Nyt on vuoden paras aika retkeilyyn suolla: Ruskaa, karpaloita ja maagisia auringonnousuja

Tupasluikan tuuheat tupsut kohoavat mättäistään kullankeltaisina kimppuina. Syksyn ensimmäinen hallayö on kuorruttanut suon varvikot jäisellä hunnulla.

Mättäiden ja lampien päällä leijuu salaperäinen usva, jonka välistä siivilöityvä aamuaurinko maalaa suon taikamaaksi, jossa kulkija saa tuntea suomalaisen luonnon suurimman kauneuden.

Vaivaiskoivujen pienet lehdet saavat pintaansa punaisen ja keltaisen vivahteita. Juolukka erottuu joukosta syvän punaliiloilla sävyillään. Myös sammalet saavat ylleen syksyisen juhlapuvun syys-lokakuussa, kun rahkasammalten värisävyt ovat voimakkaimmat.

Värien loisto luo voimakkaan kontrastin suon karuuteen harmaine kelopuineen ja mustanpuhuvine lampineen.

Suomi lukeutuu maailman soisimpiin maihin ja suot ovat kattaneet lähes kolmanneksen maamme maapinta-alasta. Eteläisessä Suomessa suot ovat harvoja paikkoja, joissa vaeltaja pääsee enää kokemaan erämaisen villiä ja koskematonta luontoa.  Kuva: Tuomo Kesäläinen

Lokakuu on suoretkeilyn näkökulmasta monipuolista aikaa. Eteläisemmillä soilla pääsee vielä retkeilemään ruskan värjäämissä maisemissa, parhaaseen karpaloaikaan, kun taas pohjoisen suot alkavat jo jäätyä ja saada hiljalleen päälleen valkoisen lumipeitteen.

”Loppusyksyllä suon hienous on värimaailman lisäksi hiljaisuudessa ja erämaisessa tunnelmassa, jollaista ei muissa luontokohteissa pääse kokemaan”, sanoo luontoharrastaja, valokuvaaja ja toinen Retki suolle -kirjan tekijöistä, Teemu Saloriutta.

”Valokuvaajan näkökulmasta syksyn usvaiset auringonnousut kuuluvat ehdottomasti soiden näyttävimpiin ja kuvauksellisimpiin hetkiin.”

Kauhalammin kierros kiemurtelee upeiden suomaisemien halki. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Suomi lukeutuu maailman soisimpien maiden joukkoon. Maamme pinta-alasta on ollut alun perin soita lähes kolmannes.

Suomen suot ovat geologisesti tarkasteltuna melko tuoreita. Suomme ovat syntyneet ja kehittyneet viimeisen jääkauden päättymisen jälkeen, kun maa alkoi paljastua jääpeitteiden alta noin 10 000 vuotta sitten.

Suot kasvavat erittäin hitaasti. Millinmetrin turvekerroksen kehittymiseen kuluu aikaa yli vuosi. Suomen paksuimmat suoturpeet löytyvät Tammelan Torronsuolta, jossa turvekakun paksuudeksi on mitattu paikoin yli 12 metriä.

”Torronsuo on eteläisen Suomen suurin suo ja alueen halki kulkeva yhdeksän kilometrin pituinen pitkospuureitti on erinomainen kohde aloittaa tutustuminen soiden maisemiin ja luontoon,” Saloriutta kertoo.

”Suomessa on valtavasti hienoja soita, joista monilla kulkee myös retkeilyreittejä, erityisen suositeltavia retkikohteita ovat muiden muassa Laihian Levaneva, Simon Martimoaapa ja Ilomantsin Patvinsuo.”

Teemu Saloriutta retkeilee soilla kaikkina vuodenaikoina.  Kuva: Tuomo Kesäläinen

Maassamme on erinomaiset suoretkeilymahdollisuudet, ja hyvin hoidettujen retkeilyreittien ansiosta suon luontoon pääsee tutustumaan myös liikuntarajoitteiset henkilöt, vaikka apuvälineenä olisi pyörätuoli tai rollaattori.

Soiden villi luonto avautuu kuitenkin puhtaimmillaan samoilemalla halki suuren, koskemattoman ja armottoman vetisen maailman.

”Kun ottaa huomioon erityisrajoitukset, joita osalla luonnonsuojelualueista on, voi soilla kulkea vapaasti jokaisenoikeuksilla. Rajoitukset ovat usein lintujen pesintäaikaan liittyviä liikkumisrajoituksia”, Saloriutta toteaa.

Eräs Päivi Mattilan ja Teemu Saloriutan opaskirjan tärkeimmistä tavoitteista on suohon liittyvien pelkojen lieventäminen ja turvalliseen soilla liikkumiseen ohjeistaminen.

Kirjoittajien mukaan puheet vaarallisista ja upottavista suonsilmistä ovat vahvasti liioiteltuja, eivätkä suot ole sen vaarallisempia kuin muutkaan retkikohteet.

”Tietysti suurilla ja vetisillä soilla on myös oikeasti upottavia ja vaarallisiakin paikkoja, mutta suolla liikkuessa maastoa oppii lukemaan nopeasti ja silloin osaa kiertää riskialttiit alueet tai tarvittaessa kääntyä takaisin ja etsimään kokonaan uuden reitin suon halki”, Saloriutta painottaa.

Kihokit ovat soilla eläviä lihansyöjäkasveja. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Rämekarvajalan toukka Kurjenrahkan kansallispuistossa. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Polkujen ulkopuolella pääsee parhaiten tutustumaan soiden rikkaaseen ja monimuotoiseen ekosysteemiin.

Suot tarjoavat elinympäristön lukemattomille lajeille. Soiden ekosysteemit ovat muodostuneet erityiseksi, koska ne ovat kosteita ja ravinteiden osalta usein niukkoja, mikä vaikuttaa sekä kasvi- että eläinlajistoon.

Suopursun, suokukan ja vaivaiskoivun lisäksi suokasvillisuuden tunnetuinta kastia edustavat hilla ja karpalo, jotka ovat suoalueiden tyypillisiä marjoja. Soiden tunnettuja ja helposti tunnistettavia eläjiä ovat myös lihansyöjäkasveina tunnetut kihokit.

Soilla elää myös paljon uhanalaisia kämmekkä-, sara- ja sammallajeja.

Pyhätunturin aapasoilla yhdistyvät suotyypit karuista rahkasammalrämeistä hillakorpiin ja vesipintaisista nevoista rehevimpiin lettosoihin. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Kasvillisuus vaihtelee suotyyppien mukaan. Suomen soiden joukosta löytyy runsaasti erityyppisiä soita, kuten korpia, nevoja, rämeitä, lettoja, luhtia ja näiden yhdistelmiä.

Korvet ovat puustoisia ja ravinteikkaita soita. Korpien turvekerros on melko ohut ja niissä kasvaa sekä kangasmetsien että soiden lajeja.

Nevat ovat puuttomia, vetisiä ja niukkaravinteisia avosoita. Nevoilla esiintyy suonsilmiä, ja paikoin suovesi peittää kasvillisuuden alleen. Runsasravinteisia avosoita kutsutaan letoiksi.

Keidassuon märkiä painanteita kutsutaan kuljuiksi ja niihin saattaa muodostua pieniä lampia. Suurempia lampia kutsutaan allikoiksi.  Kuva: Tuomo Kesäläinen

Rämeet ovat melko kuivia ja puustoisia soita. Rämeitä esiintyy usein kosteampien soiden laitamilla.

Luhdat taas ovat tulvavaikutteisia soita, jotka sijaitsevat vesistöjen läheisyydessä, kuten meren rannikolla tai järvien ja jokien tulvamailla.

"Suot ovat eri puolilla maata erilaisia: etelässä ovat vallitsevia keskustasta koholla olevat keidassuot ja Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa sekä Metsä-Lapissa keskeltä märät aapasuot. Ylä-Lapissa esiintyy palsasoita, joilla on ikiroutaisia palsakumpuja", Saloriutta kertoo.

Mattila ja Saloriutta listaavat Retki suolle -kirjassaan kuusi suurta syytä lähteä suolle. Nämä ovat keväinen muuttolintujen seuranta, suokasvien kukinnan ihastelu, lakkojen poiminta, maaruskan ja karpaloiden aika, sydäntalven rauha sekä keväthangilla hiihtely.

Kaikilla vuodenajoilla on omat erityispiirteensä ja soilla kannattaa vierailla kaikkina vuodenaikoina, eri vuorokauden aikoina ja eri säätiloissa.

”Usein ajatellaan esimerkiksi, että suo on kesäisin pahin mahdollinen hyttyspesäke ja siksi epämiellyttävä retkikohde, mutta itse asiassa paahteinen, avara ja tuulinen suo saattaa olla paljon mukavampi ja itikkavapaampi kohde, kuin varjoisa kuusimetsä tai kostea korpi”, Saloriutta vinkkaa.

”Moni ei tule ajatelleeksi, että suot ovat myös todella hienoja ruskaretkikohteita ja parhaimmillaan koko suo saa ylleen punaoranssina hehkuvan turkin, kun suon kasvit ja sammalet vaihtavat väriä samanaikaisesti.”

Kumisaappaat ovat suoretkeilijän tärkein varuste. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Talvisin, kun soiden vetisimmätkin paikat saavat pinnalleen kantavan jääkannen, pääsee soilla liikkumaan paikkoihin, joihin ei sulan maan aikaan pääse. Onnekas kulkija saattaa päästä retkeilemään revontulien loisteessa.

”Suot ovat erinomaisia paikkoja tähtien ja taivaan ilmiöiden tarkkailuun, sillä ne sijaitsevat usein melko kaukana asutuksesta, eikä valosaaste häiritse yötaivaan tarkkailua. Aakeilta soilta näkee myös laajasti koko taivaankannen.”

Retki suolla on erilainen kuin metsäpolulla. Kävellessään tuntee jalkojen alla pehmeän sammalen ja upottavan turpeen, jotka ovat kerrostuneet vuosituhansien aikana. Ilma on raikasta ja täynnä suokasvien huumaavia tuoksuja.

Suomalaiset suot ovat todellinen aarre, joiden hämmästyttävä kauneus ansaitsee tulla nähdyksi ja koetuksi. Tasaisessa ja metsäisessä maassa suolakeudet tarjoavat kulkijalle avarien näkymien tuoman vapauden tunteen.

Suot ovat paljon enemmän kuin pelkkää märkää maata, ne on elävä ja hengittävä ekosysteemi, täynnä yllättäviä yksityiskohtia ja pieniä ihmeitä. Laajat suolakeudet tarjoavat retkeilijälle avarien näkymien tuoman vapauden tunteen. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Soiden arvon ymmärtäminen lisää myös kiinnostusta alueiden varjeluun ja innoittaa suojelemaan näitä kallisarvoisia ekosysteemejä.

Ihmisen toiminnan lisäksi myös ilmastonmuutos uhkaa haurasta suoluontoa, erityisesti Tunturi-Lapin palsasoilla. Ilmaston lämpenemisen myötä ikiroutaisten palsakumpujen aikaansaama poikkeuksellinen elinympäristö saattaa tulevaisuudessa kadota kokonaan.

Vain soita suojelemalla voimme varmistaa, että suot ilahduttavat myös tulevia sukupolvia.

Teemu Saloriutta kannustaa ihmisiä näkemään suoluonnon kauneuden ja oppimaan arvostamaan soita jopa ainutlaatuisempana osana suomalaista luontoa, kuin esimerkiksi järvet tai tunturit.

”Suot voisivat olla Suomelle jopa kansainvälinen matkailuvaltti. Etelä-Suomessa käytännössä kaikki muu maasto on jollain tavalla ihmisen muokkaamaa, ja suot ovat niitä harvoja paikkoja, joissa voi kokea villin luonnon tunnelmaa”, hän muistuttaa.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 20.10.2024.