

Olisiko tänään aikaa väkertää 00-jauhoista napolilaistyylinen pizza? Ai niin, pohjan valmistelu olisi kannattanut varmaan aloittaa jo eilen. Lähimpään ravintolaankin on matkaa.
Jos pizzanhimo iskee eikä aikaa ole liiemmin, ruokakaupan pizza pelastaa tilanteen. Suomalaisten ruokakaupasta ostamat pizzat ovat useimmin pakastepizzoja, kertoo osto- ja myyntipäällikkö Kirsi Väistö K-ryhmästä.
”Esimerkiksi vuonna 2025 pakastepizzapakkauksia myytiin noin 50 prosenttia enemmän kuin kylmähyllyn pizzoja.”
Ruokakauppapizzoissa piisaa nykyään melkoisesti valinnanvaraa. Väistön mukaan selkein trendi on premiumpizzojen vahva kasvu. Premiumpizzoilla tarkoitetaan hintahaitarin yläpään tuotteita, jotka kilpailevat ravintolapizzojen kanssa.
”Kysyntää on laadukkaille, ravintolatasoisille ja helppokäyttöisille tuotteille”, Väistö kertoo pizzaostosten muutoksesta.
Väistön mukaan K-ryhmässä uskotaan samojen trendien jatkuvan myös tulevaisuudessa. Lisäksi kasvua vauhdittavat myös suuremmat pizzakoot sekä laajentunut valikoima.
K-ryhmän viiden myydyimmän pakastepizzan joukkoon mahtuu Grandiosa-, Ristorante- ja Rustica-tuotemerkkien tuotteita. Täytteenä suomalaiset suosivat esimerkiksi pepperonia ja salamia.

Pizzaperjantai on omanlaisensa käsite, ja kyseisenä viikonpäivänä ilmenevä pizzanhimo näkyy markettien pizzahyllyillä ja pakastealtailla.
”Perjantaisin pakastepizzoja myydään selkeästi eniten verrattuna muihin viikonpäiviin”, Väistö kertoo.
Pizzaperjantain käsite täyttää tänä vuonna 20 vuotta, sillä kyseinen termi sujahti suomalaisten kuuloelimiin vuonna 2006 Grandiosan televisiomainoksessa. Ilta-Sanomien (25.9.2020) mukaan kyseessä oli suomalaisversio monialayhtiö Orklan Norjassa mainostamassa lauantaipizzasta (lørdagspizza). Suomessa lauantai vaihtui mainoksessa perjantaiksi, sillä perjantai oli jo tuolloin suomalaisten suosikkipäivä pakastepizzan ostamiseen.
Nykyään ”pizzaperjantai” elää käsitteenä omaa elämäänsä, eikä se läheskään kaikkien mielessä linkity Grandiosaan tai edes pakastepizzaan. Jos mielii mutustaa pizzaa perjantaina, pizzanhimo voi yhtä hyvin kohdistua vaikka perheen yhteiseen pizzanvalmistustuokioon tai mikrossa nopeasti lämmitettävään lättyyn.
”Perjantaisin pakastepizzoja myydään selkeästi eniten verrattuna muihin viikonpäiviin.”
Ruokakaupan kylmähyllyn mikrovalmiista pizzoista kuuluisin lienee roiskeläpäksikin kutsuttu Saarioisten 200-grammainen jauhelihapizza.
Kyseinen valmisruokaklassikko näki päivänvalon vuonna 1981, eikä ajoitus ollut sattumaa. Tuohon aikaan pizzaa sai lähinnä ravintoloista, kun taas lihapiirakka oli käytännössä ainoa valmis välipala. Mikroaaltouunit kuitenkin yleistyvät suomalaiskeittiöissä, joten kansalle tutuksi käynyt pizza löysi mikroaaltouunikokoisena nopeasti paikkansa suomalaisten ruokasfäärissä.
Roiskeläppä-termiä ei ole Saarioisella ylenkatsottu, vaan esimerkiksi pizzojen 40-vuotisjuhlien aikaan vuonna 2021 termiä käytettiin yrityksen omassakin mainonnassa ( MT 12.2.2022 ).

Suomalaiset eivät suinkaan ole ainoita, jotka ovat mieltyneet ruokakaupassa myytäviin pizzoihin. Esimerkiksi amerikkalainen ruokakulttuuriin erikoistunut aikakauslehti Food & Wine (5.3.2026) kertoo, että jatkuvasti tiukkeneva taloustilanne näkyy nyt ja lähitulevaisuudessa markettien pakastepizzalaareilla.
Pakastepizza nimittäin vastaa moneen tarpeeseen: se on edullinen, sopii kiireiseen arkeen ja toimii lohturuokana maailman myllerryksissä. Onpa pizzavalikoimasta myös helppoa valikoida joka perheenjäsenen makuun sopivaa syötävää.