
Kuusamossa mökkeilevät Satu Keränen ja hänen puolisonsa Sami Ruokangas päättivät asentaa kuivakäymälän katoksi kunnon kunttakaton, jossa kasvaa jo puulajeista ainakin koivuja, pihlajaa ja kuusta sekä kasveista puolukkaa ja sianmarjaa.
Kun Ruokangas ryhtyi 15 vuotta sitten tekemään kattoa yhdessä appiukkonsa Johanneksen kanssa, epäilijöitä katteen kestävyydestä löytyi.
Ongelmia ei kuitenkaan ole ollut.
”Laitoimme pohjalle tavalliseen tapaan huovan. Sitten sen päälle asetimme patolevyn, jonka ansiosta ilma kiertää huovan ja maa-aineksen välissä. Lopuksi haimme Johanneksen kanssa sammaleet päälle”, Ruokangas kertoo.
Puut ovat kasvaneet katolle istuttamatta, mutta hyvällä niitäkin katsellaan siihen saakka, kunnes paino ja pituus pysyvät kohtuullisina.
Metsurin hommiin ryhdytään vasta, kun ne alkavat kovin suuriksi kasvaa, pariskunta toteaa.
Kunttakattoa suunnittelevat kannattaa pitää mielessä, että muiden mailta kuntan kerääminen on luvanvaraista toimintaa. Kunttaa myydään myös valmiina ja tontille toimitettuna.