-autosta, ambulanssista, palo-autosta, kirjastoautosta ja jopa ruumisautosta valmistettu matkailuajoneuvo”, toimihenkilöihin kuuluva Jani Launonen määrittelee.

    Launosen mukaan järeän kaluston omistajat saavat myös tässä tapauksessa suurimman maksulapun.

    ”Korotettu käyttövoimavero tulee vaikuttamaan myös omaan toimintaan. Laskelmien mukaan hintalappu tulee olemaan reilut 2 100 euroa vuodessa. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että auto laitetaan jokaisen viikonlopun tai käyttökerran jälkeen seisontaan. Jatkossa vain reissupäivistä maksetaan”, Launonen sanoo.

    Myös polttoaineen hinta on muuttanut harrastuksen muotoa.

    ”Toimintasäde on pienentynyt. Enää ei kirnuta toiselle puolelle Suomea, joten viime aikoina on harjoitettu lähinnä pienimuotoista maakuntamatkailua”, Launonen myöntää.

    Lähde: SF Caravan ry.

    Lisää aiheesta
    • Pyhäjoella asuva Mano Luoto on rakentanut linja-autosta näyttävän matkailuauton. Takana on satoja työntunteja ja paljon uusia oivalluksia, hän kertoo.

      Autot | Mano muokkasi linja-autosta persoonallisen matkakodin – ”Yleisilmeessä on ehkä ripaus äijäluolamaisuutta”

      Tilaajalle
    • Minja Kolehmainen viettää mobiiliverstaassaan minimalistista kulkurielämää, nykyään lähinnä Suomessa.

      Käsityöt | Taiteilija Minja Kolehmaisen matkailuauto on sekä koti että työpaikka ‒ komeroista löytyy puusepän työvälineitä ja puutavaraa enemmän kuin vaatteita

      Tilaajalle
    • Henkilöauto- eli B-ajokortilla saa ajaa enintään 3500 kilon painoista matkailuautoa. Kuvituskuva.

      Jos olet lähdössä ensimmäistä kertaa reissuun matkailuautolla tai edellisestä reissusta on jo pitkä aika, nämä vinkit kannattaa lukea – ensikertalainen voi kohdata yllätyksiä ainakin parissa asiassa

    Artikkelin aiheet
    matkailuautot
    käyttövoimavero
    kotimaan matkailu
    karavaanarit
    SF Caravan ry
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Autot | Tältä näyttää Opelin uusi lippulaiva ‒ huippumallina sähköinen neliveto

    • 7

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin