• Museoiden kävijämäärät ovat kasvussa, mutta säästöleikkurin pelätään iskevän

    Museot vetävät yleisöä ja panostavat vahvasti näyttelytoimintaan. Rahoitusleikkaukset kuitenkin huolestuttavat.
    Museot ovat vetäneet hyvin väkeä, mutta niiden taloudessa on haasteita. Kuva Sarka-museon Ennen koneita -näyttelystä.
    Museot ovat vetäneet hyvin väkeä, mutta niiden taloudessa on haasteita. Kuva Sarka-museon Ennen koneita -näyttelystä. Kuva: Vesa-Matti Väärä
    Koti|Kulttuuri
    3.9.202522:00
    Jyrki Karkinen

    Museoiden käyntimääriä mittaavan Museoviraston Museotilaston mukaan käyntimäärät ovat koronapandemian jälkeen olleet ennätyksellisen korkealla tasolla. Viime vuonna ammatillisesti hoidetuissa museoissa vierailtiin 8,5 miljoonaa kertaa.

    Kasvu on kuitenkin tasaantunut kahden aiemman vuoden kovista odotuksista.

    Lähes puolet kuntarahoitusta saavista museoista kertoo, että rahoitus säilyy ensi vuonna ennallaan. Säästöpaineet ovat kuitenkin kasvaneet viime vuodesta, sillä joka kolmannelle museolle on asetettu säästötavoitteita.

    Museonjohtajien luottamus museon talouden kehitykseen on kohentunut. Kun vuosi sitten yli puolet uskoi museon talouden heikkenevän, tänä vuonna tätä mieltä on noin neljännes.

    Joka neljännen museon omat tulot, eli lähinnä käyntimaksut, ovat pienentyneet tänä vuonna. Vain 15 prosenttia museoista budjetoi näille tuloille kasvua ensi vuodelle.

    Uskosta tulevaisuuteen kertoo kuitenkin se, että näyttelyihin panostetaan vahvasti: 75 prosenttia museonjohtajista kertoo, että näyttelytuotanto toteutuu seuraavana vuonna suunnitellusti.

    Suomen ammatillisesti hoidetuista museoista hieman yli puolet on kuntien ylläpitämiä, ja kunnat rahoittavat myös muita kuin omia museoitaan.

    ”Museot ovat tärkeitä kunnille. Museot voi ennakkoluulottomasti ajatella strategisiksi kumppaneiksi, jotka tuovat matkailutuloja, kiinnittävät asukkaat yhteisöön ja ovat olennainen osa kuntabrändiä”, sanoo Museoliiton toimitusjohtaja Petra Havu.

    Lisää aiheesta
    • ”Kun kasvien sisäiset toiminnot muunnetaan ääniksi, on teos jokaiselle kuulijalle uniikki”, museonjohtaja Lauri Viinikkala toteaa.

      Maatalous | Parikymppinen ja kokoaan suurempi museo hurmaa maahenkiset vauvasta vaariin

      Tilaajalle
    • Suomen Metsästysmuseo sijaitsee Riihimäellä.

      Erä | Metsästysmuseon toimintaa aiotaan kehittää tarjoamaan laajempaa ymmärrystä ja kokemusta

      Tilaajalle
    • Harrasteautojen kohtalosta äänestetään EU:ssa syyskuussa.

      Autot | Vanhat lato- ja harrasteautot säästymässä romutukselta – EU äänestää asiasta syyskuussa

    Artikkelin aiheet
    museot
    rahoitusleikkaukset
    näyttelytoiminta
    kulttuuri
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta