

Vuonna 1965 Maaseudun Tulevaisuudessa annettiin lukijoille pizzaresepti.
Taikina neuvottiin tekemään vehnäjauhoista, voista ja vedestä. Puolikypsäksi paistetun pohjan päälle kehotettiin laittamaan tahkojuustoviipaleita, tomaattiviipaleita sekä anjovisfileitä tai nakkimakkaroita. ”Peitä piiras paksulla juustoraastekerroksella ja paista kuumassa uunissa, kunnes juusto sulaa.”
Valmistusohje saa artesaani-intoilijan hymähtämään. Toisaalta pizzan vankkaa asemaa suomalaisessa ruokakulttuurissa kuvastaa se, että resepti on julkaistu maalaisille suunnatussa sanomalehdessä jo 60 vuotta sitten.
Suomen ensimmäinen pizzeria avattiin Haminassa vuonna 1961. Italialaisen Giovanni Tedeschin herkulliset uutuusleivonnaiset pääsivät varsinkin Reserviupseerikoulun oppilaiden suosioon. Lappeenrantaan tuli 1964 Adriano. Tamperelaiset ylpeilevät 70-luvulla perustetulla Napolilla, johon jonotetaan edelleen.
Mikrossa lämmitettävät einespizzat ovat olleet niin suosittua pikaruokaa, että niillä on lempinimi, ”roiskeläppä”.
”Monilla pienillä paikkakunnilla ainoa ruokaravintola on pizzeria.”
Ruokatiedon toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi muistaa, mikä meteli syntyi siitä, kun pitsa (noin kirjoitettuna) oli yhtenä ehdokkaana Suomen kansallisruoaksi.
Maamme satavuotisjuhlien kunniaksi järjestetyn äänestyksen voitti ruisleipä kannoillaan karjalanpaisti. Kolmanneksi kirivät karjalanpiirakat. Pitsan äänisaalis jäi reiluun prosenttiin.
”Monilla pienillä paikkakunnilla ainoa ruokaravintola on pizzeria”, Syväniemi huomauttaa.
Hän muistaa myös, kun Italian pääministeri Silvio Berlusconi haukkui suomalaisen ruuan ja Kotipizza-ketju teki vastaiskun Berlusconi-pizzalla. Se oli myynnissä 15 vuotta ja on edelleen, tosin nykyään nimellä Poro.
Syväniemen mielestä perinneruokaa on esimerkiksi maksalaatikko, nykyään nimenomaan sen einesversio. Saarioinen alkoi valmistaa maksalaatikkoa vuonna 1957. Jalostaja purkitti hernekeittoa jo vuonna 1952. Molemmat ovat edelleen suomalaisten suosikkeja.
Perinneruokaa on myös vaikkapa läskisoosi. Entisestä kansanruuasta on tullut herrojen herkkua. Samoin on käynyt silakoille ja lipeäkalalle, joilla nautiskeleminen on tapa erottautua.
Pizzan asemaa nykypäivän perinneruokalistalla puolustaa se, että se on osaltaan pitänyt yllä kotona leipomista. Mökeillekin hankitaan pizzauuneja.
Perjantaipizzaa paistetaan uunipellillinen. Tai sitten kohotetaan – kenties hapanjuurella – vielä isompi taikina, ja jokainen täyttää oman pizzansa.