Lähihoitaja Elina Hietala on ollut omasta tahdostaan useita jouluaattoja töissä. Kuva: Rami MarjamäkiSastamalaJoulu töissä
Lähihoitaja Elina Hietalalta on kysytty, mitä he tekevät paremmin kuin muut vanhusten hoitokodit ansaitakseen tunnustusta ja kiitosta. Vastaus on, että ihmisarvoa kunnioitetaan.TilaajalleElina Hietala, 29, tiesi pienestä pitäen, että hänestä tulee hoitaja. Tosin hän muotoili asian lapsena niin, että ”haluan hoitaa mummoja ja pappoja”.
Niinpä ei ole ihme, että kun joulun vuorolistaa kerran vuodessa tehdään, Hietalan käsi on usein pystyssä. Niin on ollut jo niinä kuutena vuotena, kun hän on ehtinyt olla töissä Sastamalassa sijaitsevassa muistisairaiden hoitokodissa Tupahoivassa.
”Ajattelen, että pyhätyöt kuuluvat meille, koska olemme lähteneet tähän ammattiin”, sanoo Hietala.
Hän lisää, että monilla heidän asukkaistaan on mahdollisuus päästä puolison tai lasten luokse jouluna mutta ei aina.
”Voi olla niinkin, ettei iäkkäällä ole ketään.”
Silloin hoitohenkilökunta on asukkaan ainoa turvaverkko.
Elina Hietala etsii tuttuja joululauluja Irma Ylimyksen kanssa. Kuva: Rami MarjamäkiTupahoivan ilmapiiri on kotoisa ja lämmin, mutta jouluaatossa on silti oma erityinen tunnelmansa.
Asukkaat heräilevät silloinkin omaan tahtiinsa, ja tila täyttyy jouluruuan tuoksusta, musiikista ja tietenkin joulupukin kuuma linja on heti aamusta lähtien päällä tv:ssä.
Tupahoivassa hoitajat työskentelevät kolmessa vuorossa, ja Hietalan työpäivä alkaa jouluaattona kello 10 ja päättyy kello 18.
Joulurauhan julistus on perinne ja tärkeä monille. Keittiössä hoitokodin oma emäntä tekee kaikki jouluruuat paikan päällä itse.
Monet asukkaat auttavat talon askareissa ja saavat samalla sisältöä arkeen. Keneltäkään ei tietenkään mitään vaadita – elämän ehtoopuolella on lupa levätä, jos siltä tuntuu.
Sydän ei tahtonut kestää, että asukkaita esineellistettiin eikä heitä aina kohdeltu ihmisinä.
Loppiaisena 96 vuotta täyttävä Raili Ritakallio sanoo mieluusti auttavansa keittiössä, mutta siivous ei kuulemma ole hänen juttunsa. Hän kertoo olleensa Tupahoivassa yhdeksän kuukautta.
”Saas nähdä, kuinka kauan katselevat minua”, Ritakallio väläyttää hyvää huumoriaan.
Hietalan mukaan omaisia otetaan mieluusti mukaan hoitokodin joulunviettoon.
”Joulupukkina on erään asukkaan puoliso ja muorina toisen asukkaan tytär. Laulua, leikkiä ja lahjojen availua”, Hietala listaa aaton kulkua.
Omaiset ovat tuoneet osalle lahjoja etukäteen, mutta ketään ei jätetä ilman.
”Omahoitaja hankkii siinä tapauksessa lahjat.”
Jokaisella 16 hoitajasta on kaksi omahoidettavaa ja kaksi varalla.
Elina Hietalan kanssa kuusta koristavat kasvot kameraan Raili Ritakallio ja hänen takanaan palvelutalon johtaja Annika Leppäsilta. Kuva: Rami MarjamäkiHietala syntyi 1996 Sastamalassa, joka tuolloin tunnettiin vielä Vammalana. Perhe asui omakotitalossa muutaman kilometrin päässä keskustasta.
Isä oli sähkömies ja äiti toimistotyöntekijä.
Lapsuuden jouluista on jäänyt mieleen, kun koko lapsikööri tiiraili aattona ikkunoista kärsimättöminä joulupukkia. Oli jouluruuat, kuusen koristelua ja tv:ssä pyörivät rakkaat piirretyt, kuten muissakin perheissä.
Vanhemmat erosivat, kun Hietala oli kuusivuotias. Välit molempiin vanhempiin säilyivät hyvinä.
Eniten aikaa Hietala vietti kuitenkin mummolassa.
”Se oli toinen kotini ja turvapaikkani. Vaikka minulla ei ollut mitään hätää kahdessa muussakaan kodissa, rakastin viettää aikaa isovanhempien kanssa.”
Vielä yläasteellakin Hietala tuli koulun jälkeen mummolaan. Mummo oli tehnyt tuoretta pullaa ja hyvää ruokaa. Pappa puolestaan auttoi läksyissä.
Tähän päivään saakka kestänyt lämmin ja läheinen suhde isovanhempiin selittää varmasti osaksi kutsumuksen hoitoammattiin.
Jo pienenä Elina Hietala sanoi tahtovansa hoitaa mummoja ja pappoja.
Peruskoulun jälkeen Hietala lähti opiskelemaan lähihoitajaksi ja meni valmistumisen jälkeen heti töihin vuonna 2015.
Hän ehti olla kehitysvamma- ja mielenterveyspuolella, kunnes päätti toteuttaa toisen haaveensa ja lähteä armeijaan.
”Meillä erityisesti isä on hyvin maanpuolustushenkinen, joten sieltä varmasti osin tuo periytyy.”
Päätös hoitajanurasta horjui vain tämän yhden kerran. Hän mietti vakavissaan, urkenisiko ura Puolustusvoimissa. Ne haaveet oli kuitenkin haudattava, kun polvi alkoi oikutella alokasaikana ja aliupseerikoulu ei enää ollut vaihtoehto.
Hän palveli yhdeksän kuukautta lääkintäjoukoissa, ja kokemus oli Hietalan mukaan erittäin positiivinen.
”Päivääkään en sitä katunut.”
Osat ovat vaihtuneet. Välillä on Pertti Pietilän vuoro työntää Elina Hietalaa. Kuva: Rami MarjamäkiTupahoivaan Hietala hakeutui heti armeijan jälkeen. Eräs tuttu oli työskennellyt siellä monta vuotta ja tiesi, että hoitajan paikka on vapautumassa.
Työhaastattelu oli jotain sellaista, mitä Hietala ei olisi voinut kuvitellakaan.
Eriasteisista muistisairaudesta kärsivät asukkaat haastattelivat Hietalaa.
”Olin asukkaiden keskellä. He kyselivät minulta kaikenlaista, kuten kenen lapsi olen, mistä tulen, kuka olen ja onko minulla lapsia. Totta kai myös tuleva esihenkilöni kyseli siinä mukana.”
Hän sai paikan ja tekee juuri nyt 70-prosenttista työpäivää, koska hän kouluttautuu samaan aikaan Satakunnan ammattikorkeakoulussa geronomiksi, eli suorittaa hoitotyön korkeakoulututkintoa.
Uuteen työpaikkaan kesti sopeutua tovi, sillä työ ei ollut mekaanista suorittamista. Aiemmin tutuksi tuli käytäntö, että jokin hoitotyö suoritettiin liukuhihnamaisesti ja sen jälkeen laitettiin ruksi listaan tehdyn työn merkiksi.
”Sydän ei tahtonut kestää, että asukkaita esineellistettiin eikä heitä aina kohdeltu ihmisinä.”
Kuusien koristelussa vasemmalta Annika Leppäsilta, Pertti Pietilä ja Elina Hietala. Kuva: Rami MarjamäkiTupahoiva on saanut tunnusta ja huomiota hyvästä hoitotyöstä. Monet ovat kyselleet, kuinka he onnistuvat. Hietalan mukaan metodi on äärimmäisen yksinkertainen.
”Täällä perinteinen hoitajuus on riisuttu pois. Olemme omissa vaatteissamme ja samalla tasolla asukkaiden kanssa heidän kodissaan.”
Hierarkian puuttuminen ulottuu aina johtajaksi Tupahoivaan viime vuonna tulleeseen Annika Leppäsiltaan, joka liikkuu asukkaiden parissa ja osallistuu arkeen.
”Hoitajat käyvät saunassa omahoidettavan kanssa, mikä on monelle ulkopuoliselle todella outo asia. Olen huomannut, kuinka ihminen muuttuu saunassa. Juttelemme syvällisiä naisten juttuja.”
Hietala lisää, että asukkaat saavat tulla mukaan päivän askareisiin, kuten vaikka siivoukseen ja pyykkien lajitteluun. Asukkaat tapaavat antaa hoitajille myös ohjeita, lohdutusta ja viisaita sanoja, jos joskus on alamaissa.
”Hoitohenkilökunta ei tee täällä mitään sellaista, mihin ei muuallakin pystyttäisi. Olemme vain ihmisiä ja kohtelemme muita arvokkaalla tavalla. Emme esimerkiksi puhu ’kuivittamisesta’, ja vaippoja kutsumme ’suojiksi’. Ihmisistä puhutaan aina heidän nimillään.”
Elina Hietala
Sastamalassa asuva 29-vuotias lähihoitaja.
Työskennellyt vuodesta 2019 muistisairaiden hoitokodissa Tupahoivassa Sastamalassa.
Töissä jouluaaton, josta jouluilta yleensä jatkuu äidin luona yhdessä sisarusten ja heidän lasten kanssa.
Opiskelee hoitoalaa työn ohessa ja valmistuu geronomiksi tulevaisuudessa Satakunnan ammattikorkeakoulusta.
Harrastaa lenkkeilyä ja käy laulutunneilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
