• Taiteilija Minja Kolehmaisen matkailuauto on sekä koti että työpaikka ‒ komeroista löytyy puusepän työvälineitä ja puutavaraa enemmän kuin vaatteita

    Taiteilija, puuseppä Minja Kolehmainen välittää teostensa kautta luonnosta saamaansa energiaa, rauhaa ja kauneutta. ”Haluan ylläpitää suomalaista käsityökulttuuria ja auttaa omalta osaltani luontoa”, hän sanoo.
    Tilaajalle
    Minja Kolehmainen viettää mobiiliverstaassaan minimalistista kulkurielämää, nykyään lähinnä Suomessa.
    Minja Kolehmainen viettää mobiiliverstaassaan minimalistista kulkurielämää, nykyään lähinnä Suomessa. Kuva: Ritva Tuomi
    Metsä|Käsityöt
    15.9.202319:00
    Susanna Uusitalo

    Kupru Gallerian Yhteys-näyttelyn viimeisellä viikolla Raaseporin Fiskarsin ruukkikylästä löytyy kiitollinen taiteilija. Minja Kolehmainen kertoo teostensa puhutelleen ihmisiä tavalla, jollaista hän etukäteen toivoi.

    ”Olen saanut seurata iloa, surua ja liikutusta, olla osana katsojien kokemia tunteita, joita heille töistäni on välittynyt.”

    Tärkeänä tunteiden välittäjänä näyttelyssä toimi äänimaailma aaltojen liikkeistä. Sekin oli olennaista, että teoksiin oli lupa koskea. Taiteilija kehotti sivelemään esineiden pintaa ja tuntemaan niistä välittyvän energian.

    Puusepäntyönä valmistettujen huonekalujen ohella Yhteys-näyttelyssä oli esillä pieniä puuveistoksia sekä kipsistä valettuja teoksia.

    Kivet-puuveistoksia saa koskettaa, tuntea niiden sileät ja terävät pinnat. Inspiraatio teokseen on syntynyt valtameren kallioista ja kivistä.
    Kivet-puuveistoksia saa koskettaa, tuntea niiden sileät ja terävät pinnat. Inspiraatio teokseen on syntynyt valtameren kallioista ja kivistä. Kuva: Ritva Tuomi

    Englantiin ja takaisin

    Minja kertoo olleensa lukion jälkeen ”ihan pihalla” toiveistaan elämän suhteen. Vasta vähitellen, opintojen ja työelämän kautta, suunta alkoi kirkastua.

    Hän hakeutui vuodeksi opiskelemaan taidetta Länsi-Uudenmaan ruotsinkieliseen kansankorkeakouluun Karjaalle. Sieltä hän lähti Etelä-Englantiin Kentin yliopiston taidelinjalle ja suoritti taiteen kandidaatin tutkinnon.

    ”Sen jälkeen muutin Lontooseen. Työskentelin pari vuotta kokoonpanijana ja CNC-jyrsijänä yrityksessä, joka valmisti huonekaluja koivuvanerista. Siellä aloin miettiä, että haluaisin opetella tekemään huonekaluja perinteisin menetelmin käsityönä.”

    Koti-ikävä toi viisi vuotta maailmalla seikkailleen nuoren naisen takaisin Suomeen.

    ”Halusin maamme parhaimpien puuseppien oppiin Nikari Oy:lle Fiskarsiin. Samanaikaisesti olin hakenut Teuvan aikuiskoulutuskeskukseen opiskelemaan puusepän perustutkintoa. Menin Nikarille haastatteluun, ja siellä kehotettiin, että suoritan ensin puusepän perustutkinnon ja haen sen jälkeen harjoitteluun heille.”

    ”Näin tein ja muutin pariksi vuodeksi Pohjanmaalle. Sitten pääsin Nikarille ja suoritin siellä harjoittelun jälkeen oppisopimuksella puusepän ammattitutkinnon.”

    Lehmuksesta veistetyn lehden koko on noin 20 x 10 x 1,7 senttimetriä, joten sitä on helppo työstää pienissäkin tiloissa. Lehdet ovat osa Päästän irti -nimistä teosta.
    Lehmuksesta veistetyn lehden koko on noin 20 x 10 x 1,7 senttimetriä, joten sitä on helppo työstää pienissäkin tiloissa. Lehdet ovat osa Päästän irti -nimistä teosta. Kuva: Ritva Tuomi

    Arvomaailma kirkastui

    Lähipuusta tehdyistä laatuhuonekaluistaan tunnetun Nikarin puuseppänä Fiskarsissa Minja viihtyi seitsemisen vuotta.

    ”Sitten isäni kuoli ja elämäni meni uusiksi. Minun oli pakko pitää välivuosi, työstää menneitä ja kulkea kohden uusia unelmia.”

    Välivuosi vei Minjan reppureissulle puoleksi vuodeksi Eurooppaan. Hän kulki kolmen kuukauden ajan busseilla ja laivoilla aina Portugaliin, josta hän jatkoi matkaa muutamaksi kuukaudeksi Sri Lankaan.

    ”Maaliskuussa 2020 palasin Suomeen. Minun oli tarkoitus rakentaa punainen pakettiautoni matkailuautoksi reissatakseni Euroopassa, mutta saman tien alkoivat koronarajoitukset. Ajelin sitten Suomessa ja Pohjois-Norjassa.”

    ”Välivuoden aikana en tehnyt taidetta vaan keskityin omaan hyvinvointiini ja henkiseen kasvuun. En ottanut paineita siitä, etten luonut mitään konkreettista. Prosessoin isän kuolemaa ja omaa elämääni. Vahvassa luontoyhteydessä meren äärellä oli helpompi elää hetkessä, inspiroitua, juurtua ja tuntea olevansa osa kaikkeutta.”

    Pohdintojen jälkeen hän osaa nyt määritellä elämäntehtävänsä ja -arvonsa:

    ”Haluan ylläpitää suomalaista käsityökulttuuria ja auttaa omalta osaltani luontoa. Tahdon myös nähdä elämän kauneuden ja jakaa sen katsojan kanssa taiteen kautta.”

    Mietiskelyvuoden jälkeen Minja Kolehmainen päätti, ettei hän kuulu enää entiseen elämäänsä.

    ”Hain ja sain apurahan taiteelliseen työskentelyyn.”

    Neiti-tuolin runko on koivua ja istuin saarnen sydänpuuta. Yksi tuoleista päätyi Museum For Fine Woodworking Objects -museon kokoelmiin Yhdysvaltoihin.
    Neiti-tuolin runko on koivua ja istuin saarnen sydänpuuta. Yksi tuoleista päätyi Museum For Fine Woodworking Objects -museon kokoelmiin Yhdysvaltoihin. Kuva: Ritva Tuomi

    Minja & Mobile Workshop

    Suomen Kulttuurirahaston apurahan turvin taiteilija hankki pari vuotta sitten käytetyn matkailuauton ja muokkasi siitä itselleen liikkuvan kodin ja työhuoneen taiteen ja puusepäntöiden tekemiseen.

    Pienessä matkailuautossa on kaikki puusepän työssä tarvittava. Työpöydän veistoraudat hän osti entiseltä työtoveriltaan. Auton kaappeihin on varastoituna pistosaha, nauhahiomakone ja imuri puuntyöstöä varten.

    Komeroista löytyy myös monenlaista puutavaraa.

    ”Enemmän kuin vaatteita”, Kolehmainen naurahtaa.

    Luovin ja aikaansaavin hän kertoo olevansa aikaisin aamulla.

    Tällä hetkellä lehmus on puulajeista se, jota hänen mielestään on nautinnollisinta työstää. Lehmusta hän on saanut Kari Virtaselta, Nikarin perustajalta ja Minjan idolilta.

    Muita puulajeja Kolehmainen hankkii useimmiten Fiskarsin Laatupuusta.

    Kolehmaisen uusimmat materiaalikokeilut ovat syntyneet Portugalissa. Sieltä tarttui mukaan taito kipsivalujen tekoon. Niissä voi olla mukana puusta tuttua muotokieltä mutta myös uusia elementtejä, joita tekniikka mahdollistaa.

    Fiskarin koululle taiteilija toteutti massiivisen kipsi-installaation, jossa myös oppilaat olivat mukana kultaamassa unelmiaan teokseen.

    Minjan työhön liittyvät ”toiveet universumille” olisivat juuri julkisten tilojen kookkaita installaatioita, joista olisi iloa monille.

    Minja Kolehmainen Minja & Mobile Work­shop -matkailu­autossaan, joka on monesti myös avoinna yleisölle.
    Minja Kolehmainen Minja & Mobile Work­shop -matkailu­autossaan, joka on monesti myös avoinna yleisölle. Kuva: Ritva Tuomi

    Kaikesta selviytyy

    Luonnossa liikkumista varten Minja Kolehmaisen matkailuauton mukana kulkevat polkupyörä, surffiskeitti sekä surffilauta. Yhteys luontoon auttaa häntä saamaan voimaa arkeen.

    Luonnon keskellä matkaillessaan hänessä on versonut voimakas kiitollisuus, mutta samalla hän tuntee lisääntyvää huolta muun muassa merten tilasta.

    Minja kertoo lahjoittavansa osan joidenkin teostensa myyntituloista Itämeren suojeluun.

    ”Luonto on minulle arvoista tärkein.”

    Elämäntapaansa hän kuvailee minimalistiseksi. Tällä hetkellä elämä ja työ on tien päällä. Sen hän myöntää, että joskus yksin matkaavaa myös pelottaa.

    ”Täytyy pitää toinen silmä auki, tarkkailla ympäristöä ja kuunnella omaa intuitiota. Parkkeeraan auton yöksi niin, että pääsen ajamaan helposti ilman peruutteluja pois, jos tulee turvaton olo.”

    Käytetystä kulkupelistä on omat harminsa. Joskus auto on hajonnut matkan päällä. ”Ruotsissa katkesi vetoakseli, mutta kaikesta selviytyy.”

    Jos sinulla ei olisi matkailuautoa, missä mieluiten asuisit ja työskentelisit?

    ”Valtameren äärellä minitalossa, jossa minulla olisi myös oma ateljee.”

    Minja Kolehmainen

    Ikä? 37

    Koti? Matkailuauto Minja & Mobile Workshop

    Työ? Vapaa taiteilija ja tilaus­töitä toteuttava puuseppä

    Koulutus? Taiteen kandi­daatin tutkinto Kentin University for the Creative Arts -yliopistossa, puu­sepän koulutus Teuvan aikuiskoulutuskeskuksen ja oppi­sopimuksen kautta, opiskelee parhaillaan yrittäjyyttä Lohjan Luksiassa

    Teoksia maailmalla? Koivusta ja saarnesta valmistettu tuoli puutaiteen museossa Yhdysvaltain New Hampshiressa, töitä ollut esillä myös Japanissa, Englannissa, Ranskassa ja Tanskassa

    Esikuva? Nikari Oy:n perustaja Kari Virtanen

    Ajankohtaista? Surffausloma Norjassa

    Tulossa? Turun Jänis-­gallerian näyttely tammi­kuussa 2024

    Lisätietoja? minjakolehmainen.com

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 7/2023.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 3

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?