• Puun jurominen voi johtua virheestä istutuksessa

    Syksy on hyvää aikaa istutukseen. Kasvualusta määrittää, kuinka hyvin taimi kasvaa.
    Tilaajalle
    Kaunis oranssikukkainen hanhikki on yksi syksyllä kukkivista pensaista.
    Kaunis oranssikukkainen hanhikki on yksi syksyllä kukkivista pensaista. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Koti|Piha ja puutarha
    26.8.202621:00
    Terhi Pape-Mustonen

    Moni tekee kasvien istutuksessa virheen, jolla on pitkäaikaiset seuraukset.

    ”Valitettavan yleinen virhe on istuttaa kasvi liian syvään. Jos muutama vuosi sitten istutettu omenapuu tai tuija juroo, kannattaa tarkistaa, onko rungon alaosa epähuomiossa haudattu syvälle multaan”, Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula kertoo tiedotteessa.

    ”Vain jaloruusut ja jalokärhöt istutetaan syvemmälle kuin mitä ne ovat myyntiruukussaan kasvaneet. Ne voi istuttaa noin 20 senttiä maanpinnan alapuolella. Näin ne ovat suojassa pakkaselta.”

    Useimmat taimet istutetaan liki entiseen syvyyteen niin, että juuripaakun yläreuna peittyy ohuen multakerroksen alle. Puita istutettaessa tarkistetaan, että juurenniska, eli tyven levein kohta, jää maanpinnan yläpuolelle.

    ”Kun on valittu oikea kasvi oikeaan paikkaan, lopullinen menestyminen ratkaistaan kasvupaikan mullan ominaisuuksilla.”

    Riikka Kerttula

    Myös muutamat perennat, kuten pioni ja kääpiökurjenmiekka, ovat tarkkoja istutussyvyydestä eikä niitä saa haudata liian syvälle, jotta kukinta ei kärsi. Useat pionilajikkeet ovat hyvin kestäviä, mutta märkyys on niille kohtalokasta.

    Puiden istutuspaikka kannattaa muotoilla loivaksi kummuksi. Näin vesi ei jää seisomaan tyvelle ja keväällä maa myös lämpenee nopeammin.

    Lisää aiheesta
    • Mika Höttönen nostaa inkiväärin juurakon mullasta.

      Puutarhatuotanto | Poutasen puutarhalla tuotetaan kasveja, joita ei tiettävästi kasvateta muualla Suomessa

      Tilaajalle

    Istutussyvyyden lisäksi maaperän laadulla ja istutuspaikalla on suuri merkitys kasvin menestykselle. Aurinkoiselle paikalle on valittava auringossa viihtyviä kasveja ja varjoon siinä selviytyviä kasveja.

    ”Kun on valittu oikea kasvi oikeaan paikkaan, lopullinen menestyminen ratkaistaan kasvupaikan mullan ominaisuuksilla. Mullan tehtävä on pitää kasvi pystyssä ja varastoida kasvin käyttöön sekä vettä että ravinteita”, Kerttula kertoo.

    Koska monivuotiset kasvit kasvavat samalla paikalla jopa kymmeniä vuosia, mullan laadussa ja määrässä ei kannata tinkiä. Pensaat tarvitsevat noin 50 sentin ja hedelmäpuut jopa 80 sentin kerroksen ravinteikasta multaa. Kukkapenkissä multakerroksen paksuuden tulisi olla 30–40 senttiä.

    Lisää aiheesta
    • Pariskunnan mökki sijaitsee Rautavaarassa, Pohjois-Savossa. Kuvassa vanha kallistunut päärakennus.

      Rakentaminen ja remontointi | Lahonnut ja kallellaan ollut mökki muuttuu pala palalta unelmien paratiisiksi – Otto ja Riitta rakentavat lähes kaiken itse

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    istutus
    puutarhanhoito
    puu
    multa
    taimi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lepaa-näyttely järjestettiin Hattulassa Lepaalla 15.-17.8.2024.

    Koneviesti | Konealan Gallup Lepaa-näyttelyssä: Mitkä ovat viheralan trendit?

  • Koneviesti | Sthil tuo markkinoille ensimmäiset akkukäyttöiset painepesurinsa – paine joko 130 tai 150 baria

  • Koneviesti | Urakkatason Vermeer-kantojyrsimellä piha-alueen kannot hakkeeksi — työ on perinteisiin sarvimallin jyrsimiin verrattuna helppoa

    Tilaajalle