Muistatko nämä television ruokaohjelmat? Professori kertoo, miksi katsomme muiden ruuanlaittoa tv:stä

Patakakkonen, Strömsö, Kokkisota, Koko Suomi leipoo ja eri maiden MasterChef-ohjelmat. Televisiosta on vuosien ja vuosikymmenten varrella tullut monenlaista ruoka-aiheista ohjelmaa.

Erilaisten ruoka- ja kokkiohjelmien suosion syytä voi arvailla, mutta ruokakulttuurin professori Taru Lindblom Helsingin yliopistosta esittää arvauksen suosion syystä. Ruoka on ensinnäkin tullut viime vuosikymmeninä kulttuurin ja urheilun rinnalle osaksi populaarikulttuuria ja viihdettä.

Toinen syy on arkinen.

”Onhan mukavaa katsoa, kun joku tekee, eikä itse tarvitse nousta sohvalta”, Lindblom muotoilee.

Ruokaohjelmien esi-isiä voi etsiä jopa satojen vuosien takaa, jos ajattelee ensimmäisiä keittokirjoja varhaisena ruokamediana. 1800-luvulla ruokaohjeet olivat jo tavallista sisältöä myös sanomalehdissä.

Television varhaiset ruokaohjelmat olivat kanavien ihmisläheistä sisältöä, Lindblom kuvailee. Martha Stewart ja muut varhaiset tv-kokkailijat tekivät feminiinistä ruokatyötä ja laittoivat ruokaa kotoisasti kodin piirissä.

Tällaiset kotoilua korostavat tv:n ruokaohjelmat eivät ole kadonneet minnekään. Suomessa tätä genreä edustaa muun muassa ikisuosikki Strömsö. Tällaisia kotoiluohjelmia katsotaan monesta syystä, sillä osalle ohjelma on puhtaasti ajanvietettä ja toiselle inspiraation lähde omaan kotikokkailuun.

Kotoisten ruokaohjelmien rinnalle alkoi 1990-luvulla tulla toisenkinlaista sisältöä, Lindblom kertoo. Tällöin ruutuun astelivat ammattikokit, jotka olivat yleensä miehiä ja jotka hääräsivät muualla kuin kotona. Esimerkiksi suorasukaisesta tyylistään tunnettu amerikkalaiskokki Anthony Bourdain (1956–2018) nousi julkisuuteen nimenomaan television avulla.

1990-luvulla ja erityisesti 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä television ruokaohjelmissa nähtiin kilpailullisten elementtien vyöry. Suomessa Kokkisota toi tv-ruutuihin ohjelman, joka yhdisti ruuan, viihteellisyyden, tietokilpailun elementtejä ja urheilukilpailun henkeä, Lindblom kuvailee.

Kotoiluohjelmissa yleensä esitetään ruuan valmistaminen eri työvaiheineen alusta loppuun, kun taas kilpailullisiin ruokaohjelmiin on mahdollista luoda dramatiikkaa niinkin yksinkertaisella kikalla kuin kuvaamalla kastikkeen kaatamista tai kokin tuskaista ilmettä tiukassa lähikuvassa.

Ruokaohjelmien evoluution seuraavana askelena voi pitää sosiaalisen median ruokasisältöä. Jonkinlaisena varhaisena ruokavaikuttajana voi pitää brittikokki Jamie Oliveria, Lindblom kertoo.

”Hän rikkoi vuosituhannen vaihteessa gastronomista kaanonia kokkaamalla näppituntumalla ja juttelemalla rennosti kameralle”, Lindblom kertoo.

Sosiaalinen media eroaa perinteisestä mediasta siinä, että perinteinen media, kuten sanomalehdet, televisio ja radio, toimivat julkaisemansa tiedon portinvartijana. Sosiaalinen media taas tarjoaa kelle tahansa alustan julkaisemiseen, joten somessa iso mediatalo ja yksityishenkilö ovat julkaisijoina samalla viivalla.

Ruoka venyy moneen niin perinteisissä televisio-ohjelmissa kuin sosiaalisen median sisällöissä. Kuvituskuva. Kuva: Janiko Kemppi

Varhaiset sosiaalisen median kokkailuvideot saattoivat olla nykymittapuulla hyvinkin amatöörimäisiä, mutta vuosien varrella sosiaalisen median ruokasisällöntuottajien rima on noussut. Erityisesti Youtubessa osa ruoka-aiheisista videoista yltää tv-ohjelmien tasolle, Lindblom kuvailee.

”Katsojan päätettäväksi jää, onko somen ruokasisältö enää samaistuttavaa, jos siinä on kovasti kaupallista intressiä mukana.”

Lindblom muotoilee, että perinteiset lineaarisen television kanavat joutuvat miettimään tarkkaan, paljonko rahaa niillä on laittaa omaan sisällöntuotantoon. Aika näyttää, onko tv:n ruokaohjelmissa varaa keksiä uutta vai nousevatko vanhat hitit uudelleen pinnalle. Esimerkiksi Kapen keittiökaappaus sisältää yhdistelmän ruokaohjelmaa ja vuosituhannen alun tosi-tv:n elementtejä.

”Kaikessa ruokasisällössä ruoka on lopulta vain toinen päähenkilö. Yhtä tärkeää on viestimisen tapa”, Lindblom muotoilee.