

Suhtautuminen vanhan tavaran korjaamiseen on muuttunut viime vuosina. Vaikka pikamuotia hankintaan yhä paljon, myös korjauttaminen on yleistynyt.
”Säästämisen ja ekologisuuden nousu on ollut tälle alalle plussaa”, toteaa suutarimestari ja Erästuotteen yrittäjä Aira Tolvanen Kiteeltä.
Hän korjaa työkseen paitsi kenkiä myös laukkuja, remmejä, asusteita sekä esimerkiksi moottoripyörien satuloita ja museoautojen osia. Lisäksi Tolvanen vaihtaa vetoketjuja vaatteisiin ja valmistaa omalla tuotemerkillä kenkiä ja muita nahkatuotteita.
Pajan yhteydessä toimii paikallisiin tuotteisiin perustuva lahjatavaramyymälä.
”Ihan pelkkä suutarin työ ei täällä elätä, vaikka töitä riittääkin hyvin.”
Hyvinkin huonossa kunnossa olevat kengät voidaan palauttaa siistiin käyttökuntoon osaavissa käsissä.
”Aina kannattaa kysyä suutarilta”, Tolvanen rohkaisee.
Nykyisin tiedustelu on helppoa esimerkiksi sosiaalisen median kautta kuvan avulla.
”Arvioin yleensä myös työn hinnan heti, jotta asiakas voi sen perusteella päättää, korjauttaako tuotteen.”
Tolvanen jakaa yrityksensä somessa ennen ja jälkeen -kuvia rohkaistakseen ihmisiä korjauttamaan. Työjonon pituus on keskimäärin 1,5 viikkoa. Yleisimpiä tilauksia ovat paikkaukset ja vetoketjun vaihdot.
”Onnistumisen fiilis tulee etenkin silloin, kun saa nostaa asiakkaan eteen korjatut ja plankatut kengät, joiden korjaamismahdollisuuksia asiakas on epäillyt.”
”Arvioin yleensä myös työn hinnan heti, jotta asiakas voi sen perusteella päättää, korjauttaako tuotteen.”
Etenkin aito nahka on yleensä armollinen korjattava. Se voi kestää käyttöä huollettuna jopa vuosikymmeniä.
Myös keinonahkaisia ja kankaisia kenkiä voidaan korjata, vaikka se välillä hankalaa onkin. Esimerkiksi nastapohjaisten ulkoilukenkien kangasmateriaali on usein suutarin mielestä yllättävän heikkolaatuista.
”Kyllä sen verran hintavat kengät voisivat olla laadukkaammat”, Tolvanen moittii.
”Nämäkin saadaan kuitenkin kuntoon nahkapaikalla”, Tolvanen toteaa käsissään olevasta kärkisauman vierestä pahoin rispaantuneesta nastakenkäparista.
”Kyllä sen verran hintavat kengät voisivat olla laadukkaamma.”
Millaisia kenkiä suutari itse ostaa?
Yksi ehto on termoplastinen kumipohja, joka on kestävä, eikä murru ajan saatossa kuten polyuretaani.
”Valitettavasti siitä ei ole merkintää kengissä, joten asiaa pitää kysyä myyjältä.”
Mikäli suosikkikenkien pohja kuitenkin sattuu olemaan murenevaa sorttia, suutarilla on keino siihenkin.
”Kokonaisia pohjiakin vaihdetaan”, Tolvanen kertoo.
Pohjan lisäksi olennaista on leveä lesti ja pintamateriaalina aito nahka, joka hengittää.
”Nahkan voi myöhemmin vaikka maalata uudelleen. Se on luonnontuote ja lihan sivutuote, joten siksi ekologisempi kuin öljystä tehtävä keinonahka”, Tolvanen perustelee.
Tolvasen myymälän erikoisuus on käytettyjen kenkien hylly, josta voi tehdä laadukkaita löytöjä edullisesti. Myynnissä on asiakkaiden lahjoittamia kenkiä, jotka suutari huoltaa ja myy eteenpäin huollon hinnalla.
Tarjolla on esimerkiksi kotimaisia naisten saapikkaita, uudelta näyttäviä paljasjalkakenkiä sekä hyväkuntoisia lenkkareita ja avokkaita.
”Siitä voi saada tosi edullisesti hyviä kenkiä”, Tolvanen vinkkaa.
Hän kertoo, että vuoden aikana uuteen kotiin lähtee huollon kautta noin sata käytettyä kenkäparia.
”Sekin on pois roskiksesta, kun ne saavat uuden elämän.”
”Miksi piilotella taitoa, jos sen voi opettaa muillekin. On ihana nähdä, miten ihmiset ovat innoissaan tekemisestä. On aika erityinen juttu tehdä itse kengät.”

Aira Tolvanen on toiminut korjausalalla jo yli 30 vuotta. Yritys käynnistyi alun perin navetan maitohuoneessa Parikkalan Saarella ja siirtyi muutaman vuoden kuluttua Kiteelle.
”Minulla on maan parhaat paikalliset asiakkaat. Usein kesäasukkaat ajattelevat pitävänsä palvelut pystyssä, mutta kyllä se on paikallisten ansiota.”
Korjaamisen lisäksi Tolvanen valmistaa kenkiä ja pitää kursseja, joilla voi opetella itse valmistamaan paljasjalkakengät.
”Miksi piilotella taitoa, jos sen voi opettaa muillekin. On ihana nähdä, miten ihmiset ovat innoissaan tekemisestä. On aika erityinen juttu tehdä itse kengät.”