Korjaamalla priimaa

Putkitelkkari osuu silmään heti ensimmäiseksi korjaamon hyllystä. Oho, korjautetaanko noitakin yhä? Vieressä nököttävän putkiradion ymmärtää paremmin, koska kaunis, puukuorinen radio väänneltävine nappeineen henkii nostalgiaa.

Kulkunen helähtää, kun asiakas saapuu keskustelemaan vuosikymmeniä vanhan levysoittimen, vahvistimen ja cd-soittimen korjaamisesta. Ammattilainen arvioi, että kokonaisuuden huoltaminen maksaa jokusen satasen.

Hinta ei asiakasta säikäytä, sillä hän on mieltynyt laitteiden laatuun. Kone soittaa naarmuisiakin levyjä ja ääni hivelee kuuloa.

Asiakas on tullut siihen tulokseen, että on kannattavampaa korjauttaa vanhaa laatutavaraa kuin ostaa uutta Kiina-krääsää. Hyvästä levysoittimesta saisi pulittaa vähintään 500 euroa. Myös luonnonvarojen säästäminen painaa vaakakupissa.

Helsingin Pitäjänmäessä sijaitsevan Miro oy:n omistaja, diplomi-insinööri Markku Nieminen pyyhältää paikalle. Heti ensimmäiseksi hän osoittaa kuvaputkitelevisiota ja kertoo, että pelikonsoleista innostuneet nuoret korjauttavat niitä.

Kyseinen töllö on korjattu hintaan 240 euroa. Viereisen putkiradion virittäminen on kustantanut 446 euroa. Jopas jotakin.

Nieminen huomaa, että olen yllättynyt. Tutkimusten mukaan kuluttajat ovat valmiita maksamaan kodinkoneen korjauksesta vain noin 20–30 prosenttia verrattuna uuden tuotteen hintaan.

Niemisen mukaan uuden laitteen hintaan vertaamisessa ei ole järkeä, koska uusi on mitä todennäköisimmin heikkolaatuinen ja lyhytikäinen. Vanhaa laatua ei enää saa ja uusien huippulaitteiden hinnat hipovat taivasta.

Lattialla vastaanotolle pääsyä odottelee 15 000 euron nykyaikainen tv äänilaitteineen.

”Ostamalla käytetyn ja huoltamalla sen saa luksustuotteen halvalla”, Nieminen painottaa.

Korjaamon uumenissa, johtoryppäiden ja nippeli-nappeleiden keskellä, rautaiset elektroniikkataiturit saattavat ahertaa kaksikin päivää selvitellen 80-lukulaisen, huippuluokan cd-soittimen sielunelämää ja tilata varaosia ympäri maailmaa.

Työ maksaa enemmän kuin muutaman kympin, mutta korjaamiseen käytetty raha hyödyttää Suomen taloutta eikä kansainvälistä ketjua.

Markku Nieminen saa usein todistaa, kuinka asiakkaat ilahtuvat saadessaan pitkään palvelleen ja kenties tunnearvoakin sisältävän laitteensa kuntoon. Kirkkonummelalainen Mervi Kinnarinen on korjauttanut Technicsin vanhan levysoittimen. Takana lahtelainen Harry Schumacher odottaa vuoroaan.  Kuva: Sanne Katainen

Ikänsä teollisuuden huipputehtävissä muun muassa ABB:ssä ja Vaisalassa työskennellyt Nieminen on jo eläkkeellä, mutta pyörittää elektroniikkakorjaamoa harrastusmielessä. Kokonaisuuteen kuuluu myös Itä-Vantaan tv-huolto oy.

Laitteita lähetetään Pitäjänmäkeen ympäri Suomen, sillä korjaajien osaamiseen luotetaan ja he tekevät useiden brändien merkkihuoltoa.

Niemisen mukaan laatulaitteita ei tarvitse huollattaa kuin 15–20 vuoden välein. Sen sijaan halpatuontilaitteet kestävät juuri ja juuri takuuajan. Osaa nykytelevisioista on mahdotonta korjata. Näytön kuori on saatettu liimata kiinni niin, ettei sitä voi rikkomatta avata.

Laadun ja kestävyyden ytimessä on jatkuva tuotekehitys. Ostamalla brändituotteen varmistuu, että sen laatua seurataan ja siitä kannetaan vastuu.

”Kaupan omat tuotemerkit ovat suurta rikollisuutta. Valmistajat kilpailutetaan, läimäistään etiketti kylkeen ja ensi vuonna vaihdetaan toimittajaa. Rahan pitää mennä sille, joka on nähnyt vaivan tuotteen kehittämiseksi”, Nieminen lataa ja lisää, että periaate koskee niin elektroniikkaa kuin elintarvikkeitakin ulottuen alkutuottajiin.

Elektroniikkaostoksilla kannattaa kysyä, kuka tuotteen on valmistanut. Tiedon näkee myös laitetarrasta, mutta tulkinta vaatii asiantuntemusta.

Äkkiseltään turvallisuuskin alkaa mietityttää. Uutisotsikoissa vilahtelee ajoittain räjähteleviä latureita ja sähköpaloja.

Suomessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes valvoo laiteturvallisuutta, mutta Niemisen mukaan viranomaisten on mahdotonta tehdä riittävästi pistokokeita satamiin saapuviin eriin. Tekaistun CE-merkin voi kuka tahansa tulostaa tuotteen kylkeen. Valvonta on pitkälti jälleenmyyjien hyppysissä.

”Kuluttaja ottaa riskin aina laittaessaan tuntemattoman kiinalaisen laitteen pistokkeen seinään.”

Alabassokaiutin eli subwoofer on purettu osiin.  Kuva: Sanne Katainen

Kantaessaan jälleen uutta televisiota ulos kaupasta, moni kuluttaja hyvittelee mielessään, että vie sentään vanhan laitteen kierrätykseen. Metallit sulatetaan uusiksi tuotteiksi ja luonto kiittää.

Niemisen mielestä kierrätysideologiaan ei pidä tuudittautua. Kierrätysketju syö energiaa ja muovia tuhlaantuu. Luonnonvarojen kannalta on huomattavasti parempi korjata vanhaa kuin dumpata uudehkoja laitteita jätelavalle.

”Isot elektroniikkaketjut viherpesevät mainettaan sijoittamalla kierrätyslavoja myymälöiden edustalle.”

Kodinkoneostoksille suuntaavan kuluttajan pää menee helposti pyörälle tuotemerkkien, hintojen ja myyjien pulputuksen ristitulessa.

Vanhoihin laatubrändeihinkään ei voi luottaa, sillä moni niistä on myynyt muille oikeudet käyttää logoaan. Usein on niin, ettei saman logon alla myytävällä televisiolla ja mikroaaltouunilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Kauppaa tekevä yritys ja valmistaja ovat eri.

”Me huollamme niitä televisioita, joita on luultu ostohetkellä aidoiksi brändituotteiksi. Pian ilmenee softavikoja, esimerkiksi tekstitykset eivät toimi”, Nieminen kertoo.

”Jos telkkari tai pyykinpesukone maksaa 300 euroa, voi olla varma, että se kuuluu kategoriaan ’elektroniikkajäte’, joka ei toimi enää muutaman vuoden päästä.”

Niemisen mielestä median ja kuluttajien edunvalvojien pitäisi julkaista listoja, mitkä tuotteet ovat aidosti alkuperäisen valmistajan tuotteita ja mitkä kopioita.

Vielä 2000-luvun alussa laitteita suunniteltiin pitkäikäisiksi ja mukana tuli hyvät huolto-ohjeet. Nyt ostajille ei kerrota, miten ja missä tuote on tehty.

EU:n sääntely ei ole onnistunut parantamaan tuotteiden korjattavuutta. Kuvassa käsitellään piirilevyä.  Kuva: Sanne Katainen

Kannettavien tietokoneiden ja kännyköiden elinikää lyhentävät ohjelmistopäivitykset ja uudistuvat sovellukset. Älypuhelimet vaihdetaan uusiin keskimäärin alle kahden vuoden välein.

Moni suuntaa tietokonekaupoille, kun uusi Windows 11 ei enää toimikaan. Niemisen mukaan ohjelmistoversioita luodaan osin laitekaupan vauhdittamiseksi. Nörtit pystyvät peukaloimaan päivittyvät ohjelmat vanhoihin koneisiin, mutta suuri yleisö maksaa itsensä kipeäksi ostamalla uuden.

EU:n korjausdirektiivin on tarkoitus parantaa tuotteiden kestoa ja korjattavuutta. Niemisen havaintojen mukaan valmistajien sepustukset laitteiden huollettavuudesta menevät kuitenkin yhä läpi, vaikka korjaaminen olisi hankalaa ja varaosat kalliita.

”Laitteet tulisi suunnitella yleisistä komponenteista ja siten varmistaa niiden korjattavuus vuosikymmeniksi. Valmistajien pitäisi julkaista tuotteistaan piirikaaviot ja korjausohjeet. Vanhoista laitteista niitä on olemassa ja ne ovat kullanarvoisia.”

Jos piirikaavio on olemassa ja varaosia saatavilla, on tuote käytännössä ikuinen. Nieminen mainitsee, että vanhat pyykinpesukoneet ovat juuri sellaisia. Laakereiden ja iskareiden vaihdolla pärjää taas seuraavat 20 vuotta.

Nykyään varaosia ei välttämättä ole saatavilla kuin lyhyeksi aikaa ja ne voivat maksaa maltaita. Takuuaikana on yleistä vaihtaa koko laite.

”Jääkaapeissa pystyttiin aiemmin vaihtamaan oven tiiviste, mutta nykyään on malleja, joissa niin ei voi tehdä. Vanhoja tiivisteitä ei saa irti, eikä uusia tilalle”, Nieminen kertoo esimerkin.

Elektroniikka-asentaja Akseli Tenetz tekee kattavaa perushuoltoa Bang&Olofsen Beocenter 9500 cd- ja kasettisoittimeen. Taustalla koulutussopimuksella Miro oy:ssä opiskelevia nuoria.  Kuva: Sanne Katainen

Korjausalan kehitystä jarruttaa se, että alan koulutuksesta on pulaa. Käytännössä vain suutareille, korjausompelijoille ja verhoilijoille on jonkinlaista koulutusta saatavilla.

Elektroniikkaa korjaavilla on usein tietoliikennealan tai sähköasentajan koulutus, mutta opinnot eivät takaa riittävää osaamista kodinkoneiden korjaamiseen.

Paikatakseen tilannetta Nieminen kouluttaa omassa yrityksessään tulevaisuuden osaajia yhteistyössä oppilaitosten kanssa. Parhaillaankin takahuoneessa kaksi ammattikouluopiskelijaa perehtyy elektroniikan saloihin. Lisäksi muutama insinööriopiskelija on työharjoittelussa.

Pitäjänmäellä korjataan vaikka mitä. Markku Nieminen esittelee tanssivaa nukkea, jolta toistaiseksi puuttuvat jalat.  Kuva: Sanne Katainen

Tavaroiden korjaaminen on vähentynyt viime vuosikymmeninä. Sen sijaan että rahaa käytettäisiin korjauspalveluihin, netistä tilataan kiinalaisia härpäkkeitä.

Euroopan laajuisen kyselyn mukaan kuluttajat olisivat valmiita maksamaan enemmän tuotteista, joihin on merkitty tieto helposta korjattavuudesta.

Valtioneuvoston kanslia on julkaissut vuosi sitten raportin korjauspalveluiden tilanteesta Suomessa. Repaired-hankkeen loppuraportti on nimeltään Tavaroiden korjauspalveluiden laajentamisen potentiaali, hyödyt ja ohjauskeinot.

Sen mukaan korjaaminen työllistää Suomessa noin 2 500 henkeä. Määrä on EU-maiden välisessä vertailussa suhteellisen pieni.

Vuonna 2021 kodinkoneita ja elektroniikkaa korjattiin alle 600 yrityksessä. Suutarinliikkeitä oli 155.

Alan yritykset ovat pieniä, melko heikosti kannattavia ja kärsivät työvoimapulasta. Autonkorjaus, joka on huomattavan iso bisnes, ei ollut tarkastelussa mukana.

Kodin esineistä eniten huolletaan teknisiä laitteita. Niiden korjaamisen tarve on kasvussa, kuten myös polkupyörien. Sen sijaan kenkiä ja vaatteita korjauttaa yhä harvempi. Polkuhintaisen pikamuodin laatu on niin huonoa, ettei tuotteita ole mielekästä korjata. Sama pätee halpoihin huonekaluihin.

Osa karsastaa korjauspalveluiden hintaa, eikä palveluita edes usein ole tarjolla haja-asutusalueella asuville.

Putkiradio saa osaavissa käsissä uuden elämän.  Kuva: Sanne Katainen

Repaired-hanke listasi keinoja korjausalan kohentamiseksi.

Ensinnäkin tarvitaan lisää alan koulutusta. Toisekseen korjauspalvelut kaipaavat tukea verkoston perustamiseen sekä palveluidensa kehittämiseen ja nykyaikaistamiseen.

Kuluttajia voitaisiin aktivoida laajentamalla kotitalousvähennys kodin irtaimiston korjauttamiseen. Maan hallitus on luvannut vastikään puoliväliriihessä selvitellä mahdollisuutta.

Kannustavia keinoja voisivat olla myös korjausseteli ja tiedonkulun parantaminen. Monelle on epäselvää, mitä tuotteita voi ylipäänsä korjata, miten paljon se maksaa, voiko korjaajaan luottaa ja toimiiko tuote korjauksen jälkeen.

Auttaisi, jos tuotteiden etiketeistä löytyisi merkki, joka vahvistaa, että tuote on korjattavissa.

Kertakäyttötuotteille asiantuntijat ehdottavat haittamaksua tai -veroa.

Elektroniikkakorjaamossa tavallinen sohvaperuna tunnistaa lähinnä ruuvimeisselit.  Kuva: Sanne Katainen

Vakuutusyhtiöt voisivat tarjota vakuutuksia, joissa omavastuu puolittuu, mikäli rikkoutuneen tavaran korjauttaa ammattilaisella.

Raporttiin haastateltiin korjausalan yrittäjiä. He toivovat, että elinkeinoa edistetään laskemalla korjauspalvelujen arvonlisäveroa.

Ainakin kymmenessä EU-maassa kulutustavaroiden korjaamisen arvonlisäveroa on laskettu, Ruotsi mukaan lukien.

Ranskassa yritykset maksavat vastuuveroa, joka määrittyy niiden kauppaamien tuotteiden käyttöiän ja korjattavuuden perusteella. Maksuilla rahoitetaan alennuksia, joita kuluttajat saavat käyttäessään korjauspalveluita.

Lisäksi Ranskan hallitus myöntää kansalaisilleen 10–45 euron tuen laitteiden korjaamiseen.

Itävallan Wienissä kaupunki tarjoaa asukkailleen korjaussetelin, jolla he saavat korjauspalveluista tuntuvan alennuksen. Koko maassa korjausseteli on käytettävissä elektroniikkaan ja kodinkoneisiin. Itävallan ohjelman budjetti on 130 miljoonaa euroa, joka on peräisin EU:n Next generation Fund -rahastosta.

Suomella on paljon opittavaa maailmalta tavaroiden korjaamisen vauhdittamiseksi.

Hyllyssä odottaa laitetta jos jonkinlaista. Vanhat levysoittimet ovat muodissa jälleen.  Kuva: Sanne Katainen